Starcraft II: Legacy of the Void

Starcraft II: Legacy of the Void on trilogian päätösosa, ja viimeinkin pääsin pelaamaan Protosseilla. Olen odottanut tätä hetkeä jo viisi vuotta, sillä kyseinen rotu on ollut aina suosikkini. Blizzard säästi heistä kertovan osan tarkoituksella viimeiseksi, koska heidän epätoivoisessa taistelussaan on jotain vetoavan eeppistä. Kaikki rodut taistelevat tietenkin galaksin rauhan puolesta, mutta protossien tavoitteena on vallata takaisin kotiplaneettansa ja estää kulttuurinsa täydellinen häviäminen. Tämän myötä kamppailu tuntuu aikaisempaa rankemmalta ja uskottavammalta, enkä malttanut odottaa pääseväni yksinpelin kampanjan kimppuun.

Kampanja ei säästele paukuissa. Protossit ovat rakentaneet valtavan avaruusalusten laivaston, jolla he aikovat ottaa takaisin omansa. Ensimmäisen tehtävän aikana tunnen oloni voimakkaaksi tehdessäni massiivisen maihinnousun ja polkiessani saappaideni alle legioonittain lähes pateettisen heikoilta vaikuttavia Zergejä. Kampanjan päätähti on Protossin karismaattinen ja sympaattinen johtaja Artanis. Siinä missä Jim Raynor on äkkipikainen lehmipoika ja Sarah Kerrigan on kostonhimoinen ja armoton, on Artanis järkevä taktikko. Hän miettii vaihtoehtojaan tarkasti ja yrittää aina toimia kansansa parhaaksi. Protossilla pelaaminen tuntuu siltä kuin pelaajalla todellakin olisi tällä kertaa oikeutettu ja tärkeä tavoite.

Tehtävissä annettavat tavoitteet tuntuvat järkeviltä, eikä tarjolla ole merkityksettömiä vartiointi- tai pelastustehtäviä. Sen sijaan taktisten tavoitteiden suorittamisilla saa konkreettisia etuja sekä kampanjassa että tehtävien sisällä. Starcraft-pelit ovat aina onnistuneet tekemään tehtävistä sellaisia, että niiden suorittamisella on merkitystä. Legacy of the Coid ei siis ole poikkeus tässä suhteessa.

Starcraftin universumin kolmeen haaraan jaettu konflikti saa huikean loppuhuipennuksen Legacy of the Voidin myötä ja tarinaa värittävät filosofiset ja eeppiset sävyt. Amonin ja hybridien uhka on aikaisemmin tuntunut hyvin etäiseltä, mutta tällä kertaa se on todellinen vaara. Kaiken keskellä Artanis yrittää tehdä oikeita valintoja, mutta mikä tie oikein on oikea? Täytyykö hänen asettaa yksi rotu muiden edelle galaksissa? Tarinaa kuljetetaan perinteisesti kauniiden ja väkivaltaistenkin välivideoiden avulla. Varsinainen pelattavuus ei ehkä nouse näiden eeppisten pätkien tasolle, mutta pelien tarina on aina onnistunut tempaisemaan minut mukaansa.

Pelisuunnittelu ja pelattavuus lukeutuvat edelleen sarjan vahvuuksiin. Yksinpelaajille tarjolla on herkkua, sillä Legacy of the Void tuo kampanjaan enemmän vaihtelua Artaniksen komentoaluksen Spear of Adunin avulla. Sen avulla voi vaikkapa laukaista tuhoisia pommituksia. Aluksen monipuolisuuden ansiosta taisteluissa on mahdollisuus kokeilla enemmän erilaisia strategioita. Henkilökohtaisesti suosin Protossin Warp Gate -teleporttien rakentamista, joiden avulla voi heittää lukuisia zealot-yksiköitä vihollislinjojen taakse. Tästä taktiikasta on tullut Legacy of the Voidissa vieläkin tehokkaampi, sillä teleporttaukseen vaadittavan pylonin voi ampua kentälle suoraan kiertoradalta.

Starcraft II -sarja on tullut tunnetuksi etenkin moninpelinsä puolesta. Etelä-Koreassa televisioitiin ammattilaisten Starcraft-turnauksia vuosia ennen kuin Dota tai League of Legends olivat edes olemassa. Blizzard on onnistunut luomaan tässä sarjassa niin tasapainoisen kokemuksen, että ottelut ratkeavat pelaajan taitojen ja käyttämien taktiikoiden perusteella. Onni tai liian voimakkaat yksiköt eivät ratkaise näitä mittelöitä. Blizzard ei kuitenkaan pelkää muuttaa hieman moninpelin kaavaa. Kaverin kanssa voi tällä kertaa lyöttäytyä samalle puolelle ja mukana on uusi pelimuoto nimeltään Archon. Uusia yksiköitäkin on tietysti tiedossa kaikille osapuolille ja jokaisella niistä on oma selkeä käyttötarkoituksensa.

Visuaalisella puolella mennään samoille linjoilla aikaisempien kahden osan kanssa, mikä ei kuitenkaan nouse kovin suureksi miinukseksi. Tekstuurit ja yksiköt näyttävät jo hieman vanhahtavilta jopa kaikkein korkeimmilla grafiikka-asetuksilla, mutta niiden animaatiot ja ulkoasut peittoavat edelleen kilpailijansa. Ääniraitaan on myös panostettu ja ääninäyttelijät saavat aikaa kylmiä väreitä.

Loppujen lopuksi johtopäätös Legacy of the Voidista on aika itsestään selvä. Jos olet nauttinut ensimmäisistä kahdesta osasta, ei sinulla ole mitään syytä jättää väliin tätä eeppistä päätösosaa. Blizzard on viiden vuoden aikana säätänyt tämän strategiasarjan kaavan lähes täydellisiksi. Pelattavuus, karttojen suunnittelu, pelin tarina ja moninpelin uudistukset takaavat hupia tuntikausiksi, vaikka sarjan kaavoja ei suuremmin rikotakaan. Jäin kaipaamaan ainoastaan parempaa grafiikkaa sekä paranneltua käyttöliittymää.