Snake Pass

Pirteä saarivaltioiden peltirumpurallatus pärähtää käyntiin. Iloiseen tunnelmaan yhtyy värikylläinen graafinen ilme, jonka keskiössä paistattelevat Noodle-käärme ja Doodle-kolibri. Kaveruksilla ei ole huolen häivää, kunnes outo varjo peittää hetkellisesti aurinkoisen päivän. Jokin kumma uhkaa paratiisia, ja sehän ei käy päinsä. On siis aika jättää päiväunet väliin ja ryhtyä hommiin. Tästä käynnistyy Snake Pass.

Peli sisältää 15 tasoa neljässä eri maailmassa. Taustalla olevan juonen voi unohtaa, sillä tavoite on sama kentästä toiseen. Pelaajan pitää etsiä kolme eri väristä kiveä, jotta taikaportti seuraavalle tasolle aukeaa. Kivet on levitetty ympäri kenttää, jotka sisältävät erilaisia esteitä ja pieniä pulmia. Kivien lisäksi pelaaja voi kerätä kultakolikoita ja säkenöiviä palloja. Näiden keräily ei vaikuta etenemiseen, mutta haasteellisten sijaintiensa ansiosta ne tarjoavat keräämisen myötä pullistelun mahdollisuuden muille pelaajille.

Klassisiin tasoloikkiin nojaava Snake Pass on selkeän tietoinen taustavaikuttajistaan. Vahvasti Crash Bandicootin mieleen tuova tunnelma on pelissä läsnä heti alkuvalikosta lähtien. Peli ei kuitenkaan ole jämähtänyt esikuviensa jalkineisiin, vaan luikertelee omille poluilleen juurikin päähahmonsa ansiosta. Noodle-käärme ei ehkä ulkonäöltään ole se omaperäisin hahmo, mutta tapa miten sitä liikutellaan, tekee pelistä omalaatuisen.

Käärme luikertelee eteenpäin oikeaa liipaisinnappia pohjaan painaessa. Tatista voi päättää menosuunnan, ja sivulta toiselle kääntely tuo raitaiseen elukkaan vauhtia. Ylöspäin pyrkiessä apua saa painamalla A-nappia, jolloin Noodle nostaa päätään tarrautuen seinämiin ja muihin ulokkeisiin. Vasen liipaisin taas saa käärmeen jähmettymään ja tarrautumaan vähän voimakkaammin paikoilleen. Hädän hetkellä pelaaja voi kutsua myös mukana lentävän ja vihjeitä antavan Doodle-kolibrin nostamaan käärmeen häntää kiipeilyn helpottamiseksi.

Ohjaus on innovatiivisen raikas istuen hienosti autenttiseen animaatioon, joka on uskottavaa fysiikkamoottorin hyödyntämisen ansiosta. Pelin omaperäinen lisäys tyylilajiin on kuitenkin samalla sen heikko kohta. Niinkin hauskalta ja mielenkiintoiselta kuin käärmeen ohjaus vaikuttaakin, sen hallinta ei ole mikään itsestäänselvyys. Ohjattavuuden tarkkuudessa on heittelyä, tarrautuminen pintoihin vaihtelee ja mikä pahinta, hahmon suunnan muuttaminen vaihtuu vapaasti liikkuvan kameran mukaisesti. Eli vasemmalle päin tattia vääntäessä käärme aloittaa vasemmalle liikkumisen mutta muuttaa suuntaa, jos kamera päättää kääntyä. Asiaa ei auta kameran jumiutuminen ahtaissa paikoissa, jolloin eteneminen on varsin tuskaista. Useamman tunnin peluun jälkeen en kokenut juurikaan edistyneeni käärmeen hallinnassa, vaan tuskailu varsinkin kiipeämisessä vain voimistui.

Epätarkan ja hankalan ohjauksen lisäksi pelissä on manuaalinen tallennus. Opin tämän kantapään kautta, kun useita aarteita kerättyäni tipuin tuonpuoleiseen ja palattuani takaisin kenttään olivat kaikki tienestini kadonneet. Hetken ihmettelyn jälkeen tajusin kenttään ripoteltujen kaiverruksin koristeltujen kivilaattojen olevan tallennuspisteitä. Niiden yli luikertelu tallentaa tilanteen ja palauttaa kuolleen käärmeen takaisin kyseisen laatan päälle. Näköjään myös kameran osuminen laattaan aktivoi tallennuksen.

Huoliteltu ja tyylikäs piirrosgrafiikka tekee Snake Passista sympaattisen seurata. Hahmoissa on persoonallisuutta mieleenpainuvasti, ja kokonaisuudesta loistaa iloinen tunnelma. Värikylläiset ja monipuoliset maailmat huokuvat nostalgiaa, ja musiikit vastaavat tähän rentouttavaan ilmapiiriin juuri oikeilla tyyleillä ja sävelmillä.

Miellyttävän touhuamisen pilasi itselläni kuitenkin hankala ohjaus yhdistettynä aivan liian jyrkkään vaikeuskäyrään. Jo toinen maailma jumiutti minut tuntikausiksi yksittäisiin tilanteisiin. En muista kiroilleeni pelin äärellä näin paljoa sitten Force Unleashed -pelin (2008) bugisen Star Destroyerin alas vetämisen. Ja nyt kyseessä on sentään niin sanottu lastenpeli. Raivoa pahentaa ylenpalttinen ohjaintärinän käyttö, jota ei saa kytkettyä pois päältä. Tukalissa tilanteissa tai uudelleen syntyessä ohjain tärisee säikäytyksen kynnykselle kuin riivattu ja olen lähes varma, että osa tärinöistä mukailee suomalaisia kirosanoja komppaamaan turhautumista.

Piristävän näyttävä ja hienosti tyylilajia uudistava Snake Pass on ristiriitainen kokemus. Sen innovatiivisesta ja omaperäisestä liikkumismallista haluaisi tykätä, mutta kesken jääneeltä tuntuva toteutus saa aikaan harmaita hiuksia. Idyllinen tunnelma ja sympaattinen ulkoasu rikkoutuvat raivoavaksi ohjaimen puristeluksi sen täristessä vastaan, ja vaikeustaso tuntuu todella epäreilulta. Peli tullaan kyllä muistamaan varsinkin positiivisista ominaisuuksistaan, mutta klassikoksi se ei pääse ennen nahkansa luontia.