Tämä ei ole mikään tavallinen päivä Ubisoft Montrealissa. Koko henkilökunnasta henkii vakava ja keskittynyt tunnelma, eikä kukaan halua laukoa mitään keveitä kohteliaisuuksia rankempaa. Samaan aikaan monissa talon kerroksista ollaan useiden pöytien ääressä intensiivisen ja tiiviin työn ääressä. "Ubisoftilla on yli 2500 työntekijää", opas toteaa selventävästi edetessämme portaikkoon.
Saapuessamme kerrokseen, jossa Rainbow Six -sarjan seuraava osa on määrä paljastaa, en voi olla pälyilemättä ympärilleni saadakseni edes pienen vinkin julkistamattomasta Prince of Persiasta, Splinter Cellistä tai Assassin's Creedistä, mutta Ubisoftin edustaja blokkaa taktisesti näkymän pelinkehittäjien työpisteisiin.
Kun varsinainen esittely alkaa, se tehdään pitkän kaavan mukaan ja suurella seremonialla. Muutamat yhtiön ylimmistä naisista ja miehistä istuutuvat todellisista terrori-iskuista kertovan ruudun ääreen ja selvittävät tämän jälkeen toimittajaryhmälle, ettei terrorismi enää toimi samalla tapaa kuin ennen. Oikea terrorismi siis, ei virtuaalinen.
Uhka tulee nykyään sisäpuolelta, ja terrorismin sekä terrorisminvastaisen toiminnan kehittyessä pitää myös pelien kehittyä heijastamaan tätä. Niinpä Rainbow 6: Patriots keskittyykin enemmän tarinankerrontaan, toisin kuin edeltäjänsä, joissa hahmot ja dialogi olivat lähinnä unohdettavaa huttua. Tästä todistettiin vahvasti pelaamassamme demossa, jossa kohtasimme kokonaisen joukon eettisiä ongelmia. Vai mitäpä voisi sanoa moraalisesta ongelmatilanteesta, jossa ääripatrioottinen ryhmä kaappaa miehen vaimoineen ja pakottaa hänet suorittamaan terrorityön heidän puolestaan? Samalla Rainbow-joukkojen pitäisi jotenkin pysäyttää tapahtumien kulku. Mikä on oikea ratkaisu? Miten ratkaiset ongelmia, kun halit ja symppaaminen eivät vain enää riitä?
Odotin hetken jo päätyväni sosiopsykologiseen väittelyyn utilitarismista ja monikulttuurisuudesta. Sen sijaan keskustelu kääntyi uudenlaisiin pelimekaniikkoihin, jotka selvittävät pelaajalle tällaiset termit selkeästi ja perinpohjaisesti.
Demo alkoi tuiki tavallisen miehen näkökulmasta tämän katsellessa uutisia kaikessa rauhassa rakkaan vaimonsa kanssa, kunnes ovelle yllättäen koputettiin. Pian molemmat olivat kyynelissä kuunnellessaan kuinka Patriootit tekivät heille selväksi, että miehen pitäisi räjäyttää itsensä näkyvällä paikalla pelastaakseen rakkaansa. Seuraavassa kohtauksessa tämä jo pyrki kohti Brooklyn Bridgeä New Yorkissa pommiliivi päällään ja sormi liipasimella, selvästi täysin kauhuissaan. Viattomia siviilejä lakoaa taustalla laukauksiin kaaoksen koko ajan paisuessa suuremmaksi.
Kun mies viimein saapui tietylle kohtaa sillalla, hän näki joukon mustiin pukeutuneita miehiä seisomassa sillan rakenteissa, ja perspektiivi pyörähti Rainbow-joukkojen puolelle. Kömpelöt ja hätäiset askeleet vaihtuivat pelottomiin, joustaviin liikkeisiin, jotka antoivat tilanteeseen pienen toivon tunteen. Rainbow-sotilaat eivät kuitenkaan tiedä mitään miehen motiiveista. He näkevät kiikaritähtäimessään vain miehen ja pommin. Ohjattava sotilas ei ole nähnyt koko tapahtumaketjua, jonka peli asettaa nyt uudenlaiseen perspektiiviin.
Tilanteissa, joissa siviilien ja terroristien erottaminen ei paljaalla silmällä onnistu, on mahdollista käyttää "rontgenkatsetta". Tämä auttaa määrittelemään uhkatekijät paljastamalla pelaajalle piilotetut aseet, joita hahmot saattavat kantaa. Käytettyään apuvälinettä Rainbow-ryhmä lähti kiertämään taktisesti sivustalle, ja samalla tulin muistaneeksi, miten erilaiselta tämä vaikuttaa sarjan aiempiin osiin verrattuna. Toiminnan mittakaavaa on paisutettu, kun taas ryhmänjohto hoitui autopilotilla. Tarkempaa kontrollia kaipaavat voivat toki edelleen asettaa yksittäisiä käskyjä, mutta kun näennäisesti paras taktiikkavaihtoehto on yhden napautuksen päässä, en nähnyt painavaa syytä jokaisen ryhmänjäsenen tarkkaan asetteluun kulmien taa.
Jos pommimiestä ei ammukaan, vaan päättää mennä tämän luokse välttääkseen mahdollisia siviilivahinkoja, pääsee kuulemaan miehen avautuvan elämästään. Samaan aikaan ylemmät karjuvat nappikuulokkeeseen, että äijä pitää heittää kaiteen yli jokeen. Peli antaa pelaajan päättää, heittääkö miehen kuten käsketään vai odottaako laskurin tikittäessä kohti nollaa. Vaikka valinnoilla ei olekaan tässä aivan niin drastisia vaikutuksia kuin monissa moderneissa roolipeleissä, tuntuu se ainakin uudenlaiselta lisäykseltä tähän genreen.
Pelidemonstraation jälkeen huoneessa oli ilmeinen elefantti, josta päätin kysyä Ubisoftilta. Kuinka he aikoisivat pelastaa sarjan taktiset elementit, jotka voi ohittaa vain katsomalla kohdetta ja painamalla nappia?
Kysymys osui oikeaan paikkaan, koska seuraava puoli tuntia käytettiin esittelemällä valtavaa valintojen määrää, mitä peli tarjoaa erilaisiin tilanteisiin. Esimerkkinä käytettiin huonetta, jossa oli kahdeksan terroristia yhden panttivangin kanssa. Röntgenkatseella tästä sai luotua nopeasti yleiskuvan, josta selvisi kellä on aseita, kuka vaikuttaa pelokkaalta tai muuten avuttomalta, ja kenet kannattaisi tiputtaa ensiksi. Sitten etsittiin paras mahdollinen sisääntulopiste, pistettiin sinne mies ja ikkunan alle toinen, ja päätettiin kuka ampuu ketäkin. Kaikkea pystyi säätämään, ja lopputulos toimi kuin ongelmapeli, jossa nopeat liipaisinsormet ja taktiset valinnat muodostavat myrkyllisen sopan, aivan kuten Rainbow-pelissä pitääkin.
Ubisoft ei vielä tässä vaiheessa puhunut paljoakaan moninpelistä, mutta se kävi selväksi, että fokus on pysynyt kutakuinkin ennallaan. Yksi pelaaja toimii ryhmänjohtajana ja antaa käskyjä muille. Pelimuodot ja kentät jäivät vielä hämärän peittoon, mutta tätä on tässä vaiheessa turha murehtia. Rainbow 6: Patriotsin julkaisupäivä on joskus vuonna 2013, joten tiimillä on vielä runsaasti aikaa saada valmiiksi vanhan sarjan uusi, omalaatuinen perheenjäsen.