Suomi
Gamereactor
arviot
PlateUp

PlateUp! on parhaimmillaan kavereiden kesken

Roguelite- ja ravintoloitsintaa yhdistelevä kokkailukaaos, joka maistuu parhaalta kavereiden kesken.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

PlateUp! on ottanut Overcookedin älyttömän onnistuneen ja koukuttavan idean, ja lisännyt siihen lorauksen omaa soosia ja hyppysellisen lisämausteita. Tarkoituksena on siis esikuvansa mukaisesti palvella nälkäisiä asiakkaita kokkailemalla ja kyhäilemällä kaikennäköisiä kulinaristisia viritelmiä. Tietysti kauhealla kiireellä ja sekavaakin sekavammassa kaaoksessa. Tämän lisäksi omaa ravintolaa saa sisustella, parannella ja hoitaa päivien välissä. Epäonnistumisen jälkeen saadaan kokemuspisteitä ja palataan kotiin nuolemaan haavat, sekä valkkailemaan seuraavalle yritykselle pohjapiirustukset ja ruokalistat.

HQ

Paketti on yksinkertainen ja nopeasti hoksattu, kuten myös ohjaus. Hahmoa liikutetaan vasemmalla tikulla, A-näppäimestä poimitaan, sekä lasketaan tavaroita ja komennot hoituvat painamalla X-nappia. Yksinkertaisuudestaan huolimatta PlateUp! on kuitenkin haastava ja hoksottimia vaativa peli, eivätkä vähäiset kontrollit tarkoita, että aika kävisi pelatessa pitkäksi. Takamuksia jatkuvasti kuumottelevan kiireen lisäksi virtuaalinen ravintolabisnes on armoton ja heti ensimmäisestä tyytymättömästä asiakkaasta seuraa konkurssi. Pienikin kömmähdys siis aiheuttaa koko puljun sulkemisen ja menestyvän kulinaristisen kolossin luominen täytyy jälleen aloittaa nollasta. Varsinkin yksin pelatessa aika on hankala saada riittämään ja asiakkaat ärtyvät kuin kukkahattutädit graffitinäyttelyssä, eikä haasteesta siis ole puutetta. Ravintolan oikeanlaiset järjestelyt ja kavereiden kanssa kommunikointi ja työnjaon sopiminen ovatkin välttämättömiä, jos ravintolalleen haaveilee pitkää ikää.

Pelin edetessä ja päivien karttuessa ravintola kasvaa ja asiakkaiden määrä lisääntyy. Päivien välissä aukeaa myös erilaisia ominaisuuskortteja, jotka tuovat vielä lisää haastetta hommaan muun muassa lisäämällä uuden ruokalajin tai muuttamalla asiakkaiden käyttäytymistä. Päivien välissä saa myös asiakkailta lypsetyillä rahoilla ostella uusia parempia varustuksia köökkiinsä. Hallinnointi on mielenkiintoinen lisä ja auttaa peliä pysymään kokkisodassa mukana, sillä itse kokkailuosuus häviää kohtalaisesta hauskuudestaan huolimatta esikuvalleen.

Peli on selkeästi suunniteltu moninpeliksi ja siten se onkin parhaimmillaan. Keittiössä heilumisen hienoin puoli on viestinnän pakollisuus ja kiireessä sekoileminen. Peliä pystyy pelaamaan samalta konsolilta tai verkossa enimmillään kolmen kaverin kanssa ja mitä useampi kokki, sitä hauskempi soppa on luvassa.

Ulkoisesti peli on melko mitäänsanomaton, mutta grafiikat eivät olekaan se osa-alue, jolla PlateUp! yrittää loistaa. Värimaailma on kuitenkin miellyttävä ja ulkoasu hauska sekä helposti lähestyttävä, joten mitään sen hienompaa ei jää kaipaamaankaan. Äänimaailma on niin ikään yksinkertainen, mutta siitä huolimatta toimiva. Hyväntuuliset rallatukset jäävät tehokkaasti korvamadoiksi lyhyenkin pelaamisen jälkeen, ja hetken kuluttua sitä huomaakin hyräilevänsä pelin musiikkeja siellä omassa oikeassa keittiössään hääräillessäkin.

Tämä on mainos:

Muuten hyvää ja hauskaa kokonaisuutta tahrivat useat turhauttavat pikkuviat. Kuten se, että lattiaa siivotessa hahmo liikahtaa helposti vaikkapa toisen pelaajan, avautuvan oven tai vain tatin pienimmänkin liikkeen seurauksena, jolloin koko siivousmittari alkaa nollasta. Tai ajoittainen oikean tavaraan tai työtasoon kohdistamisen toimimattomuus. Kun jokainen virhe saattaa tarkoittaa tunnin verran rakennetun ravintelin romahtamisen, kasvaa myös turhauttavien pikkuvikojen merkittävyys melkoisesti.

Myöskään ostettavien laitteiden ja varustusten toimintoja tai korttien vaikutuksia ei selitetä kunnolla, vaan ne jäävät pelaajan ihmeteltäväksi. Tiukassa tuoksinassa ei ole tälläkään osa-alueella varaa jäädä arpomaan, mitenkäs tämä uusi härveli nyt toimiikaan.

Merkittävimmiltä osin PlateUp! on kuitenkin ostamisen arvoinen. Alkeellista ulkoasua ja turhauttavia pikkuseikkoja kompensoi kohtuullinen 20 euron hintalappu. Peli on myös Xbox Game Passissa, joten monille pelaajille tuotos ei aiheuta lisäkustannuksia lainkaan. Siihen nähden se tarjoilee isohkon lautasellisen herkullista pureskeltavaa ja vaikka yksinpeli jääkin latteaksi, on PlateUp! moninpelinä hauskaa, kaoottista sekoilua ja parhaimmillaan viestintää kehittävää ja keskinäistä kemiaa kohentavaa koheltamista.

PlateUpPlateUpPlateUpPlateUp
Tämä on mainos:
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Kaverin tai kavereiden kanssa hauskaa, viestintää vaativaa puuhaa, hallinnointiosuus on hauska lisä
-
Yksinpeli menettää nopeasti hohtonsa, paljon turhauttavia pikkuvikoja
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä