Splatoon 2

Olen ollut Nintendon fani pitkään, mutta vasta tänä keväänä olen ollut yhtiön peleistä yhtä innoissani kuin silloin joskus muinoin Gamecuben aikaan vuosituhannen alussa. En koskaan kokeillut alkuperäistä Splatoonia, mutta jatko-osa kiinnosti heti Switch-konsolin julkaisusta lähtien.

Splatoonin idea on mahtava. Kyseessä on pohjimmiltaan verkkomoninpeli, jossa ottelut voivat olla hektisiä kuin Call of Dutyssa ikään. Lyijyannoksien jakamisen sijaan pelaajat roiskivat toisiaan kirkkaan värisillä musteilla. Kenttää on tarkoitus värittää mahdollisimman paljon oman joukkueen väreillä, ja yhdellä napin painalluksella oma hahmo muuttuu sulavasti musteessa uivaksi mustekalaksi. Meininki on niin Nintendoa kuin vain kuvitella saattaa.

Yksinpelissä käy nopeasti ilmi, että pahat octolingit, joita ei sovi sekoittaa hyviin inklingeihin, ovat kidnapannut Zapfishin, joka sattuu olemaan Inkopolisin kaupungin energialähde. Tietenkin pelaajan tehtäväksi lankeaa pelastus ja palautus. Tarinan rakenne on lähes samanlainen kuin mihin Mario-peleissä on totuttu: liikkuminen tapahtuu keskusmaailman kautta paikasta toiseen. Jokaisen maailman lopussa odottaa toki pomovastus perinteitä kunnioittaen.

Suurin osa kentistä keskittyy jonkin teeman tai pelimekaniikan ympärille. Nokkelalla vihollisten sijoittelulla ja hyvällä kenttäsuunnittelulla pelaajan mielenkiintoa pidetään yllä. Lopuksi poimitaan kyytiin pieni zapfish, joten idea on täsmälleen sama kuin tähtien keräilyssä Super Mario Galaxyssa. Yksinpeli toimii hyvänä valmistajana moninpeliin, koska tarinassa pakotetaan käyttämään erilaisia tussareita kentästä riippuen. Näin ollen yhteen aseeseen jumittuminen ei onnistu, mikä johtaa monipuolisempaan pelaamiseen pitäen myös yksinpelin vaihtelevana.

Aseet ovat Splatoon 2:ssa todella mahtavia. Aluksi käsissä on vain perinteinen mustetta ruikkiva pistooli, mutta monipuolisempia pyssyjä esitellään tasaisin välein. Rollerilla saa maalattua kerralla nopeasti suuren alueen, ja Slosherilla pärskäistään tavaraa runsaasti suoraan eteen. Mukana on myös vähemmän mielikuvituksellisia aseita kuten kranaatinheittimiä. Mahtava juttu on uusi ominaisuus splat dualies, jolla pääsee pyssyttelemään molemmilla käsillä samaan aikaan. Tupla-aseilla myös liikkuminen on hiukan sujuvampaa, sillä hyppääminen ampumisen aikana mahdollistaa toisen loikan mihin tahansa ilmansuuntaan. Pomotaistot ovat niin ikään onnistuneita. Mikään niistä ei osoittautunut erityisen vaikeaksi, mutta sitäkin viihdyttävämmäksi ja monipuolisemmaksi.

Yksinpeli on varsin viihdyttävä, mutta Splatoon 2:n varsinainen koukku on tietenkin sen moninpeli. Pääasiallinen pelimuoto Turf War on loistava. Ideana on peittää kolmessa minuutissa suurempi osuus kentästä oman joukkueen värillä verrattuna vastustajaan. Lähtökohta on siis mitä parhain hieman kokemattomammille pelaajille: ollakseen hyödyksi ei tarvitse olla joukkueen parhaimmistoa. Luonnollisesti myös vastustajien eliminointi on tärkeä osa oman puolen menestymistä.

Nintendon moninpelejä on vuosien varrella kritisoitu siitä, että se palkitsee huonoimmat pelaajat ja rankaisee parhaita. Näin ei ole Splatoon 2:ssa, sillä huonoimman ja parhaimman pelaajan välinen tasoero on selkeä ja merkittävä. Moninpeli todellakin palkitsee ne, jotka haluavat käyttää aikaa oman tuloksensa parantamiseen. Näin ollen Splatoon 2 muistuttaa Super Smash Brosia: aloittelijallakin on hauskaa, mutta parempi voittaa aina.

Ajan kuluessa varsinkin kenttien ominaispiirteitä ja korkeuseroja oppii hyödyntämään. Verkkopelit tuntuivat myös toimivan hyvin: viivettä tai palvelimilta putoamista ei tapahtunut, ja ruudunpäivityskin säilyi silkkisissä 60 ruudun sekuntivauhdin lukemissa. Otteluiden löytäminen sujui varsin liukkaasti ottaen huomioon, että testauksen aikana ainoastaan median edustajilla oli pääsy verkkopeleihin. Kokemus on siis ollut teknisesti alusta loppuun sujuva ja tasainen.

Turf Warin ohella tarjolla on kolme muutakin pelimuotoa. Splat Zone toimii kuin perinteinen King of the Hill, jossa on tarkoituksena ottaa maastonkohdat haltuun, ja myös pitää ne itsellään. Tower Controlissa on määrä pysyä neutraalilla alueella hengissä liikkuen samalla kohti vihollisen tukikohtaa. Rainmaker toimii suunnilleen samoin, mutta tällä kertaa erikoinen ase tulee kuljettaa haluttuun paikkaan. Näiden pelimuotojen meno on kaoottisempaa, koska kaikki toiminta keskittyy hyvin pienelle alueelle kerrallaan. Vaihtoehtoiset muodot tarjoavat oivaa vaihtelua Turf Warille.

Mukana on myös kolmen kaverin kanssa yhdessä pelattava Salmon Run, jossa puolustaudutaan hyökkääviä salmonoideja vastaan. Aseet jaetaan sattumanvaraisesti, ja ne vaihtuvat aaltojen välillä. Tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon kultaisia munia ennen ajan loppumista. Salmon Run on yllättävän hauskaa, ja odotettavissa on lukuisia miellyttäviä hetkiä hyvässä seurassa. Mukana on 7-8 erilaista pomokalaa, joista jokaisen kaataminen edellyttää omaa taktiikkaa. Korkeammilla vaikeustasoilla meno on jo sellaista, että yhteistoiminta on pakollista, ja peli jakaa palkintoja kullekin suoriutumisen mukaan. Salmon Run on loistava lisä jo muutenkin kattavaan kokonaisuuteen.

Kaikki ei kuitenkaan ole mahtavaa ja upeaa. Ensinnäkin on kummallista, että pelattavien karttojen lukumäärä kerralla on niin pieni: vain kaksi kussakin pelimuodossa. Tällainen rajoitus on kummallinen johtaen ajoittain siihen, että samaa kenttää joutuu pelaamaan kolmekin kertaa peräkkäin. Lisäksi Salmon Run on pelattavissa vain tiettynä aikana vuorokaudesta. On hyvin vaikeaa ymmärtää tällaisen päätöksen takana olevaa logiikkaa. Myöskään jaetun ruudun moninpeliä ei ole. Tämä jos minkä olisi luullut kuuluvan kokonaisuuteen. Seuraavaa ottelua odotellessa olisi myös ollut kiva vaihtaa aseita ja varusteita toisiin, mutta kun ei: on pakitettava takaisin alkuvalikkoon muutoksia tekemään.

Kokonaisuutena Splatoon 2:hta on helppo suositella. Kaikkien Switchin hankkineiden kannattaa peliä ainakin kokeilla riippumatta kiinnostuksesta verkkoräiskintöjä kohtaan. Ennakkotietoja alkuperäisestä pelistä ei tarvita. Toiminta miellyttää niin nuorempia kuin vanhempiakin videopelaajia. Splatoon 2 on tämän vuoden toistaiseksi paras moninpeli.