Sonic the Hedgehog 4: Episode II

Aloin jo uskoa ettei tämä peli koskaan näkisi päivänvaloa. Aloin myös uskoa etten välittäisi jos näin kävisikin. Sonic the Hedgehog 4: Episode I oli lähinnä isku vasten siilifanien kasvoja. Sonic Team ja yleensä erinomainen Dimps uskoivat voivansa julkaista perinpohjaisen rikkinäisen pelin, jota oli paikkailtu nostalgisilla palasilla vanhoista 16-bittisistä peleistä. Mutta eihän se riittänyt.

Asettuessani Episode II:n ääreen ohjain kädessä ymmärrän, että olin täysin väärässä. Kyllähän minä välitän, ehkä vähän liikaakin. Välitän jopa niin paljon, että olen valmis antamaan kehittäjille anteeksi Episode I:n, koska Sonic Team ja Dimps ovat kuunnelleet tarkkaavaisesti saamaansa valtaisaa kritiikkiä, ja käyttäneet sitä uuden, huomattavasti paremman pelin kehittämiseen.

Ensinnäkin, flipperifysiikka on täällä taas. Sonic ei enää juokse automaattisesti ylös seiniä, jumitu luuppeihin ja hyppää kuin traktori. Sen sijaan sininen siili voi nyt kasata vauhtia tavalla joka tekee ohjailemisesta helpompaa ja välittää oikean vauhdin tunteen, tehden tempuista taas jännittäviä.

Myös grafiikkaa on uudistettu isolla kädellä, eikä se enää näytä siltä kuin joku olisi laminoinut sen ennen julkaisua. Kaikki on orgaanisempaa, Sonic on eläväisempi ja ilmaisukykyisempi, ja kentät ovat kauniita. Pidän itseasiassa taustoista kaikkein eniten. Esimerkiksi loimuavat auringonlaskut joissa säteet heijastuvat rakenteiden ja renkaiden lävitse ovat upeita. Tai sitten valtaisa avaruusasema, joka sisältää koko Little Planetin Sonic CD:stä. Jokainen kenttä on kaunis postikortti menneiltä ajoilta, tietysti täyteen teräväpiirtoon päivitettynä.

Tästä nousee toisaalta myös suurin valitukseni Sonic the Hedgehog 4: Episode II:ssa. Vaikuttaa siltä, että Sonic Team ja Dimps ovat enemmänkin kiinnostuneita rakentamaan uudestaan vanhoja tasoja kuin tarjoamaan meille uusia kokemuksia. Eihän nostalgiassa varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta se haukkaa liian suuren osan Sonic the Hedgehog 4: Episode II:sta. Tämän seurauksena pelistä tulee hieman ennustettava ja hieman tylsä. Tämä on suuri harmi sillä uuden osiot ovat todella loistavia. Toisin kuin ensimmäisessä osassa, tuntuu uusi sisältö tässä olevan suoraa jatkoa Sonic the Hedgehog 3:lle ja Sonic & Knucklesille. Eikä minkään kamalan hakeutuvan hyökkäyksen vuoksi, vaan koska Tails on taas mukana.

Pelimaailman paras apuri on suunniteltu uusiksi, jotta tämä täydentäisi Sonicin kykyjä, ja tätä voi hyödyntää myös pelatessaan yksin. Tailsin avulla pystyy lentämään lyhyitä matkoja, uimaan veden alla, muodostamaan sini-oranssin murskaajan joka tuhoaa kaiken tieltänsä ja suorittamaan ruudun tyhjentäviä erikoishyökkäyksiä. Nämä verrattain yksinkertaiset kyvyt avaavat kokonaan uuden tasohyppelyn maailman Sonicille. Yhdistettynä kenttien ja pomojen uuteen ilmeeseen ne ovat tämän jakson huippukohtia.

Nämä lisäyksen saavat minut myös muuttamaan mielipidettäni Sonic the Hedgehog 4:stä varovaisen optimistiseen suuntaan aiemmasta, lähes täysin negatiivisesta katsantokannastani. Odotan jo innostuneena seuraavaa jaksoa. Jos Sonic Team ja Dimps pystyvät jatkamaan tällä radalla, voi lopputuloksesta tulla jotakin todella erityistä, ehkä jopa jotain joka pystyy haastamaan 16-bittiset klassikot.