Vaikka Bethesda pitkälti dominoikin VR-markkinoita viime vuoden lopulla, riitti indie-puolellakin pelattavaa. Muun muassa vuonna 2014 perustettu singaporelainen pelitalo, Gattai Games, julkaisi esikoispelinsä Stifledin.
VR-kauhuilu laittaa pelaajan surevan lesken kenkiin, joka jahtaa alati pakenevaa vaimonsa kuvajaista. Vaimon tavoittelu vie miehen synkkiin paikkoihin, jossa ainoa mahdollisuus hahmottaa ympäristöä on pitää ääntä. Tämä kuitenkin kiinnittää mystisten vihollisten huomion, jolloin ongelmilta ei vältytä.
Tyypillisen FPS-pelin tapaan myös Stifledissä ohjaus tapahtuu vasemmalla tatilla. Oikea tatti auttaa kääntymään asteittain ja VR-kypärä mahdollistaa ympärille tuijottelun. Ohjauksen lisäksi pelissä voi availla ovia, tutkia ja nostella tavaroita sekä heitellä niitä. Kaikki toiminnot tapahtuvat samaisen napin alta, joten pelattavuus on yksinkertaisesti selkeää.
Äänen käyttö osana peliä on mielenkiintoinen ja virkistävä idea. Pelaaja voi höpötellä mikkiin, jonka ansiosta ympärillä oleva maailma piirtyy näkyväksi etenevien ääniaaltojen myötä. Hiljaiselon myötä maailmaa alkaa taas haihtua näköpiiristä. Jatkuva itsekseen höpöttely kuitenkin alkaa tympimään varsin nopeasti. Tähän lääkkeenä peli tarjoilee mahdollisuuden laittaa pelihahmo ääntelemään napin painalluksesta. Myös pelimaailmasta löytyneitä tavaroita voi viskoa luoden ääniaaltoja.
<newpage>
Käänteenä pelimaailman näkemiselle ääntelyn avulla toimivat viholliset, jotka paikantavat pelaajaa juurikin äänen avulla. Pelaaja joutuu siis tekemään päätöksiä hiljaiselon ja eteenpäin näkemisen väliltä, jotta säilyisi hengissä. Strategiana vihollisia voi harhauttaa heittämällä tavaroita luoden ääntä pois itsensä läheltä.
Vaikka äänen käyttö toimii moitteetta, on Stifled muuten teknisesti vaatimaton esitys. Grafiikka on yksinkertaista, samoja geneerisiä objekteja kierrätetään paljon ja hahmoanimaatio on jäykkää. Kokonaisuus tuntuu todella pahasti avaimet käteen -valmispaketilla tehdyltä ilman minkäänlaista persoonallista säätämistä äänenkäytön ulkopuolelta.
Stifled yhdistää hiippailua ja kauhuilua liian geneerisellä tasolla eivätkä edes tarinan käänteet pääse yllättämään. Tarina on kliseisesti jätetty hiukan auki eikä pohjustusta tai selityksiä asioille juuri anneta, jolloin myöskään hahmoista tai heidän kohtalostaan ei välitä. Omaperäinen pelimekaniikka äänenkäytön muodossa on hauska uutuus, mutta itsessään se ei kanna pitkälle puolivillaista kokonaisuutta. Itseasiassa kokoaikainen ääneen höpöttely tai hahmon samojen puheiden kuuntelu alkaa käymään tylsäksi varsin nopeasti. Rasittavan meluisan alkuvalikon sisältävä VR-hutaisu on pelattavissa ilman kakkuloitakin, mikä ehkä vie pois sen viimeisenkin positiivisen elämyksen pelistä.