Shadows of the Damned ei ole se kaikkein yksioikoisin peli ruodittavaksi. Siinä on paljon tekijöillensä ominaisia elementtejä: pelimekaniikka voisi olla lainattu viimeisimmistä Resident Evileistä ja tarinapuolen kuviot pähkähullusta No More Heroesista. Kokonaisuus on vielä osiaan suurempi sekametelikeitos, jota maistellessa tulee miettineeksi, ovatko alapäävitsit, täysin eri maailmoista reväistyt päähahmot ja pelilliset outoudet nykytaidetta vai tahatonta komiikkaa.
Tarina - tai siis "tarina" - kertoo hispanialaisen demoninmetsästäjä Garcia Hotspurin kostoretkestä, joka alkaa tämän tyttöystävän jouduttua alamaailman pääpirun kynsiin. Matkalla Garcia joutuu räiskimään hirviöitä, polttamaan vuohen päitä ja syöttämään mansikoita demonivauvoille. Totta joka sana! Onneksi nurinkurisen tuonelan oppaana toimii langennut henki Johnson, joka osaa kätevästi muuntua erilaisiksi aseiksi ja vähemmän kätevästi heitellä teräviä herjoja Garcian töppäillessä.
Jos ja kun Shadows of the Damnedin aiheuttamasta alkujärkytyksestä tokenee, alkaa pinnan alta paljastua perinteinen räiskintäpeli. Asevalikoimasta löytyy hauskasti nimetty tuliluikku joka tilanteeseen, ja niitä, kuten päähahmon taikavoimiakin voi kehittää kenttiin piilotetuilla timanteilla. Rahaa käytetään ensiaputarvikkeisiin, pääosumat ovat kuolettavia, kentät ovat lineaarisia ja pomotaistelut tahdittavat rivivihulaisten teilaamista - tuttua kauraa lopultakin.
Noin kymmentuntisen yksinpelin jälkeen peli on valmis vaihtolistalle, sillä uudelleenpeluuarvoa ei ole käytännössä ollenkaan; keräilytavara on jätetty muihin peleihin ja kaikki vaikeustasot ovat auki heti alusta. Ostopäätös muotoutuu pitkälti Suda 51 -fanitusasteen mukaan. Mikäli kaikenlainen häröily, pippelivitsit ja perusvarma räiskiminen kiinnostaa, kannattaa mieluummin katsoa kuin katua.
Lisäarvosanat
- Grafiikka
- 7 / 10
- Ääni
- 6 / 10
- Pelattavuus
- 7 / 10
- Kesto
- 4 / 10