Street Fighter V

Ennakko-odotukset Street Fighter V:stä olivat sekavat. Mikään toistaiseksi paljastettu tai näytetty ei ollut saanut odottamaan peliltä kummoisia. Perinteisesti jokainen sarjan osa on ollut tavalla tai toisella merkittävä. Capcom on kuunnellut, parantanut kaavaa ja lisännyt elementtejä ensimmäisestä osasta lähtien tavalla, jonka tuloksena on ollut kiistämätön mestariteos.

Street Fighter II oli käänteentekevä teos tappelupelien genressä. Alphassa mukaan tulivat kunnolliset liikesarjat ja ilmassa tehtävät torjunnat. Kolmoseen saatiin kaiken mullistavat vastaiskut ja nelonen onnistui viimein tuomaan kolmiulotteisuuden myötä pelisarjan tälle vuosituhannelle. Street Fighter V näyttää kevyesti sliipatulta nelososalta ilman merkittäviä parannuksia.

Ensisilmäys ei ole kovin lupaava. Pelimekaniikan esittelevän intron jälkeen siirryimme yksinpelin puolelle. Jokaisella hahmolla on noin viiden minuutin mittainen pelattava minitarina täynnä erittäin kyseenalaista ääninäyttelyä ja muuta höttöä. Minitarinat ovat ohi ennen kuin ne ovat ehtineet kunnolla edes alkaa ja vain tiukasti SF:n maailmassa kiinni olevat saavat niistä jotain irti. Yksinpeli on jäänyt tappelupeleissä usein lapsipuolen asemaan, mutta NetherRealm näytti Mortal Kombatin uusversioissa sille kaapille uuden paikan. Monet eivät tästäkään huolimatta tarinoista juuri perusta eikä SFV:n vastine tarjoa yksinpelaajalle mitään tähdellistä. Capcom on tosin luvannut peliin lisää yksinpelisisältöä myöhemmin vuoden aikana.

Tappelupelit loistavat toisia vastaan pelatessa. Versus-moodissa törmäsimme pienimuotoiseen yllätykseen: tekoälyä vastaan ei voi pelata (muuten kuin sompailemalla monien valikoiden kautta kömpelösti harjoittelutilaan). Tämä estää rennomman pelailun vaikkapa kaveriemme suosikkihahmoja vastaan korkealla vaikeustasolla tehokkaiden hyökkäysten ja torjuntojen opettelemiseksi.

Street Fighter V on täynnä kaikenlaisia pikkuvikoja. Valikot ovat harjoitusmoodin lisäksi muutenkin levällään ja kaipaavat korjaamista. Jos valitset näppäinten asetustilan vahingossa, takaisin ei pääse muiden sivujen tapaan vaan ainoastaan valikon Exit-napin valitsemalla. Vain ykköspelaaja voi matsin jälkeen valita uusintaottelun tai toisten hahmojen valinnan välillä. Valikoiden sekavuuden takia olo on kuin free-to-play -pelissä. Graafisesti peli on varsin primitiivinen ja esimerkiksi vanhempi Mortal Kombat X vie voiton myös latausajoissa. Taustat ovat kaiken lisäksi täynnä vanhahtavia ja huonosti animoituja hahmoja.

Nyt kun marinat on saatu pois alta, voimme keskittyä varsinaiseen asiaan eli taisteluun. Street Fighter V tuntuu ajoittain yrittävän aktiivisesti estää meitä pitämästä siitä, mutta toiminnan alkaessa palaset alkavat loksahdella paikalleen. Vain 16 eri hahmoa on pienoinen pettymys, vaikka lisää onkin tulossa (maksullisten) lisäosien muodossa. Taistelijavalikoima on muuttunut melkoisesti. Edes Ken ei ole entisellään ja hänen eroavaisuuksiaan Ryuhun on kasvatettu.

Focus-hyökkäykset on heitetty pellolle uuden V-mittarin (Variable System) tieltä. Mittarin toiminnot vaihtelevat taistelijan mukaan, mutta ajatuksena on antaa myös aloittelijoille mahdollisuus hyödyntää sen etuja. EX-mittari on entisellään ja toimii pitkälti nelososan tavoin. Sen avulla pelaaja voi voimistaa hyökkäyksiään tai käynnistää Critical Arts -liikkeet hieman Mortal Kombatin X-Ray -iskujen tapaan. Verenvuodatusta on toki vähemmän, mutta hyökkäykset ovat kohtalaisen pitkiä, helposti käynnistettäviä ja kuvattu parhaan mahdollisen iskevyyden ehdoilla. V-mittari on Focus-järjestelmää hauskempi ja luontevampi jo muutaman matsin jälkeen.

Tasapainotus on toistaiseksi vielä vaiheessa. Kokemus on osoittanut että Necallin tapaiset aggressiiviset ja helposti pelattavat nyypäntappajat eivät pärjää veteraaneille, mutta ruosteisten kaveriesi pieksemiseen hän on omillaan.

Myös muut lisäykset tuntuvat onnistuneilta. Brasilialaisessa Matsuda Jiu-Jitsua käyttävä Laurassa on selkeää fanituspotentiaalia. Hänen otteisiin perustuva taistelutyyli on pienen oppimiskynnyksen jälkeen viihdyttävä, mutta ongelmissa pitkän matkan mättäjien kanssa. Rashid on salamannopea ja muistuttaa hieman Guyta liikkeidensä osalta. Fang on mainitsemisen arvoinen jo silkan makaaberiutensa ansiosta. Erinomaisena puolustavana hahmona hänen on sanottu poikkeavan liiaksi Street Fighterin muista tappelijoista.

Street Fighter V:sta on puunattu joka suunnalta, vaikka kehitystyö on tuntunut jääneen osittain keskeneräiseksi. Kovilla mutta hitailla iskuilla avaavat saattavat joutua totuttelemaan uusiin kuvioihin. Tehokas pelaaminen suosii nopeiden, tavallisten ja hitaiden liikkeiden sekoittamista aiempaa enemmän.

Pelin summaaminen on vaikeaa. Se ei tunnu ihan valmiilta kokonaisuudelta ja hahmoja voisi olla alusta lähtien enemmän. Yksinpelaajalle se on selkeä pettymys ja valikot pitäisi vetää kokonaan uusiksi. Street Fighter V ei uudista sarjan kaavaa toivotulla tavalla, mutta pelaamista on lähes mahdoton lopettaa, jahka oppirahat on maksettu ja kaverit ovat kylässä.

Capcom on kiistämättä luonut tukevan kivijalan pelisarjalleen. Uusin osa ei kuitenkaan tunnu täydelliseltä paketilta vaan ennemmin pohjalta, jonka päälle tulevat päivitykset rakentavat. Syksyllä hahmovalikoima on suurempi, tasapainottavat päivitykset tulleet ja yhteisö voimissaan. Näin julkaisun aikaan se ei ole SF IV:n ja edeltäjiensä tapainen välitön klassikko.