Gamereactorin aiemman arvion Rage 2:sta voi lukea täältä.
Rage 2 seuraa Ranger-lainvalvojaksi nimitetyn Walkerin taivalta jälleen yhdessä maailmantuhon murjomassa autiomaassa. Katalat Authority-pahikset lanaavat päähenkilön kotina toimineen Ranger-tukikohdan, ja työsuhde-etuna supervoimat saanut Walker lähtee ottamaan senkkaa konnakenraali Crossin nenästä. Koston hetki lähenee vääjäämättä, kun Walker liittoutuu pelimaailmassa vaikuttavien tahojen ja näiden johtohahmojen kanssa, ja luvassa on vauhdikas ja ruudintuoksuinen seikkailu tyhjyyttään kumisevassa maailmassa.
Kakkos-Rage on jäänyt mainosmateriaaliensa myötä mieleen anarkiaa ja vallatonta räiskintää pursuavana avoimen maailma rellestyksenä, ja aivan kuten Ossi Mykkänen tuo omassa arviossaan esille, luvattu hulluus ja villeys eivät pääse pulppuamaan kuin hetkittäin. Kliseistä tarinaa edistävät juonitehtävät eivät todellakaan keksi pyörää uudestaan, ja esimerkiksi yhden siirtokunnan viemäriverkostoon sijoittuva haulikkopainotteinen mutanttijahti on moneen kertaan nähtyä ja koettua paukutteluhuttua. Vapaammin toteutettavat ammuskelut, kuten esimerkiksi vihollisten tiesulkujen purkaminen ja tukikohtien tyhjentäminen, taas etenevät avoimemmissa ympäristöissä huomattavasti luontevammin ja pelin anarkiahypeen sopivassa meiningissä.
On helppoa yhtyä Ossin vertaukseen siitä, että Rage 2:n ammuskelu tuntuu ja näyttää kaikessa ytimekkyydessään ja ultraväkivaltaisuudessaan viimeisimmän Doomin toiminnalta. Munakkaasta ja tyydyttävästä väkivallan kylvämisestä kyllä huomaa, että id Softwaren mestarit ovat olleet asialla. Pelaaja rakastuu "raivotessaan" takuuvarmasti seikkailun tarjoamiin tuliluikkuihin - julmasti nakuttava rynnäkkökivääri ja Doom-henkiseksi kuoleman mörssäriksi kehitettävä haulikko muodostuvat todellisiksi tuhon airuiksi pelaajan käsissä. Walkerin liikkumista nopeuttava ja tuhovoimaa kasvattava Overdrive-tila tekee muutenkin naurettavan tehokkaasta haulikosta sarjatulella haulipilviä kylvävän helvetinkoneen, jolla kelpaa suolata viholliset kappaleiksi näyttävien veristen räjähdysten kera. Ruudunpäivitys pysyy vauhdikkaan toiminnan, pamahdusten ja neonvärityksellisten tehosteiden keskellä ihailtavan tasaisena. Ilahduin myös pelin latausaikojen lyhyydestä, sillä alkuvalikoista pääsee muihin avoimen maailman seikkailuihin nähden tositoimiin varsin vikkelästi; esimerkiksi Spider-Man ja Horizon: Zero Dawn istuttavat pelaajaa alkulatailuissaan huomattavasti pidempään.
Rage 2 onkin sitten suuremmassa pulassa avoimen maailman sisältöpuolen kanssa, sillä jättömailla ei ole oikeastaan muuta tekemistä kuin körötellä Phoenix-ajokin kyydissä seuraavaan kohteeseen. Pelimaailman autius toki puolustelee itseään tiettyyn rajaan asti maailmanlopun jälkeisellä ajankohdalla, mutta loputtomat tienpätkät ja tylsät asuinparakit suljettuine ovineen alkavat kyllästyttää todella nopeasti. Tienpenkoilla toisiaan kurmottavat vihollistahot eivät osaa huomioida pelaajaa millään tavalla, ja tulitaisteluihin liittyessä tunsin oloni kiusallisesti kuokkavieraaksi. Ryöväreiden tukikohtia tonkiessani kuulin jatkuvasti, miten bandiittien autot jyristelivät ohitseni piittaamatta siitä, että olin juuri tyhjentänyt aselippaalliset heidän kollegoihinsa ja iskenyt näppini aarteisiin.
Rage 2:n pelimaailma muistuttaa kiusallisella tavalla Avalanche Studiosin Just Cause -pelisarjan niin ikään tyhjyyttään kumisevista hiekkalaatikoista. Just Causen perintö laahaa kouriintuntuvasti mukana Phoenix-kaaran jäykkänä ajotuntumana. Tappaja-autoksi kustomoitavissa oleva menopeli kääntyy kaikkea muuta kuin sulavasti, ja ainakin itse pääsin polttamaan kumia harjoitellessani käsijarrukäännöksiä pysyäkseni tiellä. Pelimaailman kanjonialueet ovat täynnä yllättäviä ja todella turhauttavia kuiluja, joiden pohjia pääsin nuohoamaan yrittäessäni etsiä oikoteitä - tämä on loistava esimerkki tavasta, jolla Rage 2 lyö vapaampaa seikkailemista janoavaa pelaajaa suoraan sormille.
Näin kolkkoa pelimaailmaa en ole kohdannut aikoihin, ja mikäli siirtokunnissa saadut tehtävät eivät konkretisoituisi kartalle valmiina tehtäväkuvakkeina, en taatusti innostuisi lähtemään tien päälle vain ajelemaan. Toisaalta taas kiinnostuin ajoreissuilla ollessani kartalle pulpahtelevista kysymysmerkeistä, jotka johdattivat minut muutamalle varsin mukavalle sivuseikkailulle. Joka tapauksessa Rage 2:n pelimaailma ei osaa innostaa pelaajaa kiinnostumaan tarjonnastaan, ja pakkopullamaiset ajokisat ja tylsät meteoriittien laskeutumispaikkojen jäljittämiset korostavat väkinäisyydessään sitä, miten kouriintuntuvan tyhjältä pelimaailma lopulta tuntuukaan.
En innostunut myöskään Ossin mainitsemista lukuisista muokkausvaihtoehdoista, joilla pelaaja pystyy voimistamaan pelihahmoaan sekä tämän aseita ja ajokkeja. Rage 2:n sisältöongelmia on selvästi lähdetty tasapainoittamaan kerättävien materiaalien ja kehitettävien tilpehöörien määrällä - kutakin projektia varten pelaajan on haalittava kasaan tiettyjä kamoja, ja mikromanageroinnin laajuus on yksinkertaisesti karannut tekijöiltä käsistä. Turhanaikaisimmat kehitettävät ominaisuudet löytyvät valitettavasti pelin valopilkuiksi tarkoitetuista supervoimista, sillä esimerkiksi viholliset hetkeksi seisahduttava Vortex-pyörre ja maankamaraa tömisyttävä hyppyjäristys jäivät ainakin minulla lopulta kokonaan käyttämättä. Pelihahmosta nimittäin sukeutuu jo pelkkiä tuliluikkuja parantelemalla melkoinen yhden miehen armeija, ja edellä mainittu aseiden viritteleminen pitää riviviholliset maissa suhteellisen vaivattomasti. Myös osa monimutkaisemmista pyssyistä ei onnistu lunastamaan paikkaansa nopeatahtisessa toiminnassa: esimerkiksi vastustajat tuleen sytyttävä pistooli on sen verran hidaskäyttöinen, etten yksinkertaisesti koskaan malttanut kaivaa sitä Ranger-lelulaatikostani esille.
Rage 2:n grafiikkapuoli on ehdottomasti loisteliaimmillaan nimenomaan maisemakattausten kanssa, ja esimerkiksi hämärtyvät illat pelimaailman länsipuolella sijaitsevalla rämeiköllä ovat upeaa katsottavaa. Olen Ossin kanssa samoilla linjoilla karusti animoiduista ihmishahmoista, ja esimerkiksi kaupunkien asukkaat ovat aika koruttomia ilmestyksiä. Ääninäyttely on sitä vastoin varsin mallikasta Phoenix-kulkupelin persoonallisia tekoälyjutteluita unohtamatta, ja hiljaisen pelimaailman tunnelmalliset taustamusiikit ovat nekin mainioita autolla liikkuvien kaupustelijoiden jinglejä myöten.
Nykyinen konsolisukupolvi jäänee mieleen runsaslukuisista avoimen maailman seikkailuistaan, ja genren kovimmat nimikkeet ovat nostaneet riman sen verran korkealle, että Rage 2 jää hengettömän miljöönsä puolesta jumiin jo alkukarsintoihin. Hinnanalennuksen saapumista malttavat toiminnannälkäiset asvalttisoturit saanevat kakkos-Ragesta kuitenkin varsin maittavaa ja näyttävää pikapelattavaa - itse aion kyllä palata säännöllisesti jakamaan jättömaille oikeutta ja tarkistamaan, mitä niiden parin kartan kysymysmerkkikuvakkeen alta löytyykään.