Super Mario Party Jamboree on ehkä se pelisarjan paras

Miten miellyttävä yllätys tämä peli onkaan. Niin monen Mario Partyn jälkeen, niin monen kokoelman, uudelleenjulkaisun ja ei-niin-onnistuneiden kokeilujen jälkeen, en odottanut tällaista kokonaista, monipuolista ja hauskaa peliä. Jopa siinä määrin, että nimeä lukuun ottamatta Super Mario Party Jamboree saattaa olla se koko pelisarjan paras osa.

Jos haluaa enemmän, saa enemmän. Jos haluaa parempaa, saa parempaa. Jos haluaa uutta, saa sitä uuttakin. Ja mikä tärkeintä niille vanhoille faneille: jos haluaa sitä aitoa, saa sitä aitoa Mario Partya.

Asiaan perehtymättömille, jos heitä on, on kyseessä 12. "pääsarjan" peli, jos jätetään pois laskuista kokoelmat ja käsikonsoliversiot. Uusi peli on aina ollut minipelien kokoelma, joka on rakennettu lautapelaamisen ympärille siten, että neljä pelaajaa kisaa Super Starin saamisesta. Mukana on toki kourallinen onnea ja satunnaisuutta, hujaus ärsyttävää epäreiluutta ja paljon hulvattomia tilanteita Marion maailmassa ja sen henkilöhahmoille. Kohta paalutetaan uusiksi koko bilepelien lajityyppi.

Jamboreessa on ei vähempää kuin seitsemän pelilautaa (joista kaksi ovat kauniisti uusiksi tehtyjä versioita Nintendo 64:n alkuperäisistä), yli sata minipeliä kaikkine variantteineen, enemmän henkilöhahmoja ja esineitä kuin koskaan, ja mikä vaikuttavinta: kokonaan uusia pelitapoja.

Ydinkokemus on paikoillaan, ja se on jo nyt hyvin tasapainossa. Jos pelaa Party Rulesilla, on peli juuri niin hullunkurinen ja epäreilu kuin muistaakin, ja samalla mukana on kiinnostava tasapaino kaaoksen keskellä. Melkein kuka tahansa saattaa voittaa, ja kaikki haluavat pitää hauskaa, mutta samaan aikaan minipeleissä tarvittava taito, nopanheitto ja laudan esineet vaikuttavat nekin menoon. Joskus. Pian avautuvat käyttöön taivaan lahjana Pro Rules, joka toimii päinvastoin: mukana on hieman onnea, mutta muuten pelaaminen on hyvin kilpailullista, taktista ja vaativaa.

Säädettävien sääntöjen kera Mario Party muuttuu todella kovan luokan haastavaksi peliksi, ja ne, jotka ovat pelanneet yli vuosikymmenen ajan laittavat varmasti likoon sen ostamansa pizzan tässä vakavammassa pelimuodossa. Näin pelaamiseen tulee lisäannos jännitystä. Mutta kuten jo sanoin, myös Party Mode on tasapainossa. Tiedän Britannian Gamereactorin Alexin kaipaavan henkilöhahmokohtaista erikoisnoppaa aiemmasta pelistä, mutta pitkässä juoksussa arvostan sitä, miten mittavampi henkilökaarti on enemmänkin kiinni henkilöhahmon koosta (liian iso tai liian pieni voi olla parempi tai huonompi riippuen käsillä olevasta minipelistä), ja, toki, siitä omasta valitusta henkilöhahmosta. Muuten kaikki käyttäytyvät samalla tavalla, mutta sitten on ne eri esineiden käyttö, valittu reitti ja Jamboree Buddies puntteja tasaamassa.

Pelin parissa näin paljon erilaisia strategiamahdollisuuksia jokaisen pelaajan ulottuvilla. Yritys laskeutua tapahtumapaikalle, Boon tapaaminen kilpakumppanilta varastamisen merkeissä, ansojen asettaminen, teleporttaaminen sinne ja tänne, itse Starin liikuttaminen... pelaaminen ei siis koskaan ole vain sitä, että juostaan vauhdilla Starin luokse.

Jamboree Buddies on se peliä isoimmin muuttava tekijä, mutta nekään eivät ole epätasapainossa. Niillä on nyt enemmän painoarvoa kuin vain kävellen perässä pelaajan mukana erikoisvoimineen. Nyt niillä on oma erillinen minipelinsä, joka päättää, kuka saa ne haltuunsa ensimmäiseksi. Pelialueelle saapuva pelaaja saa etua liittolaisesta, mutta sitten taas Jamboree Buddiesin voi "varastaa" päihittämällä pelaajan laudalla. Satunnainen ilmaantuminen tapahtuu ehkä kahdesti 10-12 erän aikana, ja näin pelaajien on mietittävä toisin jälleen kerran, sillä erikoisen oman kykynsä lisäksi nyt voi ostaa kahdesti niin kaupoissa kuin jopa Stareissakin.

Kun tarjolla on monipuolinen ja kilpailullinen kokemus laudalla, on myös ihailtava niiden pelilautojen suunnittelua. Kyseessä ei ole vain kaunis ohjelmanumero, vaan ne näyttävät erilaisilta niin ulkonäön kuin pelaamisenkin suhteen. Ehkä Roll 'Em Raceway oli se vähiten hyvä huolimatta Mario Kartin tunnelmasta, mutta pidin todella paljon Rainbow Galleriasta (kyllä, Ruotsin Gamereactorin Jonas oli oikeassa), ja moderni versio N64:n Mario Party 2:n Western Land oli sekin mahtava. Osa on avattava erikseen pelattavaksi, enkä kerro tässä vielä, miten se tapahtuu, mutta se avaaminen on silti osa luonnollista prosessia.

Ja mitä muuta? Paljonkin, itse asiassa. Mukana on lautapelaamiseen liittymättömiä pelimuotoja Minigame Bayssa pelaajan nautittavaksi kaikin mahdollisin tavoin, kuten päivittäisiä haasteita tai pidempikestoisia toimintoja (se 8-bittinen Mario Arkanoid yhdessä Waluigi's Pinballin kanssa ansaitsee ihan oman pelinsä). Mukana on erittäin hyvin ajateltuja verkkopelimuotoja (näihin on lopultakin uhrattu reilusti tutkimusta ja tuotekehitystä), jotka rohkaisevat pelaamaan verkossa muutakin kuin vain Mario Partya, ja kaikissa on hulluja hyviä ideoita tilastoineen. Liikeohjausta vaativia pelimuotoja on joka makuun aina rytmisestä kokkaamisesta aina tarkkuutta vaativiin kallistuspulmiin tai sitten se inhokkini, joka siis on lentävä muisto Pilotwingsista ja Wii Sports Resortista. Mukana on saavutuksia, koristelua ja montaa muutakin asiaa pitämässä pelaajan huomion, ja samalla luomassa tuntumaa kehittymisestä ilman, että kaikki olisi ylitsevuotavaa.

Ja kyllä, kyseessä on ensimmäinen Mario Party, jonka pelaamisesta yksin olen nauttinut. Rennompana kokemuksena Party-Planner Trek mahdollistaa tyhjillä laudoilla astelemisen ikään kuin pelaaja auttaisi laittamaan niitä valmiiksi, ja näin suoritetaan tehtäviä enemmän kuin seikkailupelissä ikään. Kovin syvällistä ei touhu ole, mutta myös tervetullut yksinpelilisä verrattuna hektiseen minipelivääntöön.

Kaikkiaan ottaen huomioon sisällön ja ideat, ja yksilöintimahdollisuudet, olen sitä mieltä, että tämä peli saa vuoden 2018 oikein nautittavan Super Mario Partyn kalpenemaan, ja sitä en siis osannut odottaa. Tässä on paljon monipuolisempi, paremmin tehty ja kokonaisempi bilepeli. Haluan mainita senkin, miten paljon käyttöliittymä on parantunut, ja se on tärkeää ottaen huomioon, miten paljon pelissä kaikkea tapahtuu. Käyttöliittymä on selvempi ja sujuvampi, ja aikajana alalaidassa auttaa pysymään kärryillä siitä, mitä tulossa on (elleivät sitten kaverit sotke kuvioita reagoivilla emojeilla, ja toki he niin tekevät). Tämä yhdessä ystävällisten ja osuvien ohjeiden kanssa tekevät tästä helpoiten lähestyttävän Mario Partyn niin uusille tulokkaille kuin veteraaneille.

En ole enää kaksikymppinen (melkein kaksi kertaa niin paljon) enkä enää nauti tai järjestä entiseen malliin paikallisia moninpeli-istuntoja kuin silloin joskus Gamecuben Mario Party 4:ssä yhdessä muutaman yliopisto- ja lukiokaverin kanssa. Mutta kaikkina noina vuosina tämä on ollut pelisarja, joka on saanut iloitsemaan. Mutta nyt se on saanut modernit ominaisuudet, ja laajentunut fiksuilla ideoilla. Jamboree!