Stormrise

Stormrisessä ihmiskunta on joutunut mukautumaan selvitäkseen luonnonkatastrofista. Edistyneeseen teknologiaan luottanut Echelon ja mutaatioille altistunut Sai ovat toistuvasti sotajalalla, ja ihmiskunta on pian uuden katastrofin edessä. Stormrisen juoni on sekava ja köykäinen, eikä tökerösti kirjoitettu dialogi auta asiaa yhtään.

Keskeinen kritiikin aihe konsolistrategioita kohtaan on ollut ohjauksen puutteellisuus. Mainio Endwar lähestyi ongelmaa melko onnistuneesti puheohjauksen ja konsoliohjaimen yhdistelmällä. Myös Stormrisessä on lähdetty uusille urille, tosin heikolla menestyksellä. Piiskavalinnaksi nimetty järjestelmä on yksinkertainen. Yksiköt valitaan tyrkkäämällä oikeaa analogitattia kyseisen yksikön suuntaan. Homma toimii melko hyvin kun valittavana on vain muutamia yksiköitä, mutta helvetti pääsee irti kun käskytettävänä on kymmeniä yksiköitä ja muutama komentopiste päälle. Piiskavalinnalla on yllättävän helppo hypätä vahingossa etulinjojen taisteluista komentoketjun hännille, eikä valitun yksikön yläpuolelle kiinnitetty kamera helpota joukkojen käskyttämistä tippaakaan.

Massiivisten hyökkäysten organisoiminen käy Stormrisessä työstä, sillä jostain syystä joukoista saa tehtyä vain kolmen yksikön ryhmiä. Kun jokainen ryhmä täytyy vielä käskyttää liikkeelle erikseen, on hyökkäysten ajoittaminen melkoista tuuripeliä.

Stormrise tuo kuitenkin jotain positiivisiakin uudistuksia taistelukentälle. Peli mainostaa olevansa ensimmäinen oikeasti kolmiulotteinen strategiapeli, sillä joukkoja voidaan komentaa myös katoille ja muille tasanteille. Osa kentistä hyödyntää tätä ominaisuutta hyvin, ja esimerkiksi rakettirepuilla varustettuja tiedustelujoukkoja voidaan käyttää kiertämään vihollisten selustaan yllättävistäkin kulmista. Korkeuserot kuitenkin aiheuttavat ongelmia joukkojen reitinvalinnassa, ja yksiköt jäävät välillä pyörimään ihmeissään matkan varrelle.

Pelin osapuolet erottuvat toisistaan selkeästi, ja yksiköiden erot painottavat selkeästi erilaisia taktiikoita. Molemmilla puolilla on jalkaväkeä, raskaampaa kalustoa ja lentäviä yksiköitä yhteensä yhdeksän yksikön verran. Yksiköillä on perusaseistuksen lisäksi tiettyjä erikoisominaisuuksia, kuten räjähteitä tai mellakkakilpiä, joiden oikeaoppinen käyttö säästää pelaajalta paljon sotilaita ja aikaa.

Ulkoasukaan ei ole varsinaisesti Stormrisen vahvinta osastoa. Taistelukentät käyttävät pääasiassa toimintapeleistä tuttuja tylsänharmaan ja -ruskean sävyjä. Kenttien suunnittelu ei myöskään ole erityisen oivaltavaa, eikä monitasoisuutta käytetä lähellekään riittävän hyvin hyödyksi. Ääninäyttely aiheuttaa pääasiassa myötähäpeää, vaikka suurin syyllinen lieneekin pöljä dialogi.

Stormrisen kömpelyyksistä huolimatta Creative Assemblyltä sopii odottaa paljon strategiapelien saralla jatkossakin, tosin vain PC:llä. Siellä Total War -sarja näyttää porskuttelevan edelleen komeasti eteenpäin. Stormrisen muutamat oivallukset eivät riitä pelastamaan sitä karmaisevien suunnitteluvirheiden muodostamasta suosta.