Suomi
Gamereactor
ennakot
Sacred 3

Sacred 3

Hack & slash -pelien vertailu tuppaa aina päätymään yhteen nimeen, joka on Diablo. Tämä ei ole kuitenkaan pysäyttänyt pelikehittäjiä yrittämästä, ja yksi apajille pyrkivistä peleistä on Sacred-sarjan tuorein edustaja.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Ei ole helppoa tavoitella niitä saavutuksia, joihin genren luonut peli on yltänyt. Silti vuonna 2004 Sacred yritti juurikin tätä, eikä lopputulos ollut pienestä budjetista huolimatta laisinkaan kehno. Tietenkään sen pelimekaniikat eivät olleet omaperäisiä, eikä aseisiin tai haarniskoihin oltu kiinnitetty sellaista huomiota kuin Blizzardilla, mutta sen dynaaminen seikkailu oli aivan omalla tasollaan. Sacredin maailma oli valtaisa, ja sen jokaisen nurkan tutkimiseen meni tuntikaupalla aikaa. Kiitettävä suoritus, etenkin kehittäjä Asceronin resurssit huomioon ottaen.

Vuonna 2009 peliä seurasi sangen epäonninen jatko-osa, jonka heikko menestys johti kehittäjän sulkemiseen. Deep Silver rakasti pelisarjaa kuitenkin sen verran, että hankkivat lisenssin itselleen ja tuottivat kolmannen osan, joka nähtiin ensimmäistä kertaa toiminnassa tämän vuoden Gamescomissa.

Ensimmäinen merkittävä muutos, joka asettaa Sacred 3:n erilleen edeltäjistään, on konseptin rajoittaminen aiemmasta. Siinä missä Sacred ja Sacred 2 tunnettiin valtaisista maailmoistaan, on Sacred 3 päätetty jakaa tasoiksi.

Tämä päätös saa sarjan vanhat fanit luultavasti nyrpistämään sille nokkaansa, mutta nähtyäni pelin minulle valkeni heti, kuinka tällä on ollut positiivinen vaikutus ympäristöihin. Näkemässäni kahdessa tasossa oli suorastaan henkeäsalpaavia maisemia, joista toisen taustat näyttivät aivan vesiväreillä maalatuilta tauluilta.

Tämä on mainos:
Sacred 3
Värikkäämpää ja kauniimpaa grafiikkaa on luvassa, mutta se on edellyttänyt pelin rakenteen muuttamista.

Tästä päästään pelin toiseen suureen muutokseen: graafiseen tyyliin. Sacred 3 on hylännyt aiemman kahden pelin realistisen, keskiaikaisen tyylin siirtäen uuden pelin lähemmäksi Diabloa. Hahmot ja taustat ovat luovia ja värikkäitä, mutteivät yhtään vähemmän mielenkiintoisia. Muutos fantasiahenkisempään maailmaan on ainoastaan parantanut pelin ilmettä ja sallii suunnittelijoiden nyt käyttää niin sanotusti taiteellista lisenssiä monissa sen aspekteissa, erityisesti vihollisten suunnittelussa ja näiden animoinnissa.

Pelimekaniikassa yhteistyömoodi on edelleen kuningas. Kaksi pelaajaa voi yhdistää kykynsä ja luoda voimakkaita komboja, jotka ovat kriittisiä suurten vihollisjoukkojen kurmottamiseksi. Kehittäjät muistuttivat, että Sacred 3 on tarkoitettu moninpeliä varten, koska tekoälyn ohjaamien tovereiden teho ei yllä ihmispelaajien tasolle.

Hahmoluokan valinta on ratkaisevaa, ja kokemuksesta on pyritty tekemään mahdollisimman vaihteleva näiden kautta. Jokaisella hahmoluokalla on täysin erilaisia tapoja lähestyä kenttiä. Tietyt hahmot voivat kokea kentistä osia, joita muut eivät pysty saavuttamaan. Jotkut ovet eivät aukea kuin tietyille hahmoluokille, mikä puhuu entisestään moninpelin painotuksen puolesta.

Tämä on mainos:

Sacred 3 on takuulla vaikuttavin osa sarjassaan. Grafiikkatyylin muutos antaa pelistä varsin modernin vaikutelman, ja vaikka kehittäjät ovatkin eliminoineet kolmannesta osasta ensimmäisen kahden pelin avoimen maailman, on siinä tästä huolimatta vielä ainekset pitkäikäiseen seikkailuun. Kestoa luvataan jopa sata tuntia. Sacred 3 valmistuu vasta vuonna 2013, mutta ainakin näillä näkymin lopputulos vaikuttaa sangen lupaavalta.

Katso kehittäjien haastattelu

HQ
Sacred 3Sacred 3Sacred 3Sacred 3

Aiheeseen liittyviä tekstejä

3
Sacred 3Score

Sacred 3

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Sacred 3 ei ole sitä, mitä odotat. Tekijät ja studiot ovat vaihtuneet, vaikka nimike on säilynyt. Seurauksena Sacred 3 vetäisee tiukan käännöksen vasempaan edeltäjiinsä verrattuna.

2
Traileri sekä kuvia Sacred 3:sta

Traileri sekä kuvia Sacred 3:sta

UUTINEN. Kirjoittaja Mika Sorvari

Sacred-sarja täytti jonkin aikaa Diablon paikan, mutta mitkä ovat Sacred 3:n mahdollisuudet, nyt kun Diablo III on tukevasti markkinoilla lisäosineen?

3
Sacred 3

Sacred 3

ENNAKKO. Kirjoittaja Lorenzo Mosna

GR Italian Lorenzo Mosna tutustui vanhan Diablon-haastajan kolmanteen tulemiseen. Millä eväin Sacred 3 käy kamppailuun?



Ladataan seuraavaa sisältöä