Soul Calibur V

Perinteiset japanilaiset tappelupelit eroavat länsimaisesta suunnittelufilosofiasta monimutkaisemmalla ja syvemmällä pelimekaniikallaan. Vaikka Soul Calibur V on Japanista lähtöisin, on sen pelityyliin imetty vaikutteita suoraviivaisempaa mätkintäviihdettä korostavista peleistä. Näin pelistä voivat nauttia niin aloittelijat kuin vannoutuneet mätkintäpelien veteraanitkin. Tavallinen kaduntallaaja pärjää melko hyvin muutamaa nappia rämpyttämällä. Vaikeampien yhdistelmien hallitseminen taas edellyttää harjoittelua harjoittelun perään. Muutaman erikoisnappulan toimintaperiaatetta ei lainkaan selitetä, vaan ne on pelaajan itse selvitettävä.

Edellisosan metkut sisäistäneet pärjäävät tässäkin mainiosti, mutta taistelumekaniikkaa on viilailtu Soul Calibur IV:stä. Hahmot liikkuvat sulavasti ja tarkasti, eikä ensituntumalta löytynyt tiettyä tyyppiä, joka olisi ylivertainen muihin verrattuna. Sarjan mainostama 8-way run -ominaisuus näyttelee merkittävää roolia. Se mahdollistaa hahmon liikuttelun kolmiulotteisesti taistelukentällä. Vastustajan iskuja voi halutessaan väistää vaikka takavasemmalle loikaten. Tekoälyyn sivusuuntaan väistöt eivät niin tehokkaasti tehoa, mutta kaveria vastaan pelattaessa voi matsin suunnan kääntää päälaelleen urheasti iskuja väistellen.

Lajityyppi ei ole varsinaisesti tunnettu kiinnostavasta ja koukuttavasta tarinankerronnastaan, eivätkä kaikki kehittäjät välttämättä tällaista edes tavoittele. Soul Calibur V:ssa on selvästi yritetty panostaa vahvaan juoneen, mutta toteutus on vähän niin ja näin. Tarinassa seurataan Patroklos Alexanderin edesottamuksia 1600-luvun Euroopassa, ajallisesti 17 vuotta Soul Calibur IV:n tapahtumien jälkeen. Maailma on tulessa ja on Patrokloksen tehtävä pelastaa päivä, apunaan mystinen miekka Soul Calibur.

Tarinaa voisi parhaiten luonnehtia kliseiseksi sankaritarinaksi. Vähänkin enemmän elokuvia seuranneet osaavat melkein arvata juonenkäänteet etukäteen. Se ei vielä itsessään olisi katastrofaalista, mutta käänteistä on onnistuttu tekemään auttamattoman tylsiä, mikä tekee koko juonesta unohdettavan. Lisäksi kampanjasta puuttuu tasapaino. Aika ajoin pelaajalle esitellään joku mukamas tärkeä henkilö, joka lausuu muutaman sanan ja häviää sitten kuin tuhka tuuleen. Kuka hän oli? Mikä tarkoitus tuolla oli? Mitä äsken tapahtui? Nämä kysymykset pulpahtavat kerran jos toisenkin mieleen. Yksinpelin läpäisyyn tarvitaan noin viitisen tuntia, josta olisi voinut tunnin nipistää turhaa täytettä pois.

<newpage>

Edellisessä osassa suosiota niittänyt Character Creation on edelleen mukana. Aluksi valitaan tietyn pelihahmon taistelutyyli. Sen jälkeen eteen avautuu kattavin hahmoeditori, mitä on tappelupeleissä pitkään aikaan nähty. Hiustyylistä lähtien lähes kaikkea pystyy sorvaamaan, jopa sukkien väritystä myöten. Uusia vermeitä ja esineitä saa hahmolleen avattua pelaamalla eri pelimuotoja. Uutena ominaisuutena mainittakoon Rivals Mode. Käytännössä tämä taulukko toimii eräänlaisena listana, johon voi lisätä omia kavereitaan. Listassa olevien henkilöiden pisteitä voi sitten verrata omiin suorituksiin.

Moninpeliä pystyi testiversiossa pelaamaan vain samalla sohvalla istuvan kaverin kanssa, joten valitettavasti verkkopeli jäi testaamatta. Kuitenkin paperilla se näyttää kattavalta. Joukossa pitäisi olla muun muassa Global Colosseo, joka on periaatteessa iso peliaula. Aulasta voi lähteä haastamaan yksittäisiä pelaajia tai osallistua turnauksiin. Sen lisäksi mukana ovat tutut Player- ja Ranked Matchit, joista jälkimmäisessä tuloksia kirjataan kansainvälisille tulostaulukoille. Omia otteluitaan voi myös tallentaa myöhempää tarkastelua varten Replay-toiminnon avulla.

Soul Calibur IV oli aikoinaan graafisesti poikkeuksellisen kaunista katseltavaa. Upeat taustat ja tyylikäs hahmojen animointi olivat oman aikansa merkkipaaluja. Jollakin ihmeen konstilla Project Soulin velhot ovat ampuneet Soul Calibur V:n visuaalisen ilmeen stratosfääriin. Välinäytökset vetävät grafiikoillaan vertoja melkein jopa Uncharted-sarjalle. Visuaalisten efektitykitykseen vastaa äänimaailma vaihtelevin tuloksin. Taistelun aikana erilaisissa ääniefekteissä on onnistuttu varsin mallikkaasti. Samaa ei kuitenkaan voi sanoa ääninäyttelystä. Liian monet hahmot kuulostavat samanlaisilta.

Soul Calibur V on yleisesti ottaen varsin mallikas tappelupeli. Taistelumekaniikka tuntuu entistäkin hiotummalta ja hyvin tasapainotetulta. Juonen kynäillyt heppu sen sijaan ansaitsisi potkun takalistoon. Tarinassa on vähintäänkin yhtä paljon saippuaoopperaa ja kliseillä höystettyjä juonenkäänteitä kuin Salatuissa elämissä. Hattua voi sen sijaan nostaa sille, jonka idea oli lisätä italialainen salamurhaaja bonushahmoksi. Toiset tuntevat hänet nimellä Ezio Auditore da Firenze.