Suomi
Gamereactor
ennakot
Tchia

Tchia on hurmaava saarellinen seikkailu

Samalla tutustutaan Uuden-Kaledonian kulttuuriin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Pääsin katsomaan ennakkoon Awacebin avoimen maailman seikkailupeliä Tchia. Tarina sijoittuu Uuden-Kaledonian innoittamalle saarelle, ja kyseessä on niin sanottu hiekkalaatikkopeli. Tchia etsii isäänsä, joka on panttivankina saaren uuden pahan johtajan hallussa.

Heti aluksi eteen laitetaan mahtava visuaalinen ulkoasu. Hurmaava piirroselokuvamainen tyyli tuntuu samaan aikaan sekä tutulta että erityiseltä. Ympäristö hehkuu elämää, ja päätinkin heti aluksi lähteä pitkälle kävelylle katsomaan, mitä mahtaa löytyä. Mieleen jäivät erityisesti puut ja tapa, jolla meri ympäröi Tchian saarta.

Tchia on mitä selkeimmin omanlaisensa mainos Uudelle-Kaledonialle aina päälle laitettavia vaatteita myöten. Kyseinen saari sijaitsee siis Tyynellä valtamerellä.

Tämä on mainos:
Tchia

Pelattavuus koostuu muutamasta ydinalueesta. Maailman tutkiminen on teoriassa samanlaista kuin The Legend of Zelda: Breath of the Wildissa, sillä pelaajalla on kestävyysmittari eli stamina, joka tekee roikkumisen ja kiipeämisen hieman stressaavammaksi. Tchiassa stamina on myös terveysmittari. Sellainenkin asetus on mahdollista valita, ettei stamina lopu koskaan. Moinen mahdollistaa todella rennon menon, mutta itse pidin staminan paikallaan koko ennakon ajan. Liikkuminen onnistuu juoksemalla, kiipeämällä, uimalla ja liitelemällä.

Tchia

Tchian saarella liikutaan myös lautalla, ja toinen keino on Soul Jumping. Kumpikin keino on tärkeä. Lautalla pääsee tietenkin kulkemaan jokia ja merta myöten. Lautta pitää vain ensin saada sellaiseen kuntoon, että käyttö on tehokasta. Soul Jumping mahdollistaa erilaisten elikoiden ja esineiden haltuun ottamisen. Oma sielu voi kuitenkin pysyä Tchian kehon ulkopuolella vain rajatun ajan, ja tuo aika karttuu pelin kuluessa. Soul Jumping on mielenkiintoista, kunhan siihen ensin oppii. Taistoja on luvassa, ja ainoan kerran ennakon aikana pelihahmoni kuoli juurikin mentyään liian rennosti taisteluun.

Tämä on mainos:
Tchia

Tchia on hauska hiekkalaatikkopeli, joka ei osoita tarkkaa suuntaa pelaajalle. Käytössä on kuitenkin kompassi, ja lisäksi kannattaa kuunnella Tchian puheita karttaruudussa ollessa. Ennakon aikana vastaan tuli myös minipeli ukulelen kanssa, ja se oli hauskaa se. Ukulele on selvästi osa Tchian persoonaa, ja rytmipeli on vaikea, mutta nautittava.

Tapa, jolla tarina kerrotaan, on jokseenkin ongelmallinen. Tämä saattoi johtua siitä, että ennakkotesti alkoi tilanteesta, jossa peliä on kulunut jo muutama tunti. Siitä huolimatta testauksen aikana yksikään henkilöhahmo ei vaikuttanut omana itsenään mielenkiintoiselta.

Tchia

Tchia on kaunis hiekkalaatikkopeli, ja maailma on hurmaava. Testin perusteella pelimekaniikka vaikuttaa riittävän vaihtelevalta pitämään mielenkiintoa yllä. Henkilöhahmot eivät tällä hetkellä tunnu kiinnostavilta, ja se varsinainen tarina vielä vähemmän. Toivottavasti nämä ominaisuudet aukeavat paremmin lopullisessa versiossa, joka aikanaan julkaistaan.

HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä