Star Raiders

Pikkuruisella tekstillä kirjoitetut juonentapaiset löpinät ja staattiset välinäytöspätkät laskevat avaruuslotjan jo heti kättelyssä kankeasti liikkeelle. Yhdentekevä "muukalaisrotu X haluaa tuhota meitin" -juoni unohtuu nanosekunnissa. Juonen jättämää aukkoa ei pelaaminenkaan paikkaa millään tavalla. Avaruudessa taistelu on 99-prosenttisesti punaisen suuntanuolen metsästystä, kohteen ampumista hakeutuvalla ohjuksella, seuraavan nuolen metsästystä ja niin edelleen. PR-hehkutuksien tiukat hyökkäykset ja vetoavat ilmakaksintaistelut jäävät puhtaasti sanahelinän tasolle. Eri tehtävätyypitkin ovat käytännössä täysin identtisiä "tuhoa X alusta ja Y tykkiä" -tyyppisiä tylsänpulskeita rykäisyitä. Juonitehtävät eroavat näistä vain siinä, että niitä alustetaan isommalla tekstimassalla.

Star Raidersin ainoa edes etäisesti innovatiivinen puoli on sen muotoa muuttava alus. Avaruusalusmuodossa liikutaan nopeasti, hyökkäysmuodossa taas tuhotaan isompia aluksia pala kerrallaan. Tykkitornina kestetään eniten osumaa, mutta liikkuminen on kankeaa. Muodonmuuttaminen toimii kohtalaisen hyvin, ja toimisi paremmin jos loppupeli olisi paremmassa kunnossa. Lisäksi idea ei ole sitten vuoden 1979 täysin tuore, ja muut pelit ovat toteuttaneet sen sittemmin paremmin. Ankea ulkoasu ja yhdentekevä äänimaailma koristavat rujoa ja amatöörimäistä kokonaisuutta asianmukaisesti.

Star Raidersin tekijöitä on loppunut joko aika tai ammattitaito liian varhaisessa vaiheessa. Retroarvoakaan on vaikea kaivaa esille pelistä, jonka esikuva tuli ulos reippaat kolmekymmentä vuotta sitten. Uusioversion mistään osa-alueesta on vaikea löytää mitään, minkä takia kukaan haluaisi pelata peliä sen kokeiluversiota enempää.