Talvisodasta aihepiirinsä ammentavia pelejä ei markkinoilla ole riesaksi asti, joten jokainen edes etäisesti talvisotaa sivuava julkaisu otetaan avosylin vastaan. Talvisota: Icy Hell keskittyy nimensä mukaisesti kansakuntamme kohtalonhetkien uudelleen elämiseen. Sitkeän Suomen ja kolossaalisen Neuvostoliiton välienselvittelyn jälkipeleihin ei kuitenkaan tarjota mahdollisuutta, vaan tapahtumat etenevät kutakuinkin autenttisesti.
Totuudenmukaisuus sotapelissä on aina kyseenalaista. Talvisota: Icy Hell tarjoaa joiltain osin Suomen koulutusjärjestelmän tarjoamaa tietoa erilaisen kuvan tapahtumien kulusta, joten pelin tietosanakirjan tarjoamiin väittämiin kannattaa suhtautua varauksella. Tai ehkä näkökulma on tervettä vastapainoa sodan hävinneen maan totuuksiin?
Pelipuoli on melko hyvissä kantimissa. Sodan molemmille osapuolille on oma kampanjansa. Suomitehtäviä on 15, kun taas itänaapurin univormuissa kliksuttelevat joutuvat tyytymään kymmeneen tehtävään. Tehtävien kesto vaihtelee minuuteista tunteihin, ja varsinkin pidemmissä sotatoimissa edellytetään sitkeitä istumalihaksia.
Wakawanhan Blitzkrieg-sotapelin pelirunko ei ole taipunut parhaalla mahdollisella tavalla leveiden rintamalinjojen kyllästämään talvisotaan. Maksuttomana lisäsisältönä legendaariselle tosiaikanaksuttelulle peli olisi ollut kuin mannaa taivaasta, mutta kaupalliseksi julkaisuksi Icy Hell on ikävän rosoinen ja viimeistelemätön.
Suurin ongelma on ehdottomasti juuri tosiaikaisuus, sillä vuoropohjaisena peli olisi toiminut huomattavasti paremmin. Onneksi toiminnan saa tarvittaessa välilyöntinäppäimellä pysähdyksiin, joten taktiikoiden laatimiseen tarjotaan edes mahdollisuus. Toisaalta toistuva toiminnan tauottaminen syö uskoa tosiaikajärjestelmästä. Vuoroittain toimiva pelimekaniikka olisi mahdollistanut saman ilman turhaa kikkailua.
Käyttöliittymää olisi pitänyt myös modernisoida rankalla kädellä. Painikearmada on melkoinen, sillä näppäinoikoteitäkin löytyy toistakymmentä. Pienellä harjoittelulla käyttöliittymän kanssa pystyy elämään, mutta helppoa se ei sittenkään ole.
Vastapelurina toimiva tietokone tarjoaa varsin epätasaisen vastuksen. Välillä tekoäly puskee niskaan apinan raivolla, kun taas joskus kymmeniä tietokonevastustajia saa suolata samaan kekoon ilman merkittävää vastarintaa.
Äänimaailma on sanalla sanoen karmaisevaa. Yhden miehen purkittamat huudahdukset aiheuttavat myötähäpeää surkeudellaan ja vaikeuttavat peliin eläytymistä. Lakonisesti ladellut vuorosanat ovat ehkä järkyttävintä koskaan kuulemaani ääninäyttelyä. Musiikitkin ovat kuin viiden euron syntikalla purkitettuja kasibittitilutuksia, joiden kuunteleminen saa veden valumaan silmistä ja veren korvista.
Pienissä pätkissä peli on hauskaa ajanvietettä, mutta mitään klassikkokamaa on turha odottaa. Viimeistelyyn ja hiomiseen olisi kannattanut käyttää enemmän aikaa, vaikka peli ei olekaan suuren rahan tuotantoa. Kirjoitusvirheitä on paljon, historiallisista faktoista voidaan olla montaa mieltä ja pelin perusrakenteisiin on jäänyt muhimaan muutamia suunnitteluvirheitä. Toivottavasti peli paikataan päivityksillä kuntoon, sillä talvisota ansaitsisi paremman peliversion.