Puppeteerin mielenkiintoinen idea herätti välittömästi kiinnostukseni. Ajatus käsinukke-esityksen kääntämisestä peliksi tuntui jännittävältä. Lisäksi voisin itse ohjailla näytelmän päähenkilöä. Se näytti myös tuovan perinteiseen tasohyppelyyn omat mausteensa, mutta valitettavasti ideat ja toteutus eivät kuitenkaan kantaneet aivan esityksen loppuun saakka.
Pelin päähenkilö on pieni puinen nukke nimeltään Kutaro. Hän oli alun perin pieni poika, jonka läpeensä paha karhu Moon Bear King muutti nukeksi ja jolta tämä myös myöhemmin napsaisi pään pois. Kutaro ei kuitenkaan joudu säntäilemään ympäriinsä päättömästi, sillä pian hänen seuraansa lyöttäytyy epäilyttävän ystävällinen noita ja hänen kissansa. Heidän neuvojensa avulla Kutaro onnistuu hankkimaan itselleen maagiset sakset, jotka tunnetaan nimellä Calibrus. Siitä alkaa pienen puisen pojan seikkailu, jonka kuluessa putoaa lukuisia päitä.
Puppeteer on kaksiulotteinen tasoloikka, joka tuo hyvin vahvasti mieleen sellaiset pelit kuin Little Big Planet ja Kirby's Epic Yarn. Valitettavasti se ei onnistu nousemaan kummankaan esikuvansa tasolle, mutta tarjoaa silti mukavaa ajanvietettä.
Eräs pelin tärkeimmistä piirteistä ovat Kutaron alati vaihtuvat päät. Hänen nuppinsa vaihtuu usein ja jotkin niistä ovat todella kummallisia. Pääkoppa saattaa esimerkiksi muuttua banaaniksi, giljotiiniksi tai vaikkapa jättimäiseksi piikkipalloksi. Valitettavasti näille erilaisille päille ei ole keksitty kovinkaan erikoisia käyttötarkoituksia, eivätkä ne vaikuta millään tavalla varsinaiseen tasoloikkaamiseen. Ne toimivat vain lisäeläminä ja ajoittain oikea pää oikeassa paikassa avaa jonkin salaisuuden. Tämä on todella suuri harmi, sillä vaihtuvien päiden erikoisominaisuudet olisivat tarjonneet pelisuunnittelulle vaikka minkälaisia mahdollisuuksia. Olisi ollut mukava muuttua vaikka kalaksi ja uida lammikoissa. Tai ehkä banaanipää olisi voinut tiputella kuoria, joihin viholliset liukastuvat? Nykyisessä muodossaan ne tuntuvat vain hukatulta mahdollisuudelta.
Toinen innovaatio löytyy Kutaron maagisista saksista. Calibruksen avulla hän pystyy napsimaan poikki vihollisia, leikkaamaan liehuvia kankaita ja avaamaan ommelluissa taustoissa näkyviä saumoja. Eniten saksia käytetään leikkaamaan kentissä näkyviä kankaisia asioita, kuten esimerkiksi puiden lehtiä. Jatkuvasti jotain saksimalla pieni puunukke pystyy lentämään, mikä ei tunnu kuitenkaan kovin sujuvalta. Liike on nykivää ja yhdistettynä hieman epätarkkaan ohjaukseen, se aiheuttaa turhia kuolemia. Leikkaamalla liitely tuntuu aluksi hauskalta, mutta sitä käytetään pelissä aivan liikaa. Loppupuolella se tuntuu jo tylsältä, sillä peli ei yksinkertaisesti kehity missään vaiheessa.
Kenttäsuunnittelu on tasoloikkapeleissä erittäin tärkeää, eikä Puppeteer onnistu ammentamaan riittävästi erikoisesta ideastaan. Eteneminen on erittäin suoraviivaista ja kenttien suunnittelu nojaa hyvin vahvasti saksien avulla liitelyyn. Ideat ovat hyvin kierrätettyjä ja pelin ainoaksi valopilkuksi nousevat erilaiset pomotaistelut. Tosin niissäkin kierrätetään liikaa "paina oikeaa nappia oikeaan aikaan" ajatusta.
Puppeteer ansaitsee kuitenkin yhdet raikuvat aplodit ja ne tulevat sen näyttävästä ulkoasusta. Peli todella näyttää nukketeatterilta ja esimerkiksi siirtymät kentän sisällä hoidetaan purkamalla pois vanhat lavasteet ja pystyttämällä tilalle uudet. Oman lisänsä luo myös kertojan ääni, joka johdattaa taustalla juonta jatkuvasti eteenpäin. Hahmojen puheet rikkovat myös pelin sisäistä illuusiota toteamalla muun muassa välillä, etteivät he voi työskennellä tietyn näyttelijän kanssa. Koko komeus on myös dubattu suomeksi, joten pelistä voi nauttia myös perheen pienimpien kanssa.
Puppeteer oli minulle pienoinen pettymys. Odotin erikoiseen ideaan nojaavalta peliltä enemmän innovaatiota ja jännittäviä asioita, mutta se osoittautuikin vain "ihan kivaksi" tasoloikkapeliksi. Kyllä tässä pituutta riittää pelin edullisen hinnan verran, sillä läpipeluu kestää noin 10 tuntia. Lisää tunteja mittariin saa etsimällä kentistä kaikki salaisuudet, mutta minulle riitti pelkkä tarinan kokeminen.
Alla katsovissa Puppeteerin julkaisutraileri.