Vaikka ninjojen viehätys ei varmasti laimene koskaan, 8-bittisten konsolien ja kotitietokoneiden aikakaudella ninjoja oli tarjolla jopa yliannokseksi asti. Joukossa oli kuitenkin lukuisia genrensä helmiä, kuten Ninja Gaiden -sarja, Blue Shadow ja laadustaan huolimatta kenties hieman muiden ninjaseikkailujen varjoon jäänyt Shadow of the Ninja.
Natsumen mainio ninjatasoloikinta on nykyään saatavilla Switchin NES-kirjastosta, joten ennen uuden version kimppuun käymistä olikin hyvä tarkistaa, onko vanhassa vielä potkua jäljellä ja olihan siinä. Sujuva ja viihdyttävä peli toimii mainiosti edelleen, mitä nyt nykymittapuulla on todella lyhyt ja NES-pelien mittapuulla myös helppo. Muistojen verestämisen jälkeen olikin sopivaa siirtyä sitten uusioversion pariin.
Odotuksissa oli lähinnä paremmilla grafiikoilla varustettu versio 34 vuotta vanhasta pelivanhuksesta, mutta Reborn onkin nimensä mukaisesti tehnyt todella paljon uusiksi. Näkyvimpänä uudistuksena on tietysti ulkoasu, joka on päivitetty 16-bittistä estetiikkaa mukailevaan versioon ja on selkää ja nättiä katseltavaa. Myös pelin mainiota musiikkiraitaa on terävöitetty onnistuneesti.
Rebornin kentät ovat myös saaneet modernia kohotusta, minkä lisäksi pelistä löytyy yksi kokonaan uusi kenttä lopusta. Kentät ovat nyt näppituntumalla hieman aiempaa pidempiä, minkä lisäksi pomotaisteluihin on lisätty lisää vaiheita ja vaikeustasoa. Alkuperäisessä pelissä esimerkiksi kenttien 2 ja 3 pomot olivat todella helppoja ja hauskoja, mutta tässä versiossa ne pistävätkin yllättäen ihan kunnolla hanttiin. En vain ole varma, onko vaikeustasoa kiristetty oikealla tavalla. Oheisissa esimerkeissä uudistusten myötä on hankala ylipäätään keksiä mitä tulisi tehdä, sillä vahinkoa ei voi tehdä vain silkalla huiskinnalla.
Vaikeustaso on muutenkin yllättävän kireällä. Alkuperäisen pelin helppous on toki jonkin verran omassa selkärangassani, peliä kun tuli aikanaan pelattua melkoisen paljon. Uusioversion kanssa sen sijaan kiroilin televisiolleni jatkuvasti ja eteneminen oli todellista hinkkaamista. Sinänsä näin ei pitäisi olla, sillä viholliset ovat kentissä edelleen samoissa paikoissa, eivätkä perusvihut muutenkaan ole keksineet uusia temppuja sitten alkuperäisen.
Syyllinen löytyy valitettavasti pelin pahimmasta pettymyksen aiheuttajasta - ohjauksesta. Siinä missä alkuperäisen pelin ohjaus oli salamannopeaa ja tarkkaa suihkimista, Rebornin ohjauksessa on todella ärsyttävä viive, jonka ansiosta erityisesti hyppiminen on todella tuskaista touhua. Esimerkiksi pelin ensimmäisessä pomotaistelussa meni hyvä tovi tottuessa siihen, että väistöhyppy on tehtävä nappia jonkin verran ennakkoon painamalla, eikä silloin kun refleksit käskisivät väistää.
Yhtä aikaa pelin käyttöliittymää on myös monimutkaistettu tarpeettomasti. Ninjakaksikon miekat ovat normaalisti käytössä, mutta nyt tappavaa ketjua ampuva kusarigama löytyy myös välittömästi yhden napin takaa ja on jatkuvasti käytössä. Tämä on hyvä juttu. Huono juttu on se, että pelin muut, kentistä kerättävät lisävarusteet ovat nyt oman hankalan valikkonsa takana. Valikko avataan pitämällä oikeaa olkanappia pohjassa ja sieltä sitten ristiohjaimella oikea esine valiten. Systeemi on todella kömpelö ja vie reippaasti viehätystä lisävarusteiden keräilystä.
Tönkkö ohjaus on todella iso sääli, sillä juuri tämän pelin olisin halunnut nähdä remasteroituna oikein. Moni asia toki onkin kohdallaan, vaikeustasoja löytyy kaksi kappaletta ja kenttien läpäisyn jälkeen niitä on mahdollista pelata myös aikahaasteina. Kuten mainittua, visuaalinen päivitys on onnistunut ja alkuperäisen pelin kenttäsuunnittelu pitää niin ikään edelleen puoliaan. Nopeatempoisissa ninjailuissa on vain niin, että ohjaus on kuningas ja tässä tapauksessa kuninkaalla ei ole kovin kummoista kruunua otsallaan.
