Rock Band Unpluggedissa sysätään koko bändin pyörittäminen yhden henkilön vastuulle. Pelaaja pääsee soittamaan kaikkia instrumentteja jokaisessa laulussa, eikä laulamistakaan ole unohdettu. Tämä kuulostaa aluksi hieman pelottavalta, mutta toteutus ei ole ollenkaan niin sekava, kuin miltä se kuulostaa.
Peli perustuu niinsanottujen fraasien soittamiseen. Fraasit koostuvat muutamista perättäisistä nuoteista, jotka peli rajaa laulun ja meneillä olevan kohdan mukaan. Mikäli fraasin onnistuu soittamaan oikein niin, ettei yhtään nuottia jää väliin, instrumentti soittaa vähän aikaa itse itseään. Tällöin tarjoutuu tilaisuus soittaa muita instrumentteja, joissa jälleen täytyy soittaa fraasi, jotta voi hypätä toiseen instrumenttiin ja niin edelleen.
Fraasien soittaminen oikein on onnistumisen perusedellytys, sillä muut soittimet eivät vain odottele pelaajaa. Mikäli fraasi ei onnistu, se siirtyy eteenpäin ja pelaaja jumittuu samaan instrumenttiin kunnes fraasi menee läpi. Muut bändin jäsenet jatkavat kuitenkin soittoaan, joten yksi epäonnistuminen johtaa helposti kaaokseen, kun taustalle avautuu muita instrumenttia, joita pitäisi myös ehtiä soittaamaan samaan aikaan. Tämä korostuu vaikeimmilla vaikeusasteilla, joilla yksikin virhe aiheuttaa yleensä hirvittävän kasautuvan efektin ja johtaa laulun epäonnistumiseen.
Rock Band Unplugged toimii pelimekaniikkansa puolesta todella hyvin, mutta yksi paha puute siinä on. Sitä vaivaa akuutti tunnelman puute ja se johtuu pelkästään ohjaimesta - peli on täsmälleen yhtä hauskaa kuin Guitar Heron soittaminen tavallisella ohjaimella. Musiikkipelien viehätys on soittimissa, joita näpelöidessään tuntee oikeasti soittavansa jotain. Tavallisella ohjaimella peli tuntuu lähinnä tylsältä rytmipeliltä, eikä eri instrumentteihin tunnu saavan minkäänlaista kosketusta. Kaikkein abstraktimmalta tuntuu laulaminen, jonka mallintaminen nappien painelulla tuntuu todella oudolta.
Kappalevalikoima on aina tärkeä musiikkipeleissä ja sillä saralla Rock Band Unplugged suorastaan loistaa. Mukaan on mahtunut muun muassa kappaleita sellaisilta artisteilta kuin Rush, The Who, Alice in Chains, Kansas, Motörhead ja Judas Priest. Pelissä on yhteensä yli 40 erilaista kappaletta ja musiikkityylejä löytyy laidasta laitaan, joten pelistä löytyy taatusti soitettavaa kaikille. Omaksi suosikikseni nousi Judas Priestin iki-ihana Painkiller, jonka soittaminen vaikeimmilla vaikeusasteilla on kirjaimellisesti yhtä tuskaa.
Pelistä löytyvä uramoodi jää myös vajaaksi kokemukseksi. Tarkoituksena olisi johdattaa oma bändi ryysyistä rikkauksiin ja siinä sivussa soitetaan hirvittävä määrä kappaleita. Kappalelista avautuu hiljalleen uran edetessä, mutta aivan liian hitaasti. Suurin osa keikoista on mallia "kokoa/arvo oma settilistasi" ja tietäähän sen mitä siitä seuraa, kun pelin alussa on auki alle kymmenen kappaletta. Innostus uhkaa väkisinkin hiipua, kun kaiuttimista kajahtaa sama Billy Idolin kappale jo kymmenennen kerran putkeen. Onneksi kaikki pelin kappaleet voi halutessaan avata myös heti alussa, joten peli-into ei kaadu tylsän uramoodin jauhamiseen.
Rock Band Unplugged on kirjaimellisesti bändi taskukoossa. Siinä on erittäin hyvä kappalevalikoima, biisit kuulostavat mahtavilta ja niiden soittaminen on todella hauskaa. Ainoat miinukset tulevat soittotunnelman puutteesta ja uratilan tylsästä toteutuksesta.