Summer Athletics

Yleisurheilupelejä pelattiin jo kivikautisilla kotimikroilla ja konsolinkuvatuksilla. Alusta alkaen näiden moniurheilukimaroiden kulmakivi on ollut armoton nappien takominen tai tikun vemputus. Refleksejä ei ole vaadittu, ainoastaan väsymättömyyttä. Nykypäivän urheilupelien sielu lepää edelleen 1980-luvun napinrunttauskarkeloissa. Summer Athleticsin kyytipojaksi kannattaa ostaa jo valmiiksi rakkolaastareita ja pari varaohjainta, sillä lajityyppi on jälleen erinomaisesti edustettuna, niin hyvässä kuin pahassakin.

Pelin perusidea on varsin simppeli. Valitaan listasta yksi tai useampi suosikkilaji, hakataan nappeja niin maan perkuleesti ja onnitellaan voittajaa. Muutamissa lajeissa vaaditaan nopeiden sormien lisäksi myös vakaata kättä tai oikeaa ajoitusta.

Yksinään pelistä ei saa juuri mitään irti, mutta muutaman kaverin kanssa peli alkaa toimia. Lajikohtaiset ohjausmetodit kerrataan esimerkillisen selkeästi jokaisen lajin alussa ja vieläpä jokaiselle pelaajalle erikseen. Ohjauksen perusniksit oppii helposti, mutta tie oppipojasta mestariksi on ikävän lyhyt ja mutkaton. Esimerkiksi keihäänheiton kommervenkit ovat lapasessa sen verran hyvin jo parin tunnin treenauksella, että Pitkämäen kaarille saa nauraa räkäisesti. Keppi liitää yli sadan metrin haamurajan kohtuullisen kevyesti.

Pikamatkat ja heittolajit ovat kisapaketin ainoat osa-alueet, joissa kukkulan kuningas ratkaistaan puhtaasti napinhakkaustaidoilla. Pitkillä ja keskipitkillä juoksumatkoilla nappijumppaa vaikeutetaan voiman kontrolloinnilla ja juoksurytmissä pysymisellä. Ajoitukseen pohjautuvia lajeja edustavat korkeushyppy, pituushyppy ja kolmiloikka. Tatilla vatkataan atleetti vauhtiin, mutta ajoitus ratkaisee laskeutumisalueen. Lajikavalkadia terästetään vielä pyöräilyllä ja jousiammunnalla, mutta viihdekäyttöön niistä ei juuri ole.

Graafisesti Summer Athletics on järkyttävän ja kamalan välimaastossa. Olisin voinut vannoa katselevani Playstation 2:n peliä, ellei Xbox 360:n virtavalossa olisi ollut elämää. Pintakuvioinnit ovat suttuisia, atleettien liikkeet aneemisia eikä ruudulle tungeta mitään ylimääräisiä koristeita. Ohjekirjassa pelin tyyliä mainostetaan sarjakuvamaiseksi, mutta tämä kuulostaa enemmänkin huonolta tekosyyltä kammottavalle graafiselle toteutukselle.

Myöskään äänimaailma ei saa tuomaristolta lisäpisteitä, sillä yleinen mitäänsanomattomuus jatkuu. Musiikkia ja äänitehosteita on hädin tuskin nimeksi ja onneton toteutus kruunataan pelihistorian huonoimmalla selostajalla. Kommentaattori onnistuu ärsyttämään toistuvasti, sillä herra on kisatapahtumista pihalla kuin postilaatikko. Selostaja ilmoittelee stadionin tupakointikielloista ja eksyneistä kersoista, mutta kisatapahtumiin reagoidaan vain vahingossa. Ylipirteää selostajasetää ei jaksa kuunnella minuuttia kauempaa, mutta muka-Mertarantaa ei saa vaiennettua edes valikoista.

Kunhan lajivalikoima ja ohjaus ovat urheilupelillä hallussa, muut osa-alueet ovat pelkkää plussaa. Valitettavasti Summer Athletics ylittää laji- ja ohjausrajapyykin vain rimaa hipoen, ja muu toteutus on heikoissa kantimissa. Kaveriporukan kesken peli toimii kohtuullisesti.

Summer Athletics ei ole Pekingin kesäkisojen virallinen lisenssipeli, vaikka näyttääkin sijoittuvan Kiinaan. Eipä silti, ei virallinen kisapeli Beijing 2008 kovin paljon paremmaksi pistä. Ehkä urheiluväen pitäisi suunnata edes rahtunen dopingdekkaroinnin resursseista urheilupelien laadunvalvontaan, sillä bittistadioni on kriisissä.