Resident Evil Requiem

Resident Evil on taas täällä pelottelemassa pelaajia. Sarjan päälinjan yhdeksäs peli, Resident Evil Requiem, jatkaa klassista kauhulla höystettyä pulmailueloonjäämisseikkailua, josta sarja on zombien ohella tullut 30 vuoden aikana kuuluisaksi. Ei muuta kuin kirjoituskone esiin ja yrttipensas taskuun niin valmistaudutaan säikkymään.

Mystisten kuolemantapausten tutkinta vie FBI-agentti Grace Ashcroftin purkutuomion alla olevaan hylättyyn hotelliin vastentahtoisesti, sillä Gracen äiti kuoli samassa paikassa vuosia aiemmin. Samaan aikaan D.S.O. -agentti Leon S. Kennedy on entisen Umbrellan tiedemiehen, Victor Gideonin perässä, jolla tuntuisi olevan osaa viimeaikaisiin epämääräisiin tapahtumiin. Pian Leon ja Grace huomaavat olevansa keskellä zombi-epidemiaa.

Resident Evil Requiem käynnistyy vahvasti hahmojen esittelyllä ja tunnelman luomisella. Vauhtiin päästään nopeasti eikä peli turhia hidastele tarjoillessa yllätyskäänteitä, hyppysäikäytyksiä, kauhuelementtejä ja hulppeaa toimintaa. Alustuksen useammat eri ympäristöt vievät pelaajan nopeasti pelisarjalle tyypilliseen kartanoon, josta pitää löytää ulospääsy erilaisia pulmia ratkoen. Tuttua ydinpeliä väritetään vaihtelemalla kahden hahmon välillä. Siinä missä Gracella pelaaminen keskittyy enemmän varovaiseen hiiviskelyyn ja pulmien ratkaisuun, Leonilla keskitytään lähinnä räiskimään monipäisiä hirviölaumoja. Tyylilajin ja tahdituksen vaihtelu on onnistunut, jakaen vaihtelevaa sisältöä tasaisesti. Tämä pitää sisällön mielenkiintoisena ja etenemisen sujuvana.

Peli suosittelee Gracelle silmistä kuvattua näkymää jännityksen korostamiseksi, kun taas Leonin taisteluille kolmannen persoonan perspektiiviä. Suosituksista huolimatta, perspektiivin voi valita vapaasti asetuksista tai vaikka muuttaa kesken pelin mieltymysten mukaisesti. Hahmosta tai perspektiivistä huolimatta, toiminnot pysyvät identtisinä. Vapaan liikkumisen ohella, hahmolla on vain yksi toimintakäsky, jolla ollaan vuorovaikutuksessa ympäristön ja tavaroiden kanssa. Tämän lisäksi hahmo voi ampua aseella, jos tämmöisen on löytänyt ja ammuksia vielä on jäljellä, sekä hyödyntää mahdollisia lyömäaseita lähikontaktissa, pitääkseen monsuja loitolla.

Matkan varrella hahmo oppii nikkaroimaan varsin omaperäisesti keräämistään tavaroista erilaisia tarvikkeita helpottaakseen etenemistä. Muun muassa lisäammusten ja energiaruiskeiden kehittely nostaa kummasti eloonjäämisprosentteja ja kannustaa tutkimaan ympäristöä entistä tarkemmin rakennusmateriaalien toivossa.

Suoraviivainen ohjattavuus toimii hyvin. Hahmojen liikkeissä on tiettyä jämäkkyyttä, mikä raskaudessaan luo massan tuntua ja on täten luonnollisemman oloista. Yksinkertaisessa pelimekaniikassa jännitteet luodaan taistelun ohella pitkälti löydettyjen tavaroiden ja niiden säilyttämisen muodossa, alati kasvavan kuolemanuhan edessä. Resident Evil -peleille tyypillisesti, hahmon tavarankantomahdollisuudet ovat rajalliset ja jos erillistä säilytystilaa ei ole lähettyvillä, hyötytavaroiden säilyttämisen välillä joutuu tekemään uhrauksia tilanteiden mukaisesti. Tämä kasvattaa pelin strategista puolta, varsinkin kun pois heitetyt tavarat katoavat pelistä. Ymmärrän ratkaisun nostalgisuuden Resident Evil -pelien tavaramerkkinä mutta tätä toimintoa voisi jo modernisoida, ihan pelkän epäloogisuuden takia.

Tavaroiden pallottelun ohella, pelin pulmat muodostuvat fyysisistä ongelmista ja pienistä aivopähkinöistä. Ongelmat vaativat muun muassa tavaroiden löytämistä ja yhdistelyä mutta myös erilaisten laitteiden aktivointia sekä operointia. Osa annetuista pulmista vaatii ympäristön tarkkailua ja tietojen tutkimista, jotta esimerkiksi voi keksiä oikean koodin kassakaapin avaamiseen. Pulmat haastavat pelaajaa sopivissa määrin, antamatta mitään helpolla ja samalla pelin kerronta ei sakkaa liialliseen ihmettelyyn. Yleensä yksinkertaisimpienkin pulmien selvittely saa sopivaa haastetta ympäristön alati painostavasta kauhutunnelmasta.

Pelin graafinen ilme taipuu hienosti niin ensimmäisen- kuin kolmannenkin persoonan perspektiiviin. Yksityiskohtien määrä tekee maailmasta uskottavan eläväisen ja valoja sekä varjoja hyödynnetään oivasti tehokeinona nostattamaan pelin kauhuaspektia. Jännitteitä luodaan myös harvinaisen brutaalilla sisällöllä. Peli ei säästele verta zombien ja hirviöiden hyökkäyksissä, jossa naamaan puukottelu lähietäisyydeltä ja moottorisahalla raajojen irroittelu on toistuvasti läsnä. Omaperäinen hirviösuunnittelu tuo ruudulle toinen toistaan karmivampia mutta näyttävämpiä olioita, joiden esittelyt jäävät kyllä pelaajalle mieleen. Hahmomallinnus on ensiluokkaista ja animointi tarpeeksi uskottavaa pelkäämään jokaista pimeää nurkkaa pelin ulkopuoleltakin. Karmiva komeus pyörii sulavasti Playstation 5:llä ja latauksetkin tuntuvat lähinnä tervetulleilta hengähdystauoilta.

Ääniefektit istuvat hyvin pelin tyyliin. Aseet paukkuvat luonnollisen oloisesti ja hirviöiden äänimaailma on juuri niin ahdistava kuin niiden ilmekin. Ääninäyttely on sujuvaa ja selkeää. Erityisesti Grace heittäytyy varsin uskottavasti tapahtumien vietäväksi, kirkuen ja panikoiden uskottavasti yllättävissä säikyttely- ja kauhutilanteissa. Yltiöviileä Leon tuntuu olevan luonnottoman rento tilanteessa kuin tilanteessa mutta toisaalta hänellä onkin jo kokemusta vastaavista kauhuskenaarioista. Musiikki pysyy tiukasti taustalla, lähinnä vain korostaen tilanteen mukaista tunnelmaa onnistuneesti.

Resident Evil Requiem jatkaa pitkäikäistä sarjaa hyvin tutulla mutta hyväksi todetulla kaavalla. Peli on faneille kuin uusiksi sisustettuun kotiin palaaminen mutta sarjan pariin vasta tulevat pääsevät helposti vauhtiin mukaan selkeän ulosannin ansiosta. Verrattuna Resident Evil Villageen (2021), Requiem tuntuu itselleni huomattavasti mielenkiintoisemmalle ja kiehtovammalle kiinnostavien hahmojen, mukaansatempaavan tarinan, toiminnallisen tasapainon ja jännittävän tunnelman ansiosta. Resident Evil voisi miettiä uusia tapoja käsitellä vuosikymmeniä vanhoja tekniikoitaan mutta toisaalta, jos peli edelleen toimii näin hyvin, tarvitseeko mitään muuttaa.