Rise of Nightmares

Kirvestä päähän ja suolta seinälle, meiltähän tämä käy! Rise of Nightmares on sitä mitä Sega parhaiten osaa: ehtaa yliammuttua litsläts-kauhua ilman liikaa vakavuutta menoa haittaamassa. Jo pelkkä pelin tarina niputtaa yhteen tusinan verran hölmöimpiä kauhukliseitä, kuten mystisiä kulttimassamurhaajia, kidnapattuja tyttöystäviä ja tutkimusretkeksi muuttuneen haaksirikon. Tarina etenee tiukassa putkessa, mikä johtaa muutamiin varsin hupaisiin yhteensattumiin: kukapa olisikaan arvannut että junaonnettomuus pysäyttää liikennevälineen tismalleen kummallisen okkultistikartanon etupihalle?

Mutta tarina sikseen, ainakin SEGAn mukaan pelin varsinainen pihvi on kokonaan Kinectillä hoidettava ohjaus. Voi pojat. Todellakin, hartioita pyörittämällä sankari pyörii ruudulla, ottamalla askel eteenpäin liikutaan ja ette ikinä muuten arvaa miten taistelu on hoidettu. Aina välillä eteen tulee kohtauksia, joissa pelaaja pistetään vaikka juoksemaan, hyppimään ja ryömimään. Kaikeksi kummatukseksi systeemi toimii. Liikkeissä on toki pieni viive, mutta kaikki toimii ja niinpä peli todellakin onnistuu tarjoamaan varsin epätavallisen pelikokemuksen. Jopa sekavaksi huitomiseksi äityvä taistelu jotenkin vain sopii pelin ilmapiiriin mainiosti.

Myönnettäköön, että peli toimisi parhaiten perinteisellä ohjaimella pelattuna, mutta kokemus ei olisi todennäköisesti läheskään yhtä vinksahtanut. Kun pelin todellinen 90-lukulainen sydän tuli esille hitaan ja tylsän intro-osuuden jälkeen, hämmennys oli valtava. Pelin rakenne on nimittäin häpeämätön muisto sokkeloammuskelujen kulta-ajalta. Jo pelkkä kenttärakenne tuo mieleen 20 vuotta sitten suosionsa huipulla olleet FPS-räiskinnät eikä yritystä edes ole tarjota sen kummempaa kuin liikeohjaukseen perustuva hölmö zombisplätteri. Puzzleratkontakin jää "väännä vipua" -tasolle. Niinpä tarjolla onkin eriskummallinen sekoitus eilispäivän pelisuunnittelua ja modernia teknologiaa. Toimiiko yhtälö, riippuu todella paljon pelaajasta itsestään, mutta minä tykästyin designin konstailemattomuuteen.

Rise of Nightmares on ehta B-peli niin tekniikaltaan kuin sisällöltäänkin, mutta sellaisena oudon sympaattinen sellainen. Jos peliltään vaatii huippuluokan käsikirjoitusta, viimeisen päälle upeaa grafiikkaa ja ties mitä, on syytä vilkuilla muiden pelien suuntaan mutta jos halpa kauhuhupi maittaa eikä hikiliikunta siinä ohessa haittaa, Rise of Nightmares on ihan kokeilemisen arvoinen teos.