Portal: Still Alive
Innovatiivinen pulmapeli Portal oli alkujaan osa vuoden 2007 muhkeaa The Orange Box -pakettia. Xbox 360:n verkkokauppaan julkaistu Portal: Still Alive sisältää alkuperäisen Portal-pelin sekä uusia haastetasoja. Uusi versio soveltuu parhaiten Portal-noviiseille, sillä peliin tutustuneille 15 euron hinta saattaa olla liikaa suppeasta lisäsisällöstä.
Portalin idea on yksinkertainen, mutta omalaatuinen ja erittäin luova. Pintapuolisesti pelihahmon silmistä kuvatulta räiskintäpeliltä näyttävän Portalin tekee erilaiseksi sen portaaleja ampuva ase. Tykillä ammutaan sinisiä ja oransseja aukkoja seiniin, kattoihin ja lattioihin. Kun pelaaja on ampunut kaksi aukkoa, voi hän kulkea yhdestä sisään, tupsahtaa toisesta ulos ja näin siirtyä haluamaansa paikkaan. Esimerkiksi ampumalla aukot lattiaan ja kattoon, ja kävelemällä lattiassa olevan reiän läpi, tippuu pelihahmo katosta. Myös aukkoon astumisen nopeus vaikuttaa ulostulovauhtiin. Näistä lähtökohdista syntyy oivallisia kenttiä, joissa lisävärinsä pelattavuuteen antavat hissit, siirreltävät kuutiot ja energiapallot.
Pelaaminen on helppoa ja nopeasti omaksuttavissa. Kentät alkavat mutkattomista opetusjaksoista ja muuttuvat pelaajan taitojen sekä tilan ja ulottuvuusaukkojen hahmottamisen myötä haastaviksi ongelmiksi. Pulmien ratkonta ei ole turhauttavaa, vaan jatkuvasti palkitsevaa ja uusia elementtejä pelimekaniikkaan hienosti esittelevää jatkumoa. Peli saa ajattelemaan ongelmia ja ympäröivää tilaa aivan uusista lähtökohdista.
Tutun tarinatilan lisäksi pelissä on 14 uutta Still Alive -kenttää sekä 6 haastavampaa versiota vanhoista tasoista. Tuoreet kentät vievät pelimekaniikkaa eteenpäin ja esittelevät uudenlaisia esteitä, kuten sähköistetyt lattiat ja päälle tippuvat katot. Pätevä kenttäsuunnittelu tekee ongelmanratkonnan ja pelaamisen entistä hauskemmaksi ja ovelammaksi. Myös kenttien erikoisvaikeat versiot tarjoavat todella tiukkaa pohdiskelua.
Lisämateriaalista huolimatta Portalin heikkous on edelleen sen sisällön lyhytkestoisuus. Pelin kaikki kentät läpäisee noin kolmessa tunnissa. Suhteellisen edullisesta hinnasta huolimatta lyhyys on harmillista, sillä pelin loppupuolella tuntee pääsevänsä vasta vauhtiin. Tiivis peliaika koostuu nerokkaasta ja rautaisesta pelattavuudesta, jollaista ei muissa peleissä voi kokea, mutta tekemistä olisi silti toivonut runsaammin. Kenttiä voi läpäisyn jälkeen pelata uudelleen ja parantaa suoritustaan mitalien ja saavutusten toivossa, mutta tämä ei lisää peli-ikää kuin todellisille Portal-taitureille.
Portalin grafiikka ja äänet miellyttävät pelkistetyllä tyylittelyllään. Laboratoriokenttien ulkoasu on vaaleansävyistä ja siten antaa rauhallisen kontrastin vastapainoksi kuolettaviin tehtäviin. Humoristinen käsikirjoitus aukeaa kentissä kuultavan robottimaisen tekoälyäänen opetusten ja kommenttien kautta. Teksti sisältää monia mieleenpainuvia kohtia ja tarina liittyy kutkuttavasti Half-Life -pelien maailmaan. Pelissä on lisäksi kommenttiraita, jossa pelintekijät kertovat pelisuunnittelun vaiheista ja ratkaisuista. Tämä on mielenkiintoinen lisäominaisuus, jonka toivoisi löytyvän myös muista peleistä.
Ainutlaatuinen Portal: Still Alive on erinomainen ongelmanratkontapeli, joka lyhykäisyydessään tarjoaa ikimuistoisen pelikokemuksen. On todella mielenkiintoista nähdä mihin pelin kehittänyt Valve pystyy omaperäistä ja älykästä pelattavuutta vielä jalostamaan. Portaliin tutustuminen kuuluu pelaajan yleissivistykseen.














