Persona 5 Royal (Nintendo Switch)

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Japanilaisen Atlus-pelitalon synkän okkultistisesta Shin Megami Tensei -roolipelisarjasta omaksi sivubisneksekseen karannut Persona-brändi keräsi PS2-aikakaudella tasaisesti mainetta myös länsimaissa julkaistuilla kolmannella ja neljännellä osallaan. Persona 3 (2006) ja Persona 4 (2008) tekivät sarjan kaksijakoista rakennetta lännessäkin tutuksi pyörittämällä pelaajaa päiväsaikaan tapahtuvissa lukioelämän käänteissä ja öisin varsin häiriintyneissä luolastomaisemissa. Pitkän odotuksen jälkeen ilmestynyt Persona 5 palautti omalaatuisen näyttävän roolipelisarjan parrasvaloihin, kun Phantom Thieves -rosvoretkueen edesottamuksista kertova Persona 5 (2016) julkaistiin samanaikaisesti PS3- ja PS4-konsoleille.

Reilusti yli sadan tunnin mittainen roolipeliseikkailu oli teemoiltaan edellisiin, teemoiltaan yliluonnollisempiin Persona-seikkailuihin, nähden astetta enemmän jalka tämän maailman asioissa kertoessaan korruptoituneiden aikuisten sydämiä rosvoavista nuorista antisankareista, mutta äkkiväärän tyylikäs pelisuunnittelu, kiinnostavat hahmot ja lukuisat lyhyet tarinat urbaanin Tokion sykkeestä tekivät vitos-Personasta yhden edellisen konsolisukupolven ikimuistoisimmista itämaisista roolipeliseikkailuista. Persona 5 sai kaupallisen menestyksensä ja kehujensa myötä Atlukselta lisähuomiota Persona 5 Royal -erikoisjulkaisun (2020) ja Persona 5 Strikers -jatkoseikkailun (2020) muodossa, mutta Switch-pelaajille Atlus on tarjoillut Persona-sarjan viidennen pääteoksen osia kronologisesti vähän nurinkurisessa järjestyksessä.

Edellä mainittu Persona 5 Strikers ilmestyi Nintendon hybridikonsolille jo toissa vuonna, vaikka Atlus ei ollut julkistanut tai ilmoittanut kehittävänsä Switchille käännöstä Persona 5 Royal -laitoksesta, ja pääseikkailun puuttuminen Switchin pelivalikoimista oli omiaan herättämään fanien kiinnostuksen. Vasta lokakuun 2022 lopussa Switchillä roolipelisavottojaan ahmivat pelaajat pääsevät nauttimaan Phantom Thievesien kaikkien edesottamusten kokemisesta, kun Persona 5 Royal julkaistaan pitkän odotuksen jälkeen myös Nintendon pelilaitteelle. Minun on helppo liittyä mukaan päätoimittaja Markus Hirsilän taannoisessa arviossaan suomiin kehuihin Persona 5 Royalille, sillä kovatasoinen roolipelieepos nousee Royal-sisällöllään helposti konsoliroolipelien kuninkuusluokkaan myös Switchillä.

Persona 5 seuraa pikkupaikkakunnalta Tokioon muuttavaa teini-ikäistä sankaria, joka saapuu pääkaupunkiin käymään lukiota ehdonalaisen suorittamisvaade niskassaan. Päähenkilön kotiseudulla tapahtunut välikohtaus herättää huhuja ja ennakkoluuloja uudessa opinahjossa, vaikka osaavat tokiolaisetkin lierot punoa juoniaan. Pelaajan itsensä nimeämä päähenkilö ja niin ikään altavastaajan asemasta kouluyhteisössä ponnistavat uudet kaverit pääsevät ulottuvuuksienvälisten juonitteluiden jäljille hyvin nopeasti, kun valtaa väärinkäyttävien aikuisten pahansuovat ajatukset ja teot paljastuvat. Metaverse-rinnakkaisulottuvuudessa alkaakin tapahtua liikehdintää, kun vallasta huumaantuneiden aikuisten estottomat alter egot pitävät valtaa painajaismaisissa Mind Palace -keskittymissään.

Onneksi päähenkilö ja muut sankarit oppivat tarinan edetessä vapauttamaan omat voimansa ja valjastamaan erikoiset Persona-olennot liittolaisiksi, joita tarvitaan mielipalatseihin soluttautumisessa ja siellä väijyvän pahuuden kohtaamisessa kerran toisensa jälkeen. Uhkia kuitenkin riittää muuallakin, sillä Tokion metroverkoston myllänneessä Mementos-luolastossa vaanivat viholliset antavat olemassaolollaan ymmärtää, että vielä suurempia vaaroja on muhimassa myös maan alla.

Viidennen Personan tarina on Persona-sarjan hengessä omalaatuinen mutta luonteva yhdistelmä lukioelämää, kohtaamisia kiinnostavien sivuhahmojen kanssa ja kunkin konnan alitajunnasta kumpuavien luolastojen vaarojen selvittämistä. Muutaman vuoden mittaisen Persona 5 -tauon jälkeen tartuin mielelläni Royal-lisäsisällöllä kuorrutettuun meininkiin, sillä uusi sisältö kirjaimellisesti kävelee pelaajan ohjaamaa sankaria päin pelin aloittavassa ikonisessa kasinokohtauksessa.

Atlus osaakin kiusoitella pelaajaa ja motivoida kerran jo pelin kokeneita tuolla uudella sisällöllä nimenomaan Persona 5:n pitkän käynnistymisvaiheen ajan. Tarina keräilee Markusta siteeraten kierroksia sen parinkymmenen tunnin verran, mutta jaksoin nimenomaan Royal-sisällön houkuttelemana mutta myös tulevat loistavat juonenkäänteet mielessäni seurailla jälleen kerran, miten päähenkilö asettuu Tokioon, horjahtaa ensimmäistä kertaa Metaverseen ja saa vainun Mementos-labyrintin meiningeistä. Royal-version uusi sisältö koostuu tuttuun tapaan uusista hyökkäysanimaatioista sekä uudesta hahmosta tämän taustarinoineen päivineen. Aiemmin PS4-versioon erikseen ladattavissa olleet asuvaihtoehdot ovat Switch-julkaisussa mukana heti alusta alkaen, jos oman rosvoretkueen hahmoja haluaa ruveta tyylittelemään.

Yhdyn Markuksen mielipiteeseen siitä, että taannoinen PS4-versio Persona 5 Royalista on ollut bugiton ja ongelmattomasti pyörivä peli julkaisustaan lähtien, ja keväällä 2017 länsimaissa nelospleikkarille ilmestynyt perusmallin Persona 5 oli jo sekin hyvin hiottu ja teknisesti ongelmaton tapaus. Atluksen peleiltä voi siis tunnetusti odottaa teknistä taituruutta, ja monet ovatkin olleet varovaisen innostuneita Switch-version mahdollistamasta kannettavasta pelaamisesta.

Switch-version kannettavuus ja varsinkin Switchin mahdollistamat tauot helpottavat Markuksen mainitsemien liian harvojen tallennusmahdollisuuksien kanssa. Pelaaja voi tauottaa rönsyilevän pitkät dialogikohdat painamalla ohjaimen vasenta tattia, jolloin puheista kirjaa pitävä lokitiedosto aukeaa pysäyttäen pelin, ja tässä kohdassa Switchin voi kätevästi pistää horrostilaan sammuttamatta sovellusta pelitauon ajaksi. Persona-pelejä ja niiden tallennuspisteettömyydestä johtuvan ajoittaisen raskaan rakenteen kanssa eläneenä tämä mahdollisuus teki minulle hyvin kauppansa, sillä nyt vitos-Personaa on heti astetta rennompaa tahkota läpi.

Markus avaa hyvin omassa arviossaan sitä, miten Persona-arkipäivät kuluvat koulunpenkillä ja iltapäivästä eteenpäin muutaman vapaavalintaisen aktiviteetin parissa. Pelaaja voi itse päättää, tahkoaako tutkittavana olevaa Mind Palacea vai lähteekö koulupäivän päätteeksi vaikkapa osa-aikatöihin tai viettääkö aikaa jonkun tietyn varjovarastoverin kanssa. Markuksen tavoin koin, että päivien sirpaleinen ja osista rakentuva kokonaisuus ei varsinaisesti synnytä samanlaista vaikutelmaa suurkaupungin sykkeestä kuin avoin, vapaasti tutkittavissa oleva kaupunkimaisema tekisi, mutta tapaaminen kerrallaan etenevät ja valottuvat tarinat niin mystisistä putiikinomistajista kuin päähenkilön opiskelutovereista pitävät kyllä otteessaan. Tietynlainen sirpaleisuus vaivaa myös hitaasti käynnistyvää tarinaa, sillä Persona 5:n sinänsä kiehtova alkuasetelma ei juuri pidä meteliä kolmos- ja nelososan mukaisesti siitä, minkälaista vastavoimaa sankarisakki uhmaa ja mitä uhkan mittakaava todella on. Kolmannessa osassa tutkittavissa ollut Tartarus-torni ja nelososan keskiöinen murhashow toimivat kiinnostavasti koko asetelman kiinnekohtina, jollaista vitososa ei välttämättä aluksi näytä tarjoavan. Pikkuhiljaa etenevän kokonaisuuden osat kuitenkin asettuvat paikoilleen ja linkittyvät toisiinsa varsin yllättävillä tavoilla, joiden todistaminen kuitenkin edellyttää pelaajalta malttia.

Suurta ja rönsyilevää kokonaisuutta kelpaa tahkota eri mittaisissa pelierissä myös Switchillä, sillä latausajat ovat kautta linjan todella lyhyitä, eikä ruudunpäivitys ryi juurikaan. Peli pyörii ja etenee nopealla silmäyksellä kuten Playstationilla konsanaan, mutta valitettavasti ja vähemmän yllättävästi graafisella puolella tehdyt kompromissit kyllä pistävät silmään. Varsinkin tummasävyisemmät tilat, kuten Café Leblancin ylläkerran ullakkohuoneisto ja Persona-olentojen fuusioimisessa käytettävä Velvet Room -välitila, ovat ennen kaikkea Switchin omalla näytöllä kulmikkaan ja tuhnuisen näköisiä, kun taas värikkäämmissä ja valoisammissa mielipalatseissa pirteä ja omintakeinen kuvasuunnittelu kaappaa pelaajan huomion karuista hahmomalleista ja kulahtaneista pintagrafiikoista. Sitä vastoin Persona 5 Royalin omalla pelimoottorilla pyörivät kolmiulotteiset animaatiot ovat aika skarpin näköisiä, mutta pelattavat kohdat vapaasti liikuteltavine kameroineen ovat tarkemmalla silmäilyllä selvästi vähemmän yksityiskohtaisia kuin aikoinaan nelospleikkarilla.

Tämä on yhtäältä pieni pettymys sekä Switchin suorituskykyyn että Atluksen koodaustaitoihin, sillä samalla pelilaitteella toimiva ja avoimia pelimaailmoja sisältävä Shin Megami Tensei V (2021) pyörii ajoittaisesta yskähtelyistä huolimatta Switchillä paljon näyttävämmällä teknisellä suoriutumisella kuin Royal. Toisaalta on hyvä, että Atlus on tietoisesti ohjannut Switchin hevosvoimat pelin sujuvaan pyörimiseen, sillä kannettavana pelielämyksenä toimiminen lienee Switch-pelaajien tärkein kynnyskysymys tämän Persona 5 Royal -julkaisun hankkimiseen. Tähän tavoitteeseen kurkottaminen onnistuu Switch-versiolta ajoittaista rosoista visuaalista ilmettä lukuun ottamatta oikein hyvin.

Persona 5 Royal tarjoaa Switchillä lajityypin suurkuluttajille hienon ja houkuttelevan tilaisuuden perehtyä Atluksen omintakeiseen, värikkääseen ja monitasoiseen suurteokseen, jonka tarinoiden ja kerrontakeinojen runsaus tuntuu vielä vuonna 2022 hengästyttävän ainutlaatuiselta kattaukselta. Atlus on nurinkurisesta Persona 5 -julkaisujärjestyksestä huolimatta saanut Switchin pelivalikoimassa ansaitusti jalansijaa, kun Persona 5 -kaksikon lisäksi konsolilla on pelattavissa Shin Megami Tensei 3 Nocturne HD Remaster -uusintajulkaisun (2021) ohella edellä mainittua Shin Megami Tensei V -roolipeliä. Atluksen arkistojen ovet tuntuvat lennähtäneen auki onneksi pidemmäksikin aikaa, sillä tammikuussa 2023 Persona-sarjan kolmas ja neljäs osa palaavat Switchin ohella muillekin nykylaitteille, ja näitä remasterointeja odottavien aika ei käy Royalin tahkoamisen myötä pitkäksi.