Ridge Racer 3D

Ridge Racer 3D on yksi niistä peleistä, joita olen henkilökohtaisesti odottanut Nintendo 3DS:n julkaisulta. En voi myöntää olevani simulaatiorallien ystävä, enkä ole ansainnut saavutuksen saavutusta Forza Motorsport 3:ssa tai Gran Turismo 5:ssä. Ajopeleistä lähempänä sydäntä ovatkin Sega Rally, Ridge Racer 7 ja aliarvostettu Sonic & Sega All-Stars Racing.

Suosin ajopelejä, joissa ei niinkään piitata realismista, joissa jarru on vain kuriositeetti ja jotka tarjoavat sekä vauhdin hurmaa että kaistapäisiä sivuluisuja tuloslistojen korkeinta sijaa tavoitellessa - toisin sanoen vanhoja kunnon kolikkopelikaahailuja. Ja Ridge Racer -sarja on sillä saralla kukkulan kuningas. Ensimmäinen kilpailu ei ole kunnolla ehtinyt edes päättyä, kun on jo selvää, että Ridge Racer 3D pitää paikkansa.

Klassinen Seaside Route 765 tervehtii jälleen hurjapäitä hysteerisen japanilaisteknon jumputtaessa taustalla ja kirkuvan selostajan venyttäessä äänihuuliaan. Kumi sulaa, nitro palaa ja kun autot syöksyvät ulos tunnelista, silmille rävähtää postikorttimainen maisema siltoineen, vesiputouksineen ja aurinkoisine väreineen. Mieleen palaa vahvasti vuosi 1995, ja olo on melkeinpä kuin uudenkarhean PlayStationin ruorissa.

Ajamalla sivuluisussa usein ja pitkään auto kartuttaa nitroa, joka on jaettu kolmiportaiseksi boostiksi. Nitroa voi kuluttaa osa osalta oikeaa olkanappia painamalla, kun taas vasenta olkanappia painamalla mittarista hupenee kaksi palkkia. Kaikki kolme palkkia täytettyään käytettäväksi aukeaa myös sähäkkä triplaturbo, joka aktivoidaan napauttamalla samanaikaisesti molempia olkanappeja. Vauhdin puolesta peli onkin lähempää sukua F-Zerolle kuin Need for Speed: Shiftille. Silmät miltei tiristävät kyyneleitä, kun mutkiin luisutellaan yli 300 kilometrin tuntinopeudessa ilman minkäänlaisia aikeita hidastaa vauhtia. Ehkä ainoa myönnytys realismin suuntaa on se, että edellä ajavan imussa voi tahtia kiristää entisestään.

Juuri näin hyvän arcade-pelin tulisikin toimia. Pelissä on syvyyttä ja mahdollisuuksia hioa omia ennätyksiään miltei loputtomiin, mutta samaan aikaan pelin aloittaminen on ehkä jopa helpompaa kuin Mario Kartin. Tehojen täydellinen hallinta mielettömissä nopeuksissa vaatii keskittymistä ja rautaisia hermoja, eikä se suinkaan ole ainoa asia, johon on kiinnitettävä huomiota kilpailujen tuoksinnassa.

Ridge Racer 3D on myös nimensä veroinen ja tarjoaa varsin mukavan 3D-tehosteen. Sekä autot että radat kestävät lähempää tarkastelua, ja kuvan syvyysvaikutelma on merkittävä ajokokemuksessa. Ainoa ongelma syntyy lähinnä siitä, että näin jännittävässä pelissä on hankala pitää kädet paikoillaan, mikä voi häiritä 3D-vaikutelmaa.

Vaikka Nintendo 3DS ei ole varsinaisesti markkinoiden tehokkain konsoli, pelissä riittää mukavasti yksityiskohtia ja kuvan tarkkuus pienellä näytöllä tuntuu korkealta. Kuvasuunnittelu ja värivalinnat ovat jälleen lähentyneet alkuperäistä peliä Ridge Racer Type 4:stä ja Ridge Racer V:stä, joissa tyyli oli piirun realistisempaa. Ridge Racer 3D pursuaa räikeitä neonvärejä, huikeita ympäristöjä sekä hienosti suunniteltuja riisikuppeja ja muskelikärryjä.

Halutessaan autoja voi päivittää ja maalata, mutta systeemi on varsin yksinkertainen eikä palvele mitään todellista tarkoitusta. Siitä voi olla jopa kiitollinen, sillä pelin ytimessä on puhtaasti hurjapäinen kaahailu, jossa tiukka ajotuntuma on kaikki kaikessa. Positiivista on myös se, että pelin radat ovat tuulahdus menneisyydestä. Aivan ensimmäinen Ridge Racer sisälsi vain yhden radan, mutta sitä pelattiin enemmän kuin valtaosaa konsolin muista peleistä. Juju on siinä, että radat tehdään hyvin, ja juuri sellaisia ratoja Ridge Racer 3D tarjoaa runsaasti.

Peliä onkin vaikea lopettaa, sillä jatkuvasti haluaa läpäistä vielä yhden kilpailun, avata uuden auton tai yrittää uutta huippuaikaa. Pelissä on kuitenkin yksi iso puute, joka estää sitä ansaitsemasta parempaa arvosanaa: siinä ei ole kunnollista moninpeliä.

Namco on päätynyt soveltamaan konsolin Street Pass -toimintoa varsinaisen nettimoninpelin sijasta. Ideana on tavata muita pelaajia ja saada heiltä automaattisesti haasteita päihitettäväksi. Todennäköisyys siihen, että kadulla kävellessään ohittaisi Ridge Racer 3D:n omistajan, jolla sattuu olemaan Nintendo 3DS taskussa valmiustilassa ja haamuaikoja jaettavana, on kuitenkin häviävän pieni. Se saattaa toimia Tokiossa, mutta ei täällä.

Peli todella kaipaisi oikeaa nettipeliä. Pohjimmiltaan moninpeli on jo mukana, mutta se toimii vain paikallisesti. Nykyään ihmiset haluavat enemmän, ja mahdollisuus ajaa kavereita vastaan netissä olisi ollut mahtavaa.

Onneksi peli on muilta osin sen verran hyvä, ettei puute pilaa kokemusta. Peli toimii vaikka aika-ajoina vuoron perää, ja toimituksessa onkin käyty tiukkoja sekuntikamppailuja huippusuorituksista. Renkaiden villisti ulvoessa ja nitronappien kirskuessa en voi olla hämmästelemättä, miten vielä nykyäänkin kilometrin mittaiset sivuluisut ja hysteerinen tunnelma tempaavat mukaansa kuin sarjan kulta-aikoina.

Ridge Racer 3D täytti käytännössä kaikki odotukseni - moninpeliä lukuun ottamatta. Se on oivaa kaahailuviihdettä taskukoossa, sillä siihen on helppo tarttua ja se tarjoaa vauhdin hurmaa milloin tahansa. Ridge Racer oli täydellinen lanseerauspeli aikoinaan PlayStationille, eikä se tunnu vanhentuneen pätkääkään Nintendo 3DS:llä, 16 vuotta myöhemmin.