
Minulla on muutama tunnustus ennen kuin aloitan ennakon: en ole nähnyt Robocop-elokuvia, enkä ole pelannut Teyonin toiminnallista pyssyttelyä Robocop: Rogue City. Olin kuitenkin paikalla BigBen Weekissä viime viikolla, ja näin olin se paras ehdokas kokeilemaan tulevaa itsenäistä laajennusta Unfinished Business.
Unfinished Business on kehittäjä Teyonin ideoima DLC, joka sitten kuitenkin oli parempi itsenäisenä laajennuksena. Tapahtumat sijoittuvat peruspelin jälkeiseen aikaan, ja Unfinished Business vie Alex Murphyn Omni Toweriin, jonka on rakentanut OCP ohjatakseen kaikkia robottisia lainvalvojia Detroitissa. Omni Towerin on ottanut haltuunsa vihamielinen palkkasotilaiden joukko.
Tämä pahisjoukkio pystyy mahdollisesti ottamaan hallintaansa kaikki ympäröivällä alueella olevat robotit, joten panokset ovat riittävän korkeat Unfinished Businessissa. Laajennus on suurimmaksi osaksi toimintaelokuva tiiviimmällä ja lyhyemmällä rakenteella kuin peruspelissä. Mukana on tehtäviä suoritettavaksi, ja vaikka sivutehtävistä saa lisätekemistä, ei mukana ole varsinaisia avoimia alueita tutkittavaksi. Nyt saapastellaan yhdeltä alueelta toiselle paukutellen kaikki ja kaikkea, jotka asettuvat tielle.
Aikani Robocop: Rogue City - Unfinished Businessin parissa oli siis yksi pyörremyrsky mahtavan veristä toimintaa. Ampuminen on todella hauskaa ja virkistävää, sillä pelaaja on käytännössä kävelevä konekivääripesäke, ei aivan tuhoutumaton, mutta riittävän vahva saadakseen pelaajan tuntemaan olevansa 80-luvun toimintatähti. Uudet pahikset, kuten lentävät droonit ja kilpeä käyttävät jääkärit muistuttavat, ettei kaikkea voi selvittää yhdellä pääosumalla, ja uudet lopetusliikkeet ovat komediallinen lisä, kun pahis jää odottamaan keltaisen symbolin kera.
Lopetusliikkeiden ohella Robocopilla on myös kourallinen uusia työkaluja haarniskoidussa povessa. Perusase Auto-9 voidaan päivittää, ja saada se tuntumaan enemmän pelin parhaalta aseelta. Lisäksi pääsee käsiksi joihinkin uusiin aseisiin, kuten Cryo Gun, jolla voi olla vuorovaikutuksessa niin ympäristön kuin pahiksien kanssa.
Nämä lisät ovat jokseenkin kekseliäitä, mutta ne isoimmat asiat, jotka vanhat ja uudet pelaajat huomaavat, liittyvät tarinaan. Osana tarinaa, jossa on henkilöhahmoja Robocopin menneisyydestä, kuten Cassius Graves, ilmaantuvat takaisin, ja pelaajana pääsee pelaamaan eri henkilöhahmoilla. Ennakossa koin yhden parhaista voimafantasioistani viime vuosina ED-209-yksikkönä. Toisaalta se voimafantasia kesti siihen asti, kunnes päätin koettaa laskeutua alas portaita. Lisäksi osana laajennusta pääsee pelaamaan Alex Murphyna ennen kuin hänestä tulee Robocop. Tuntuu siltä, että tarinalla on parempi painopiste tällä kerralla. Mukana on runsaasti toimintaa, mutta pelaajilta menee noin kahdeksan tuntia päästä Unfinished Businessin loppuun. Lineaarisempi rakenne mahdollistaa tiiviimmän tarinan, jälleen kuin pelattavan toimintaelokuvan.
Lisääkö tämä tarpeeksi sisältöä Robocop: Rogue Cityn pelaajille, on vielä kysymysmerkki. Mitä nyt puhuin toimittajakollegoille tapahtumassa, näytti siltä, että kokonaisuudessa Unfinished Business lisää enemmän Robocopia, mutta ei tee merkittäviä muutoksia. Suurimmaksi osaksi tuntuu siltä, että Robocop: Rogue Cityn kaava oli onnistunut, mutta jos aloittaa laajennuksen odottaen runsaasti uusia ominaisuuksia, näyttävät ne suurimmat uudistukset olevan uudet pahikset, aseet ja uusi tarinallinen tila.
Jos et, niin kuin minä, ole koskaan pelannut Rogue Cityä, vaikuttaa Unfinished Business toistaiseksi hyvältä esittelyltä, vaikka se sijoittuukin pääpelin jälkeiseen aikaan. Henkilöhahmot kuten Robocop voidaan laittaa mihin tahansa tilanteeseen, ja pystyy nopeasti ymmärtämään, mitä tapahtuu. Lineaarinen rakenne Unfinished Businessissa antaa pelaajan vain heittäytyä mukaan toimintaan. Laajennus ei ole myöskään liian helppo, minkä kyllä huomasin. Joskaan en kuollut tavallisella vaikeustasolla, muuttuivat tilanteet vaikeammiksi nopeasti, joten haastetta vaativien pyssyttelijöiden kannattaa valita jokin kovemmista vaikeustasoista. Muuten on vaikeaa keksiä muuta sanottavaa laajennuksesta. Se on lisää Robocopia ilman sen ihmeempää lisähiomista, mutta ydin on riittävän vahva tarjotakseen tasaista laatua.