Singularity

Tapahtumat lähtevät liikkeelle 50-luvun kylmästä sodasta. Jenkkilän pullistellessa ydinosaamisellaan venäläiset törmäävät oman atominhalkaisututkinnan yhteydessä mystiseen ja äärimmäisen voimakkaaseen E99-alkuaineeseen. Tämä oranssina hohtava ihmeaineen temppuihin kuuluu erinomaisen energiatehokkuuden lisäksi myös aikaa ja todellisuutta vääristäviä ominaisuuksia. Historia kirjoitetaan uudelleen, kun Stalinin E99-joukot lanaavat kuumenneen sodan myötä tiensä maailmanherruuteen.

Ja sitten jotain menee pahasti vikaan. Massiivinen räjähdys tutkimuksissa käytetyllä Katorga-12:n saarella päräyttää aikajatkumot rullalle ja saaret floorat sekä faunat ihmisasukkeineen pahoille teille. Sankarinviittaa kantava jenkkisotilas Nate Renko todistaa tämän kaiken, ja on samalla Se Ainoa joka voi palauttaa tasapainon ja omenapiiran ikkunalaudalle. Perinteisillä tussareilla ei pitkälle pötkitä, mutta käteen pultattava TMD-laitepa taittaa aikaa ja todellisuutta näppärästi Naten eduksi.

Tarinaan kuljetetaan Naten tapaamien harvojen hengissä selvinneiden tiedemiesten, vastarintaliikkeen jäsenten sekä audiotallenteiden ja kirjeiden avulla. Peli saisi keskittyä enemmän henkilöiden kanssa keskusteluun. Audiotallenteet ja kirjeet pätkivät sujuvaa etenemistä välillä rasittavuuksiin asti, kun joka toisesta huoneesta löytyy enemmän tai vähemmän hyödytön katkelma Katorga-12:n asukkaalta. Kokonaisjuonessa on onneksi hieman yritystä aikasiirtymineen ja todellisesta uhkasta vihjailuineen.

Ravenin FPS-menneisyys näkyy selkeästi etenkin pelin räiskintäpuolella. Arsenaalista löytyvät perinteiset pistoolit, rynkyt ja haulikot, sekä muutama erikoisempi tuttavuus kuten ohjailtavia räjähtäviä palloja ampuva kranaatinheitin. Tuntuma on hyvä, ja viholliset reagoivat osumiin realistisesti kiitos osumapaikkakohtaisen fysiikkamallinnuksen. Ravenista kun on kyse, osumiin reagointi tarkoittaa myös varsin raakoja, K-18-leiman oikeuttavia raajan irti ampumisia.

Kun TMD-käsineeseen saa näppinsä kiinni, avautuu uusi kerros perusammuskelun päälle. Säännöllisin väliajoin uusia kykyjä saava aikahärveli nostelee esineitä, pysäyttää ajan kuplaan ja antaa kunnon potkun lähietäisyydelle eksyyneelle sotilaalle tai mutantille. Sitä käytetään myös pelin pienten pulmien ratkaisuun. TMD:llä voi nimittäin vanhentaa tai nuorentaa tiettyjä esineitä tai asioita. Hajonneesta sillasta tulee taas ehjä ja uusi. Tiukasti suljetun kassakaapin voi päästä pikarapistumaan, jotta sisukset voi poimia parempaan käyttöön.

Tällainen ajan hyödyntäminen on toki hauskaa, mutta toteutus on jäänyt kovin rajoitetuksi. Vain ennalta määrätyt esineet reagoivat TMD-hanskaan ennalta määrätyllä tavalla. Luovuutta ei juuri pääse käyttämään, ja ominaisuuden potentiaali jää pienen kikkailun tasolle. Pulmatkin ovat hyvin suoraviivaisia, ja eniten aikaa kuluu oikean etenemisreitin hahmottamiseen.

Muut kyvyt ovat aikakuplaa (Deadlock) lukuun ottamatta peruskauraa. Aikakuplalla voi sentään leikitellä mukavasti. Sen voi laukaista vihollisryhmän jalkoihin, ja räiskiä tarkat sarjat lyijyä jokaisen naamaan. Kun kuplan vaikutus loppuu, luodit lähtevät liikkeelle tappaen soltut silmänräpäyksessä. Illuusiota ajan taivuttamisesta särkee se, että kaikki asiat eivät oikeasti hidastu kuplassa. Esimerkiksi liekit jatkavat lepatustaan normaalivauhdilla, vaikka ajan pitäisi olla pysähtynyt.

Kuten monia tuhon jälkeisiä maailmoita, Katorga-12:a vaivaa yleinen värien katoaminen populaation myötä. Käytävien ja laboratorioiden harmaus ei saa kontrastia edes saaren luonnosta, joka on värjäytynyt ruskeankellertävään huntuun. Muutoin ulkoasu on kohtuullinen, muttei leukoja loksauttava. Ääniosastolla mennään saman hyvän perustason paikkeilla. Ainoastaan venäläissotilaiden nopeasti itseään toistavat huudot ja komennukset alkava nyppimään pidempikestoisissa tulitaisteluissa, etenkin jos yksi solttu on jäänyt jonnekin nurkan taaksen kykkimään ja puhetta pitämään.

Hyvästä ideasti ollaan päästy hyvään toteutukseen vain puolittain. Ajan kanssa leikkiminen toimii vain pelin ennalta määrittämissä kohdissa. Naten ominaisuuksia voi parantaa sinne tänne epäloogisesti sirotetuilla kaavoilla ja E99-esineillä. Osa parannuksista vaikuttaa peliin enemmänkin, osa vain nostaa kestopisteitä tai TMD-energian määrää. Räiskintäpuoli on onneksi toteutettu laadukkaasti, sillä pulmaosastolla ei ole tarjolla mitään maailmoita räjäyttävää. Moninpeliä en päässyt testaamaan, mutta luvassa on hahmoluokkapohjaista vääntöä sekä sotilaiden että hirviöiden rooleissa. Potentiaali on selkeästi nähtävissä, mutta ei manifestoidu täysin.

Jos Ravenilla olisi ollut vielä vähän enemmän aikaa tai resursseja hioa pelin puutteita, hyvän aikamatkustelulla maustetun perusräiskinnän tilalle olisi voitu saada jotain varsin erinomaista.