Ori and the Blind Forest, Ori and the Will of the Wisps, Hollow Knight, The Messenger, Rogue Legacy 2 ja Prince of Persia: The Lost Crown ovat kaikki tarjonneet viime vuosina mahtavaa toiminnallista tasoloikkaa. Siksi uusilla yrittäjillä on kova työ erottua joukosta. Tämän vuoksi luulen, että hauska ja nautittava Tales of Kenzera: Zau ei tule saamaan ansaitsemaansa huomiota.
Abubakar Salim on kertonut, että Tales of Kenzera: Zaun innoituksena on ollut suru isän menettämisen jälkeen. Valitettavasti pelin tarinassa ei ole mitään erikoista, joskaan se ei tarkoita, että juoni olisi tylsä. Nuori shamaani Zau taistelee ja vangitsee kolme kuoleman henkeä, koska haluaa herättää isänsä henkiin. Dialogi ja pomotaistot toivat mieleen omat kokemukseni kuolemasta, mikä vaikuttanee siihen, miten koen pelin. Harmillisesti Tales of Kenzera: Zau on lopulta hyvin ennalta arvattava ja unohdettava, vaikka swahilin kulttuuriin tutustumaan pääseekin.
Sama koskee myös pelattavuutta. Minulle tärkeää on, että pelihahmo tottelee nopeasti käskyjä tasoloikkapelissä. Parhaita esimerkkejä tästä ovat muun muassa Dead Cells ja Hollow Knight, joissa pelihahmo reagoi aina välittömästi tilanteesta riippumatta. Tales of Kenzera: Zau tuntuu siksi kovin kömpelöltä ja hitaalta. Playstation 5:llä toiminta realisoituu liian hitaasti, ja hyppäämiseen tuntuu menevän ikuisuus. Toisaalta valittu tyyli tekee seinäloikinnasta ja muista haastavammista tasoloikkailuista helpompia suorittaa. Mukana on selvästi täytealueita pelattavaksi, mutta silti loppuun pääsee noin kymmenessä tunnissa.
Kun menoon tottuu, pelaaminen on ihan mukavaa. Juokseminen, syöksyminen ja hyppiminen kentissä ilman sen kummempaa hikoilua on virkistävää haastavampien pelien jälkeen. Kauniit värit ja vaikuttavat ympäristöt hyvää soundtrackia kuunnellessa on rentouttavaa illan viihdettä. Ainakin siihen saakka, kunnes vastaan asettuu pahiksia.
Tales of Kenzera: Zau on parhaimmillaan taisteluissa. Pahiksia ei ole suurta määrää erilaisia, mutta itse tappeleminen on hauskaa ja kiinnostavaa. Vaihtaminen pitkän ja lyhyen matkan tyylien kesken on saumatonta, ja toki samalla pitää muistaa syöksyä ja väistellä. Jääpallo hyydyttää pahikset, ja erikoishyökkäys hävittää kaiken ruudulla oikein ajoitettuna. Huippuluokkaa ei pelattavuus nytkään ole, mutta selvästi sitä parasta, mitä tarjolla on tässä pelissä.
Ikävää on sekin, että kenttäsuunnittelu on lineaarista ja yksinkertaista. Tällaisessa pelissä se kartta on hyvin tärkeä, ja Tales of Kenzera: Zau epäonnistuu. Karttaan ei voi tehdä merkintöjä, ja toistaiseksi ulottumattomissa olevia alueita voi nähdä. Tämä on virhe. Peli säästi minulta useamman ylimääräisen tunnin kerättävien tavaroiden kanssa, sillä pelialueet ovat varsin pieniä, ja peli ilmoittaa selvästi, kuinka monta tavaraa vielä puuttuu. Joskus jo pelatuille alueille tuli palattua uuden kyvyn kanssa vain huomatakseen, että eteneminen vaatiikin jonkin toisen sellaisen kyvyn, jota en ole vielä saanut.
Tales of Kenzera: Zau on hauska peli, joka sopii lajityyppiin vasta tutustuville, tai jotka haluavat pohtia surun erilaisia vaiheita. Jos taas etsii vain hyvää peliä, on tarjolla parempiakin vaihtoehtoja. Ohjaus on kömpelö, kenttäsuunnittelu yksinkertaista ja karttakuva ei ole onnistunut. Näitä ei voi jättää huomiotta, kun kilpailu lajityypissä on muuten niin kovaa. Kyseessä on siis oikein hyvä peli Playstation Plus Extran valikoimiin.
