Resident Evil: Revelations

Resident Evil: Revelations ei ole niinkään kokeellinen välityö, vaan merkittävä ennakko marraskuun Resident Evil 6:een. Pelissä esitellään se, mitä kuudenteen osaan on luvattu, vieläpä sangen menestyksekkäästi.

Kyseessä on looginen askel pelisarjalle, ja Revelationsin erilaiset pelimekaniikat tukevat hyvin toisiaan kolmen eri perspektiivin ja rikotun aikarakenteen kautta kerrotussa, tiukkoja käänteitä tarjoilevassa tarinassa. Erilliset perspektiivit jakavat eri mekaniikat tasaisesti ja lupaavat myös sarjan tulevaisuuden kannalta hyvää.

Jill ja tämän uusi pari Parker tutkivat ristelijäaluksen sokkeloisia sisuksia pidemmissä, eloonjäämiskauhun perinteitä kunnioittavissa osuuksissa, mutta näitä tahditetaan kahden muun tutkijaparin huomattavasti toiminnallisemmilla edesottamuksilla. Osuudet on tasapainotettu suurimmaksi osaksi erittäin hyvin, ja pelaajan mielenkiintoa pidetään yllä vaihtelemalla niiden välillä kohtuullisen säännöllisesti. Kaiken lisäksi vaihtelu panoksia säästelevän tutkimisen ja suruttoman lyijynkylvämisen välillä todistaa, että nämä kaksi sangen erilaista dynamiikkaa voivat toimia yhdessä ja tuottaa rikkaamman pelikokemuksen.

Pelityylien vaihdokset tehdään selkeästi, ja kolme rinnakkaista tarinaa muodostavat selkärangan, joka on puolestaan jaettu eri lukuihin. Näitä erottavat lyhyet "tapahtui aiemmin" -osuudet, mutta ne voi myös halutessaan ohittaa.

Lukujen lopussa suoritukset arvostellaan, ja pelaajat saavat tottua sangen lyhyisiin pätkiin, lopullisen tuntiluvun heiluessa jossain kahdeksan tunnin hujakoilla. Peli tarjoaa kaksi tallennuspaikkaa, jotka voi tarpeen mukaan tyhjentää. Resident Evil: The Mercenaries 3D:n virheitä ei siis tässä suhteessa ole toistettu.

Mercenariesista puheen ollen, Resident Evil: Revelations tarjoaa aiheesta oman versionsa, joka avautuu kun tarina on ensin pelattu lävitse. Raid-pelimuoto tarjoaa kaksi eri vaikeustasoa, lätkäisee hippopalkit vihollisten päiden yläpuolelle ja antaa pelaajan nostaa hahmojensa tasoja, parannella näiden aseita ja työstää itselleen parempia sijoituksia jaetuissa pistetaulukoissa. Peli myös tukee paikallista ja verkkomoninpeliä, joskaan tätä arvostelua varten ne eivät olleet käytössä.

Asepäivityksiä saa kerättyä myös kampanjasta itsestään, ja päivitykset poikivat muun muassa parempaa tulinopeutta, lisävahinkoa ja suurempia panosvöitä. Peli rajoittaa hahmojen varustuksen kolmeen aseeseen ja kranaatteihin. Perinteiset varustelaatikot tekevät myös paluun.
<newpage>
Jill ja Parker eivät panoksissa kahlaa, joten luoteja on säästettävä jatkuvasti. Joskus hirviöitä joutuu vain pakenemaan. Tämä on paluu menneisyyteen Resident Evil -sarjalle, mutta ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. Ensimmäisen persoonan näkökulma tekee kaikentärkeiden pääosumien hakemisesta tiivistunnelmaista hommaa, ja taistelujärjestelmän ytimessä on vihollisten horjuttaminen panoksia säästävää käsikähmää varten.

Systeemin suurin ongelma on kuitenkin yksinumeroisten panosmäärien yhdistäminen vaikeakäyttöiseen väistöliikkeeseen. Se löytyy kontrollien alavalikosta alusta asti, mutta sitä ei esitellä ennen kuin varhainen juoniosuus jättää hahmon aseettomaksi.

Väistäminen on mekaniikka, jonka pitäisi yhdistettynä Revelationsin suurempaan kauhupainotteisuuteen ja ahtaisiin tiloihin antaa ahdistavaa välittömyyttä hirviöiden kohtaamiseen. Sen sijaan sen esittely on kämmitty, johtaen 15 sekunnin luuppiin, jossa hahmo kuolee toistuvasti. Ruudulla olevasta tekstistä huolimatta pelaaja jää hieman epävarmaksi siitä, milloin nappia pitäisi painaa. Taktiikka muuttuu pian uhkapeliksi, ja epävarmuudesta kasvaa päätös välttää koko väistöä.

Tässä tapauksessa tilanteesta oli toinenkin pakotie. Örmön ohitse pääsi juoksemaan normaaliin tapaan yhden iskun hinnalla. Kärsimättömyydestä joutuu kuitenkin maksamaan korkean hinnan myöhemmin kohdattavan pomon muodossa, jonka selättäminen vaatii väistön onnistunutta suorittamista useaan kertaan.

Genesis, Dead Spacesta muistuttava skannauslaite, on puolestaan huomattavasti parempi lisäys peliin. Se löytää piilotetut esineet ja tarjoaa myös buustia kestopisteisiin onnistuneen skannailun päätteeksi. Vaikkakin Genesis on hieman väenvängällä tehty lisäys, on se sellaisenaan rentouttava sivupolku.

Vihollisten laatu vaihtelee. Perusörmelöistä puuttuu hyvän zombin purevuus. Ne ovat saattaneet vaikuttaa hyvältä paperilla, mutteivät tee vaikutusta ruudulla. Niiden luonnollinen kelmeys on vailla yksityiskohtia ja siksi persoonallisuutta, ja ne on helppo huomata tummia taustoja vasten. Näiden pomoversiot ovat puolestaan aivan mahtavia, ja pelin suunnittelijat ovat selvästi ammentaneet meren elävistä kaikella antaumuksella.

Visuaalisesti peli tarjoaa alustansa hienoimpia maisemia. Revelationsin tapahtumia hallitseva Queen of Zenobia -alus on täynnä upeita tiloja, joita odottaisikin näkevänsä tällaisella luksusristelijällä. Valaistus ottaa kaiken irti 3D:n eduista, ja musiikki on parasta mitä tässä sarjassa on kuultu hetkeen.

Maininnan arvoisena yksityiskohtana Resident Evil: Revelations on Nintendo 3DS:n ensimmäinen peli, jota tukee lisäosana myytävää toista analogitattia. Sen kokeilu ei tosin ollut mahdollista tämän arvostelun yhteydessä, mutta pelin kamerakontrolli toimi hyvin ilmankin. Lisäpalikan puutetta ei siis tulisi pitää esteenä pelistä nauttimiselle.

Sarjan perusmekaniikat siis tekevät Resident Evil: Revelationsissa paluun muutamilla lisillä. Osa näistä toimii, osa ei. Pieni haparointi ei silti estänyt pelaamasta peliä lävitse ja nauttimasta avautuvista lisäpelimuodoista, joissa kelpaa hilata itseään lähemmäs huippuluokituksia. Capcomin ansioksi voikin sanoa, että peli maistuu enemmän täysiveriseltä Resident Evililtä kuin miltään pieneltä sivupolulta.