Pelivuosi 2025 on muotoutunut Nintendon aikakirjoissa melkoiseksi juhlavuodeksi. Kesäkuussa 2025 uutuudenkarhea Nintendo Switch 2 -pelikonsoli näki päivänvalon, ja Nintendon menestyksen kulmakivenä toiminut Mario-putkimies viettää myös kuluvana vuonna 40-vuotistaiteilijajuhliaan.
Bilekone ei kuitenkaan hyydy vielä pitkään aikaan, sillä Nintendo julkisti syyskuussa 2025 Direct-tilaisuudessaan, että keväällä 2026 valkokankailla nähdään mainion The Super Mario Bros. Movie -pelileffan (2023) jatko-osa The Super Mario Galaxy Movie. Juhlahumun ja -hypen vauhdittamiseksi lokakuun 2025 alussa Switchille ilmestyy kahden pelin laitos Super Mario Galaxy + Super Mario Galaxy 2, jonka myötä kaksi Mario-fanien suuressa suosiossa paistattelevaa galaktista tasoloikkaa pääsevät uudemman kerran parrasvaloihin.
Wii-pelikonsolin parhaimmistoon ansaitusti luettavat avaruusseikkailut ovat saaneet hyvin epätasaista kohtelua vuosien varrella Nintendon osalta. Ensimmäinen Super Mario Galaxy (2007) on ilmestynyt kertaalleen aiemmin uudelleenjulkaisuna Switchille osana Super Mario 3D All-Stars -kokoelmaa (2020), mutta Super Mario Galaxy 2 (2010) tuntuu jääneen viimeisen 15 vuoden aikana unohduksiin fanisuosiostaan huolimatta. Nyt tilanne on kuitenkin korjaantumassa.
Ensimmäinen Super Mario Galaxy alkaa hyvin mariomaisissa meiningeissä, kun Bowser avaruusaluksineen käy kaappaamassa Sienivaltakunnan Peach-prinsessaan, ja pakenee universumin syvyyksiin mahdolliset lisäkonnuudet mielessään. Mario ei jää kädettömäksi eikä aseettomaksi, sillä Luma-tähtiolennot Rosalinda-johtajineen päättävät auttaa Mariota avaruuden korpimailla kulkiessa. Rosalindan observatoriosta on vain tähtilöpö loppunut, ja Marion täytyy kerätä Bowserin kätyreiden hallitsemilta planetoid-pikkuplaneetoilta ja pienemmistä galakseista Power Star -tähtösiä observatorion uudelleenkäynnistämiseksi.
Jatko-osa Super Mario Galaxy 2 puolestaan tönäisee toimintavaiheen silmään vauhdikkaan alun muodossa, kun Mario lähtee pelastamaan Peachia kerrostalon kokoisen Bowserin kynsistä Luma-olentojen ja näiden Lubba-kapteenin avulla. Observatorion käynnistämisen sijaan Mario, Lubba ja kumppanit liikkuvat kakkos-Galaxyssa avaruusalukseksi muutetulla kivenmurikalla, josta Lumat tekevät Marion kasvojen muotoisen "faceship"-tähtireen.
Huomattavasti avoimempaa seikkailemista ja tasoloikintaa tarjonneen Super Mario Odysseyn (2017) jälkeen Super Mario Galaxyjen lineaarisempi eteneminen ja alue kerrallaan galaksien salaisuuksien tutkiminen toimivat virkistävästi. Peliympäristöjä kolutaan ja ihmetellään planetoidi kerrallaan, ja vihollisten löylyttämisen tai pulmien ratkomisen jälkeen alueelle aukeaa Luma-heittotähti, joka syöksee Marion pystötähtimäisenä tykinkuulana näyttävästi seuraavaan paikkaan. Vastaavaa peliympäristöjen avautumista vauhdikkaine siirtymineen ja uusien erikoiskykyjen höystämää seikkailemista on nähty kiinnostavasti viimeksi nykypeleissä mainiossa Astro Bot -tasoloikinnassa (2024). Super Mario Galaxyjen peliperinnön voimasta kertonee se, miten vuosien takaakin suunnitteluratkaisut ovat löytäneet tiensä nykypelaamiseen.
Saman galaksin paikkoja tutkittaessa kyseisen tähtiryhmän pelaaminen alkaa hyvin usein samasta paikasta, mutta uudet vinkkejä jakelevat hahmot ja Mariolle lisäkykyjä tarjoavat Power Up -sienet houkuttelevat tutkimaan uusia nurkkia. Jo peruspelaaminenkin tuntuu kuitenkin virkistävältä muutaman avaruusteemaisen käänteen myötä. Persoonallisesti avaruudessa pelittävä painovoima ja nimenomaan painottomuus tarjoavat kiinnostavia ylläreitä esimerkiksi niin, että Mario voi planetoidin pinnalla ollessaan kirmata taivaankappaleen alapuolelle, ja Galaxy-pelien kameratyöskentelytkin pysyvät hyvin putkimiehen kintereillä.
Alkuperäisten Wii-pelien hengessä näkymää käännellään Switchillä oikean tatin avulla asteittain vasemmalle ja oikealle, ja näkymä hyppää tattia ylöspäin nykäistynä Marion silmiin. Jos Mario katoaa kameran ollessa yläilmoissa pelaajalta seinien tai muiden vallien taakse, hahmon siluetti näkyy ongelmitta pintojen läpi. Switch-ohjaimen L-painikkeella kamera hyppää kiltisti Marion taakse kohdissa, joissa kamera on käänneltävissä vapaasti.
Hyppyjen tekeminen ja suunnittelu sekä Koopien pyöräyttäminen pyörryksiin ja liiskaaminen vaativat vaihtuvien kuvakulmien takia jonkin verran hahmottamisen harjoittelua, mutta Switch-version Assist Mode -vaikeustaso vastaa tähän erinomaisesti. Assist Moden ollessa päällä Marion osumapisteet kasvavat alkuperäisten Galaxy-pelien kolmesta kuuteen, ja menetettyä terveyttä saa takaisin avokätisesti jaettujen kolikoiden myötä. Tyhjyyteen putoavaa Mariota ei sakoteta erikoistasoja lukuun ottamatta kokonaisen elämän menettämisellä, vaan Assist Mode palauttaa Marion lähelle hyppypaikkaa yhden osumapisteen hinnalla.
Alkuperäisissä Galaxyissa Wiin Wiimote-ohjaimella kursorilla sihtailu onnistui varsin luontevasti, ja samat Wii-vibat saa kulkemaan Switchilläkin selkäpiissä, kun Super Mario Galaxyjä pelaa Joy-Con-ohjaimilla. Liikkeentunnistusominaisuus toimii kuitenkin yllättävän luontevasti myös Pro Controller -ohjainta heiluttelemalla. Kursorin liikuttelun avulla pelaaja voi keräillä Star Bits -tähtipaloja talteen ja ampua niitä vihollisia kohti. Ominaisuus ei ole enää yhtä tuore ja ovela kuin ensimmäisen Super Mario Galaxyn ilmestymisen aikoihin, mutta kursorin kanssa seikkaileminen toimii totuttelemisen jälkeen.
Sitä vastoin Switchin omalla näytöllä kannettavasti pelattaessa homma menee ainakin omaan makuuni vähän sähläämiseksi. Star Bits -palasia voi keräillä kosketusnäytöltä omin sormin, mikä ei onnistu vauhdikkaimman tasoloikinnan ja toiminnan keskellä, ja Marion lentoratojen tähtääminen tietyissä kohdissa Switch-konsolia kääntelemällä on aika kömpelöä. Varsinkin Nintendo Switch 2 -konsolin kookas olemus kannettavassa muodossa tekee kääntelystä myös aika epäkäytännöllistä, mutta toisaalta on hyvä, että Nintendo on tarjonnut Galaxy-pelien pelaamiseen useamman eri vaihtoehdon. Aikoinaan Galaxy-kaksikon Wiillä läpi pelanneena koin ohjainpohjaisen liiketunnistuksen olevan luontevin ratkaisu. Kummankin pelikaksikon yhteistyötilat, jossa yksi pelaaja ohjaa Mariota ja toinen tarjoaa tulitukea kursorin käyttelyn muodossa, ovat edelleen menossa mukana.
Super Mario Galaxy 2 oli aikoinaan hämmentävä tapaus, sillä kyseessä oli ensimmäinen kolmiulotteisen Mario-pelin numeroitu jatko-osa temaattisesti ja pelimekaniikallisesti itsenäisten seikkailujen sijaan. Kakkos-Galaxyn määrittely on edelleenkin hieman hankalaa, sillä peli on tarinallisesti ja peli-ideallisesti pikemminkin ehkä rinnakkaisosa kuin suoranainen jatko-osa ensimmäiselle Super Mario Galaxylle syistä, joihin pureudun kohta syvemmin.
Joka tapauksessa näiden kahden pelin keskinäinen tarinallinen suhde jää hieman epäselväksi, sillä kakkososan alussa Mario ei muista edellisen osan tapahtumia, eikä esimerkiksi Rosalinda ole mukana kakkosen tapahtumissa - tapahtuvatko Galaxy-seikkailut kenties kahdessa erillisessä Mario-ulottuvuudessa? Ehkä ensi keväänä ensi-iltansa saava The Super Mario Galaxy Movie asettaa peliseikkailujen tapahtumat osaksi laajempaa kontekstia?
Joka tapauksessa alun perin ensimmäisen osan lisäosaksi suunniteltu Super Mario Galaxy 2 on kuitenkin onneksi saanut kulkea matkan täydeksi peliksi saakka, sillä se jalostaa ja päivittää galaktisia kuvioita ihan omalle tasolleen. Peli tarjoaa ykkösosaan nähden kaikkea enemmän, näyttävämmin ja vauhdikkaammin, mutta toisaalta myös tuntuu parin suunnitteluratkaisunsa myötä huomattavasti enemmän mariomaiselta seikkailulta kuin ensimmäinen Galaxy.
Super Mario Galaxy 2 alkaa huomattavasti toimintapainotteisemmin ja reippaammin kuin perusasiat pelaajalle opettava ykkösosa - kerrostalon kokoisen Bowserin tallustellessa Sienivaltakunnan yli Peach pihtiotteessaan Marion matkaan liittyvät Luma-olennot opettavat perusasiat. Jo pelin ensimmäisen tason mittakaava vihjaa olevansa alkuperäistä Galaxya suurempi ja eeppisempi, ja tasoihin on ripoteltu pieniä Mario-lippuja checkpointien merkiksi.
Suurimpana yksittäisenä uudistuksena Super Mario Galaxy 2:ssa nähdään Marion viherhipiäinen dinosauruskaveri Yoshi, jonka selässä kelpaa juoksennella avaruudessa. Yoshin pitkän kielen kohteet valitaan liikkeentunnistusomaisuuden avulla, ja Yoshi mutustelee niin viholliset kuin erikoisvoimia antavat hedelmät poskeen vauhdikkaasti. Yoshin ikoninen Flutter Jump -loikka antaa hypyn viimeisille metreille pari kirjaimellista juoksuaskelta yläilmoihin, ja näin Yoshin selässä saattaa päästä Mariolle ulottumattomiin korkeuksiin. Yoshin seura eri peliympäristöissä toki muuttaa kakkososan tunnelmaa huomattavasti aiempaan Galaxyyn verrattuna, kun Mario ei ihmettele avaruuden meininkejä yksin.
Samalla mariomaiset elementit nostavat päätään kakkososassa kiintoisasti. Super Mario Galaxy 2:n karttaruutu on vaihtanut ykkösosan observatorion mökeissä juoksemisesta kakkososan ruorin pyöräyttämiseen, jolloin pelaaja pääsee valitsemaan halutun kohdemaailman janamaiselta maailmankartalta. Lisäksi peliympäristöissä on mukana ajoittain mariomainen noppa, jonka tönäiseminen arpoo pelaajalle lisävarusteita. Lisäsienten ja -terveyden merkitys tosin ei ole Assist Moden ollessa päällä niin suuri, sillä apuja työnnetään pelaajan suuntaan joka tapauksessa joka suunnasta.
Super Mario Galaxy 2 antaa pelaajan nautiskella planetoidilta toiselle lentävän Marion vierellä komeista maisemista, ja värikkään lelumaiset mutta eeppiset rakennelmat tummansinistä avaruutta vasten ovat edelleen mukavaa katseltavaa. Mahito Yokotan svengaavat orkesterirallit soivat upeasti toiminnan ja seikkailemisen taustalla, Yokotan säveltämästä soundtrackista pääsee nauttimaan kummankin pelin valikoissa.
Valitettavasti remasteroitujen pelien graafinen kevyesti teräväpiirretty ylöspano ei ole kuitenkaan kokenut 4K-tasoista puunaamista, vaan yksinkertaiset hahmomallit ovat paljaimmillaan todella karunnäköisiä. Tämä arvostelu on tehty pelien pyöriessä Nintendo Switch 2 -konsolissa, ja jään itse ainakin odottamaan, paraneeko pelin ulkoasu jollain tavalla julkaisun jälkimainingeissa, sillä nyt Galaxyt ovat kevyestä teräväpiirtokäsittelystä huolimatta hyvin samannäköisiä muinaisten Wii-versioiden kanssa.
Esimerkiksi Marion likellä loistavat Power Starit heittävät hahmon päälle todella latkunnäköisen keltaisen valoläikän, joka paljastaa Wii-ajan hahmomallien yksitasoisuuden. Toisaalta Galaxyjen graafinen yksinkertaisuus ei paista pelaajan silmään niin selkeästi Switchin näytöltä pelattaessa, vaikka pelien kaikki osiot eivät olekaan kannettavassa muodossa ehkä mekaniikallisesti parhaimmillaan.
Vähäisen graafisen virittelyn ohella on myös harmi, että ennen julkaisua Super Mario Galaxy -kaksikossa on pari havaittavaa bugia. Ennen kaikkea ykkösosassa kuvakulmien vaihtuessa peli ei aina osaa huomioida, milloin Marion kulkusuunta muuttuu - monitasoisissa ja -suuntaisissa miljöissä tämä olisi jossain määrin ymmärrettävää, mutta sama ongelma vaivasi myös Wii-versiota.
Lisäksi näissä kohdissa Mariolla on paha tapa jäädä juoksentelemaan paikalleen tai kehää, ja tämän amok-rynnistämisen saa toki loppumaan Y-painikkeen pyörähdyksellä, mutta on harmi, ettei Nintendo ole puuttunut alkuteokseen pikkuvikoihin. Panin myös merkille, että varsinkin ykkösosaa pelattaessa kursorilla oli muutamankin kerran pahana tapana kadota ruudulta kokonaan, eikä sitä saanut esille muuten kuin ampumalla pari Star Bits -harhakutia.
Vuosien varrella muun muassa kilpa-ajoja, eri urheilulajeja ja lääkärintakkiakin ylleen kokeilleen Marion ura on saanut Galaxy-kaksikon myötä sivupolun astronauttina, ja nämä modernit tasoloikkaklassikot muodostavat yhdessä kiintoisan tähtihetken hahmon pelihistoriassa. Switchille Super Mario Galaxy + Super Mario Galaxy 2 -pelipaketti ei olekaan hullumpi vaihtoehto putkimiehen synttärien juhlistamiseen, ja Marion ystävien on tietysti hyvä virkistää muistiaan tekemällä pohjatyöt tulevaa The Super Mario Galaxy Movie -elämystä varten.