Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.
Kuten jokainen videopelialaa pidempään seurannut tietää, Sonic-siilin seikkailut on monesti jaettu kahteen lokeroon: mainiot kaksiulotteiset pelit ja sitten ne heikommat kolmiulotteiset esitykset. Sonic Frontiers on jälleen yksi kunnianhimoinen yritys palauttaa 3D-Sonic raiteilleen kohti lämmöllä muisteltuja Sonic Adventure -pelejä ja kuinka ollakaan, onnistuu.
Vaikka peliä mainostetaan avoimen maailman seikkailuna, todellisuudessa peli on jaoteltu viiteen suurempaan maailmaan, joista neljässä pääsee rymyämään kartalla kerättäviä tavaroita, kartanpalasia ja kenttiä metsästäessä. Koska tarina on vienyt siilin tällä kertaa jonkin sortin kyberavaruuteen, maailmoista ei turhaan tarvitse etsiä realismia. Sinänsä komeissa maisemissa edetäänkin tuttuun Sonic-tyyliin kaiteita pitkin liukuen ja vauhdikkaita silmukoita kierrellen.
Koska maailmat on suunniteltu Sonicin erikoiskykyjen ympärille, homma toimii yllättävänkin hienosti. Sinänsä komeissa maisemissa vauhdikkaasti suihkiminen on todella hauskaa puuhaa ja peliin koukuttuu lähes huomaamattaan. Vauhdin tiimellyksessä melkein unohtaa, kuinka grafiikat ovat suunniteltu Switchin ja edellisen sukupolven konsolien ehdoilla, mikä tarkoittaa kaiteiden ja muiden esteiden pomppaamista näkökenttään selkeästi jäljessä. Pelattavuuteen tämä ei kuitenkaan onneksi pääse vaikuttamaan.
Pelkkää vauhtia ei myöskään onneksi ole tarjolla. Sen sijaan esimerkiksi kartanpalaset saa haltuunsa minipelejä ja helpohkoja ongelmia selvittämällä, mikä tarjoaa mukavaa vaihtelua nopeaan tempoon. Myös Sonicin kykyjä parantavien esineiden etsimisessä ja ympärilleen suunnistamisessa pääsee hengähtämään hetken. Pelin rytmitys onkin yksi sen parhaita osa-alueita. Jos päätä huimaa, voi hetken verran pysähtyä vaikkapa kalastamaan. Muutama vastaan tuleva pomotaistelu onkin sitten hurjempaa menoa ja toimivat yllättävän hyvin palkintona maailmojen selvittämisestä.
Avoimesta maailmasta piipahdetaan tasaisin väliajoin lyhyisiin tasohyppelyosuuksiin, jotka ovat tuttua kauraa kaikille Sonicinsa pelanneille, mutta onneksi kuitenkin suht hyvin viilattuna. Reitti on suunniteltu huolella ja vaikka aina silloin tällöin vauhdin tiimellyksessä humpsahtaakin tyhjyyteen, yleensä mokista ei voi syyttää kuin itseään. Niinpä kolmessa ulottuvuudessa tapahtuvat amok-juoksut toimivat yllättäen jopa paremmin kuin silloin tällöin vastaan tulevat kaksiulotteiset kentät. Kahdessa ulottuvuudessa pelin muuten liukas ohjaus onkin yllättävän kankea ja kentät sopivat muutenkin pelin yleiseen rytmiin huonosti. Onneksi näitä kenttiä ei kuitenkaan ole liian montaa.
Rytmityksen ohella parasta Sonic Frontiersissa on sen tunnelma. Musiikkiraita on yksi pelivuoden parhaita ja vaihtelee seikkailuosuuksien kaihoisasta tunnelmoinnista tasohyppelykenttien vauhdikkaaseen rokkiin ja konemusiikkiin. Myös pomotaisteluissa pauhaa taustalla niin mainio mätke, että pomot voisivat puolestani kestää kauemminkin. Tarina ei ole kummoinen, mutta siitä otetaan kuitenkin riittävästi irti ja pöhköjä juonenkäänteitä seuraa mielellään. Hahmotkin ovat omat itsensä, eikä ylimääräistä, keinotekoista asennetta tai muuta sellaista ole väkisin väännetty mukaan.
Niinpä Sonic Frontiers vain yksinkertaisesti toimii, vaikka Sonic Team ei luultavasti pääse ikinä yli omista älyvapaista ideoistaan, joita mukaan tungetaan aina väkisin. Esimerkiksi niin hyvin kuin suurin osa minipeleistä ja taisteluista toimiikin, niitä toistetaan samankaltaisina turhankin paljon ja joukossa on useampi huonompikin. Samaten osa tasohyppelyosuuksista kestää aivan liian kauan ilman tarkistuspisteitä ja varsinkin ylöspäin kavutessa itsensä löytää liian usein uudestaan kiipeilyosuuksien pohjalta.
Mutta valituslista on lopulta yllättävän lyhyt. Sonic Team on onnistunut kuin onnistunutkin saamaan Sonicin ympärille viimein toimivan 3D-seikkailun, jonka parissa tunnit hujahtavat silmissä. Sonic Frontiers olisi voinut olla vain tylsä kopio lukuisista muista avoimen maailman seikkailuista, mutta onnistuu kuitenkin kehittämään konseptin ympärille oman identiteettinsä. Parisenkymmentä tuntia kestävä seikkailu pysyy raameissaan vain välillä liitoksissa nitisten. Tästä Sonicin on pitkästä aikaa hyvä jatkaa.