Siren Blood Curse

Ö-luokan kauhuelokuvat ovat varsin hauskoja. Kengännauhabudjetilla toteutetut indie-julkaisut pikemminkin huvittavat kuin pelottavat. A-luokan kauhupelit ovat yleensä juonellisesti samaa tavaraa, mutta vuorovaikutuksen keinoilla hölmöstäkin tarinasta saadaan kauhistuttava pelikokemus.

Siren Blood Curse on uusversio Playstation 2:n Forbidden Sirenista. Pelin tarina kertoo kadonneesta kylästä ja sinne niin ikään kadonneesta dokumenttielokuvan kuvausryhmästä. 1970-luvulle jämähtäneen pienoismaailman murhanhimoiset asukkaat sattuvat koostumaan pääasiassa elävistä kuolleista ja muista kakkosluokan kauhuelokuvien vakionaamoista, joten kuvausryhmä huomaa olevansa polvia myöten pississä. Kulahtaneen tuntuisesta juoniasetelmastaan huolimatta peli tarjoaa tiivistä tunnelmaa. Toiminta vain jää tunnottomaksi.

Tyypillisesti heikkoa tarinallista antia pelottelupelit ovat perinteisesti kompensoineet kuvallisella annilla, ja tällä osa-alueella Siren Blood Curse suorastaan loistaa. Hahmomallit ovat todella yksityiskohtaisia ja lisäpisteen peli kalastaa hienosti animoiduista digitaalikasvoista. Pelihahmot ilmeilevät varsin realistisen oloisesti. Valojen ja varjojen leikki ansaitsee myös erikoismaininnan, sillä varjoja ja vähäistä valaistusta käytetään upeasti. Pintojen tekstuurit eivät ole terävintä kärkeä, mutta muun graafisen erinomaisuuden keskellä tämän voi antaa anteeksi.

Siren-pelien erikoisuus on aina ollut kuvakulman käyttö. Pelaaja voi nimittäin siirtää näkökulmansa ympäristössä vaanivien öhkömönkiäisten silmien taakse. Jos vihulaisen tähtäimessä näkyy oman pelihahmon pääkoppa, voi väistöliikkeenkin tehdä vihollisen näkökulmasta omaa kalloa katsellen. Tämä tuo peliin pistämätöntä tunnelmaa. Etenkin takaa-ajokohtaukset muodostuvat mielenkiintoisiksi, kun kuvakulma siirtyy pelaajaa jahtaavan pirulaisen silmiin.

Erikoista ominaispiirrettään lukuun ottamatta kamera toimii lajityypille tavalliseen tapaan, eli helkkarin kankeasti. Kuvakulman kanssa saa konstailla ja ohjaus on perinyt lähes kaikki selviytymiskauhupelien helmasynnit. Omaan ukkeliin on vaikea saada passelia tuntumaa, sillä kontrollit ovat ikävän tunnottomat. Hahmon saa kyllä harjoittelun jälkeen hiihtämään oikeaan suuntaan, mutta ohjaaminen saisi silti olla rutkasti sujuvampaa.

Kitinä jatkuu tavaroiden hallinnasta. Inventaarion koko on jälleen kerran aivan liian rajallinen. Tämä on ollut lajityypin riesana jo yli kymmenen vuotta, eikä Siren Blood Curse edes yritä korjaavia liikkeitä. Selitykseksi ei kelpaa taskujen rajattu koko, sillä näissä peleissä yhdelle esinepaikalle sopii yhtä hyvin kolikko kuin kirjoituskonekin. Tällä kertaa sankarit jaksavat roudata mukanaan kuutta esinettä kerrallaan, joten käytännöllisyydestä ollaan kaukana.

Siren Blood Curse julkaistaan 24. päivä heinäkuuta Playstation 3:n verkkokaupassa. Peli on jaettu neljään osaan, joista jokainen sisältää kolme televisiosarjan jaksojen tapaista seikkailunpätkää. Kaikkiaan pelillä on siis mittaa 12 jakson verran, jotka julkaistaan kaikki kerralla. Pelistä voi siis ostaa vaikka vain ensimmäiset kolme jaksoa ja lisää jos kauhistelu miellyttää.

Jakelun lisäksi myös episodien toteutuksessa on televisiosarjamaisia piirteitä: jokainen jakso kestää noin puoli tuntia, alkaa tiivistelmällä edellisestä jaksosta, päättyy jännittävään kohtaan ja lopussa annetaan maistiaisia seuraavasta osasta. Toteutus toimii hienosti ja tarinamuotoisten pelien verkkoversioissa tällaisen menetelmän soisi yleistyvän.

Hölmöstä juonestaan huolimatta Siren Blood Cursen kauhuelementit ovat hyvin paikoillaan. Vellit meinasi tulla housuihin muutamaankin kertaan. Selviytymiskauhuveteraaneille peli on tuttua huttua, mutta aloittelijoiden kannattaa suhtautua varovaisesti. Lajityyppi on jälleen hienosti edustettuna, niin hyvässä kuin pahassa.