Zombit ja kaikenlaiset epäkuolleet otukset ovat olleet pinnalla vuosia. George A. Romeron uudelleenfilmatisoinnit ja kymmenen tusinaa erilaista peliä aivoja himoitsevista laahustajista ovat täyttäneet pelihyllytkin siihen pisteeseen, että mahtaako joukkoon mahtua enää uutta tekeleitä? Ainakin yksi tulee mieleen. State of Decay tuo maailmanlopun kätevästi kotisohvallesi. Mutta onko nautittava pelikokemus taattu?
Tarinallisesta näkökulmasta katsottuna peli on tuskallisen tuttua peruskauraa. Marcus ja hänen kaverinsa ovat olleet viimeiset kaksi viikkoa kalareissulla tietämättä maailmanmenosta tuon taivaallista. Loman päätyttyä miehet palaavat takaisin vain huomatakseen, että nyt on jokin vinossa. Kuolleiden jahdatessa eläviä alkavat sankarimme selvittää mitä on oikein tapahtunut, ja miten tilanteesta voisi selvitä. Parhaiten State of Decaytä kuvailisi roolipelimäiseksi avoimen maailman selviytymissimulaatioksi. Se on hieman kuin kolmannesta persoonasta kuvattu postapokalyptinen The Sims sekoitettuna Dead Islandiin.
The Sims -henkisyydestä kertoo myös pelin asetelma. Keskeiset henkilöt ovat muodostaneet eräänlaisen kommuunin, joka on linnoittautunut vanhaan kirkkoon. Lyhyen alun jälkeen Marcus alkaa selvittämään tilannetta muiden selviytyjien kanssa. Vaikutusvalta on tärkeässä roolissa. Mitä enemmän teet yhteisön hyväksi tehtäviä ja haet tarvikkeita tukikohtaan, sitä enemmän saat käyttää yhteisiä resursseja, esimerkiksi tukikohdassa olevia aseita. Idea on hyvä ja toimiva, sillä mukana kannattaa aina kantaa kättä pidempää ja välipalaa.
Kunpa mukana olisi ollut edes jonkinlainen yhteistyötila tai moninpeli. Mutta kun ei, State of Decay nojaa täysin yksinpeliin. Se on pirunmoinen pettymys, sillä kavereiden mukaan ottamisella olisi jo valmiiksi hyvää jälleenpeluuarvoa nostettu huomattavasti. Tekoäly hoitaa onneksi hommansa kunnioittavan hyvin, niin zombien kuin tiimikavereidenkin puolesta. Epäkuolleet viholliset käyttäytyvät niin kuin niiden pitääkin, ja otukset reagoivat meluun asianmukaisesti. Ei siis kannata räiskiä kovaäänisellä kiväärillä missä sattuu.
Realismi on muutenkin hyvällä tavalla läsnä koko ajan. Kulkeako pääkatua pitkin äänekkäällä autolla vai hiippaillen puskissa? Ampuako yksinäinen zombinrötkäle siihen paikkaan vai säästääkö kullanarvoiset luodit? Pidän kovasti ajatuksesta, että jokainen reissu raatojen täyttämille kaduille kannattaa suunnitella etukäteen. Ilmiö lisää immersiota valtavasti. Mitä varusteita ottaa mukaan, mitä reittejä kulkea ja niin edelleen. Taistelumekaniikka on myös mukavan sulavaa. Hack 'n slash -tyyli sopii peliin, mutta aina pitää silti valita taistelunsa. Zombit on helppo pistää kasaan jos niitä tulee vastaan vain muutama, mutta joukkoa vastaan ei pärjää. Jälleen kerran, eläköön realismi!
Latauspeliksi tajuttoman ison kokoinen Turnbull Valley on täysin tutkittavissa, ja tekemistä riittää runsain mitoin. Pelaamisen rytmi koostuu pienistä tarinallisista tehtävistä, paikkojen tutkimisesta ja selviytymiseen tarvittavien tarvikkeiden keräämisestä. Jokainen pelikerta on piristävällä tavalla erilainen, kävi sitten avittamassa jotakuta zombien häädössä, tai keräämässä elintärkeitä ruokatarvikkeita asunnoista ja kaupoista.
Kartta on perinteistä amerikkalaista maalaismaisemaa. Pelialueen iso koko lienee syönyt niin paljon tilaa, että grafiikka on harmillisen huonoa. Yleisilme laskee välillä suoranaisen rumaksi. Piirtoetäisyys on kaikkea muuta kuin hyvä, ja ruudunpäivitysongelmat syövät hermoja. Varsinkin autolla ajettaessa peli jopa jäätyi muutaman kerran hetkeksi, kun seuraavaa aluetta ladattiin. Ei hyvä, toitottaa allekirjoittanut. Jatkaen negatiivisella linjalla, ääninäyttely on aivan päin mäntyä. Näyttelijät lukevat repliikkejään paperista vailla minkäänlaista intohimoa. Kauniissa ja rohkeissakin näytellään aidommin.
State of Decay koukuttaa yksinkertaisesti siksi, että tekemistä on monipuolisesti ja siitä riittää vaikka muille jakaa. Mielenkiinnosta sitä aina palaa sorvin ääreen miettien, tyhjentäisikö tietyn alueen zombeista, vaiko tutkisi ympäristöä loottia etsien. Myönnetään; grafiikat ja ääninäytteleminen ovat vedetty riman alta, ja ne verottavat pisteitä. Kehtaan väittää, että pelistä voi nauttia niistä huolimatta, ja vähintäänkin se on kokeiluversion lataamisen arvoinen.