Vuonna 2010 julkaistu Super Meat Boy osui aikanaan mielenkiintoiseen väliin. Tuon ajan konsolien verkko-ominaisuuksia kehitettiin urakalla, minkä lisäksi laitteille lisättiin tallennustilaa ja tämä taas puolestaan mahdollisti konsoleilla uuden aikaisesti indie-pelien julkaisemisen digitaalisessa muodossa. Super Meat Boy oli ehkä tästäkin syystä iso hitti aikanaan ja vaikeudestaan huolimatta valloitti monien sydämet.
Sen jälkeen Team Meatilla olikin sitten hiljaisempaa. Alkuperäisen pelin kehittäjistä Ed McMillen poistui tuotantotiimistä ja etenkin pelin jatko-osaksi suunniteltu Super Meat Boy Forever oli kerrassaan kehno yritys yhdistää Super Meat Boyn vauhdikasta ja tarkkuutta vaativaa tasoloikintaa niin kutsuttuun autorunner-formaattiin. Nyt Team Meat yrittää kuitenkin vihdoin uudestaan, mutta perspektiivi on vaihtunut.
Nimensä mukaisesti Super Meat Boy 3D on kolmiulotteinen tasoloikinta, joka kuitenkin pitää tiukasti kiinni alkuperäisen pelin suunnittelufilosofiasta. Pelin kentät ovat lyhyitä, noin puolen minuutin mittaisia rykäisyjä ja pääpaino on nopeatempoisessa ja tarkassa hyppelyssä halki paikoitellen mahdottomiltakin tuntuvien kenttien. Kolmannesta ulottuvuudesta huolimatta kamera on lukittu paikoilleen, mikä osoittautui tuntien pelaamisen jälkeen täsmälleen oikeaksi ratkaisuksi.
Haastavissa tasohyppelyissä tärkeimpiä elementtejä on kaksi: ohjaus ja kenttäsuunnittelu. Jos näistä toinen menee pieleen, lopputulos on surkea. Super Meat Boy 3D onneksi naulaa molemmat. Alkuperäistä hyppelyformaattia ei ole turhaan muuteltu. Lihapoika ei voi edelleenkään taistella vihollisia vastaan ja ainoat selviytymiskeinot ovat hyppely, juokseminen ja tähän peliin lisätty eteenpäin suihkiminen. Vaikka aluksi pelkäsinkin pahinta ohjauksen osalta, homma toimii hienosti. Hyppely on tarkkaa ja loogista, ainoastaan paikoitellen hieman turhan liukasta. Kentät on suunniteltu tarkalleen ohjauksen ehdoilla, mutta pienellä mukavalla lisällä.
Kentät ovat nimittäin kiintoisia esteratoja, joissa eteenpäin rynnimisen ansiosta valinnanvaraa maaliin pääsemiseksi löytyy yllättävän paljon. Taitava ja tarkka pelaaja voi isoilla ilmalennoilla oikaista isoja osia aiotusta reitistä ja peli tuntuu usein jopa kannustavan tähän. Etenkin jokaisen kentän tavoitteena olevaa A+ -aikaa on joissakin kentissä jopa mahdoton saavuttaa ilman kekseliästä oikomista.
Niinpä Super Meat Boy 3D onnistuukin koukuttamaan todella pahasti. Pari ensimmäistä maailmaa menevät vielä mitäkuinkin hikoilematta läpi, mutta kun haaste kasvaa ja kenttäkohtainen kuolemamäärä nousee lähemmäs sataa, peliä onkin yllättävän hankala jättää kesken. Maali on aina näkyvillä, kun vain naulaan tuon yhden ainoan hypyn ja väistän nuo sahat niin siinä se on! Kentät eivät koskaan jatku liian kauaa, joten uusi yritys vaikeasta kohdasta on aina saavutettavissa vain sekunneissa.
Ja kun maaliin on päästy, seuraavan kentän kimppuun loikkaa sen kummempia ajattelematta. Tämä elementti oli alkuperäisessä Super Meat Boyssa yksi oleellisimpia suosion kannalta ja vaikka Super Meat Boy Foreverissä koukuttavuus loistikin poissaolollaan, nyt se tekee viimein riemukkaan paluun.
Itse pidin Super Meat Boyssa myös sen laajasta löydettävän ja avattavan määrästä, eikä 3D jää tässä onneksi jälkeen. Jokaisessa maailmassa on hupaisa salakenttä, joka todellakin kannattaa käydä etsimässä - enempää en viitsi kertoa, ettei hauska yllätys mene pilalle. Kenttiin piilotettuja laastareita keräilemällä avataan myös uusia hahmoja, minkä lisäksi tavoiteaikojen saavuttaminen avaa uusia ja vaikeampia kenttiä. Tekemistä on todella paljon, mikäli kaiken haluaa tai suinkin vain pystyy löytämään.
Miinuslista on itse asiassa todella lyhyt. Muutaman kerran etenkin seinillä loikkiessa kontrollien lievä liukkaus harmitti, mutta vain vähän. Peli on myös päätarinan osalta ehkä jonkin verran edeltäjäänsä helpompi, etenkin koska oikominen on niin olennainen osa pelimekaniikkaa. Avattavat synkän maailman kentät ovatkin sitten todella haastavia tuttavuuksia, joten jos vaikeutta haluaa, sitä myös on tarjolla.
Super Meat Boy 3D ei varmasti sovi kaikille, enkä usko sen muodostuvan enää edeltäjänsä kaltaiseksi skeneilmiöksi, mutta erinomainen paluu lihapojan seikkailuihin se on. Mikäli todella haluaa haastaa omat tasohyppelytaitonsa, tämän kanssa kannattaa laittaa näpit testiin!
