Suomi
Gamereactor
arviot
Rocket Knight

Rocket Knight

Rakettireppu selässään kiitävä opossumi Sparkster oli suosionsa huipulla 16-bittisten konsoleiden kulta-aikana. Vuodet ovat vierineet ja rakettiritarin seikkailut jääneet historiaan, mutta nyt on tullut jälleen aika lähteä Sparksterin matkaan kiitämään.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Jo muinoin söpöjen maskottien tähdittämiä tasoloikkia oli liiaksikin asti ja tästä porukasta Rocket Knight erottui rakettirepulla suhahteluun pohjautuvalla pelimekaniikallaan. Vaikka Sparkster osaakin hyppiä ja loikkia kuin kuka tahansa muukin, rakettirepun avulla meno muuttuu astetta monipuolisemmaksi. Sparksterin aseistuksena toimii miekka, jolla vastaan tulevat vihulaiset viipaloidaan. Kalpa on näppärästi itsestään esillä rakettisuihkaroinnin ohessa, ja niinpä viholliset voikin lyömisen lisäksi taltuttaa tarkalla rakettisuihkauksella suoraan päin. Etäämmältä vihollisia voi myös kurmoottaa suhteellisen tehottomalla energia-ammuksella.

Rocket Knightin uusi tuleminen näyttää lähes samalta kuin aiemmat osat, mitä nyt spritegrafiikan sijaan toteutus on puoliksi kolmiulotteista. Pirtsakan värikäs ulkoasu toimii ja on sinänsä ihan nättiä katseltavaa, mutta yleinen mielikuvituksettomuus haittaa kokonaisuutta. Erityisesti kenttäsuunnittelu tuo huonolla tavalla mieleen Amiga-aikojen sarjatuotantoloikat. Seikkailu alkaa klassisesti vihertävästä satumetsästä, jonka jälkeen seikkaillaan mm. jäisisissä ja tulisissa paikoissa ja kliseisessä teknolinnakkeessa. Toisin sanoen, tuttua huttua kaikille 90-luvulla loikkansa pelanneille. Välillä eteen tulee lyhyitä Gradius-henkisiä sivuttain rullaavia räiskintäosuuksia, mutta vaihtelu pysyy silti liian matalana.

Sparkster tottelee ohjausta mukisematta ja nopeatempoinen pelaaminen pysyy hauskana seikkailun alusta loppuun. Temppu ei tosin ole kummoinen, sillä peli sujahtaa puolihuolimattomasti läpi hieman reilussa tunnissa. Luit oikein. Rocket Knight on nimittäin tarkoitettu kolikkopelityyliin monta kertaa läpipelattavaksi aina paremman ajan ja pistesaaliin toivossa. Tylsä kenttäsuunnittelu ei kuitenkaan innosta uusintakierroksille pätkääkään, eikä pelattavuudessa itsessään ole tarpeeksi syvyyttä kolikkopeliluonteen asettamien vaatimusten täyttämiseen. Avattavia ominaisuuksia peli kyllä tarjoaa riittävästi - harmi vain että niiden tavoittelu on liian tylsää.

17 vuotta sitten yksi hauska ominaisuus riitti erottamaan rakettiritarin massasta, mutta nykypäivänä vaaditaan enemmän. Sääli, sillä Sparkster on sankarina varsin symppis ja ensimmäisten kenttien ajan Rocket Knight vaikuttaa todella hauskalta ja mukaansatempaavalta. Kun tuntia myöhemmin on kuitenkin haukotellen saanut lopputekstit ruudulle rullaamaan, jää päällimmäiseksi tunteeksi vain harmittava pettymys.

Tämä on mainos:
Rocket Knight
Rocket Knight
Rocket Knight
Rocket Knight
Tämä on mainos:
Rocket Knight
Rocket Knight
Rocket Knight
Rocket Knight
HQ
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Nätti, toimiva ohjaus
-
Liian lyhyt ja helppo, mielikuvitukseton kenttäsuunnittelu
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Rocket KnightScore

Rocket Knight

ARVIO. Kirjoittaja Tero Kerttula

16-bittisten pelien aikakaudella yksi hauska ominaisuus riitti erottamaan pelin massasta, mutta nykypäivänä vaaditaan enemmän.



Ladataan seuraavaa sisältöä