The Alters yhdistää erilaisia lajityyppejä

Pidän uusista ideoista videopeleissä - eli siis mekaanisista ja rakenteellisista keksinnöistä. Valitettavasti pelialalla ei paljoakaan keksitä tällä hetkellä, sillä jatko-osat ja vanhojen ideoiden kierrätys sekä tapa tehdä pelejä pitävät siitä huolen. Siksi on hienoa nähdä, kun kehittäjä on tehnyt jotain kokonaan uutta, tai ehkä uuden tavan käyttää vanhaa ideaa, ja se saa lajityypin tuntumaan kokonaan tuoreelta ja elävältä.

Siksi oli hienoa pelata The Altersia eli peliä, jota olen katsellut jo pitkään, mutta jonka julkaisua on lykätty moneen otteeseen. Se on kyllä nähty, joko messujen humussa tai trailerissa siellä ja täällä, mutta peli on kuitenkin nyt julkaistu, sillä kehittäjä 11 bit Studios on ollut maltillinen mainonnassaan. Ja se on sääli, sillä tässä on jotain todella erityistä. Idea on mahtava, jossa sekoitetaan useita eri lajityyppejä yhteen täysin uudella ja jännittävällä tavalla. Pelaaja on Jan Dolski, joka herää avaruuskapselista sen haaksirikkouduttua tuntemattomalle planeetalle. Hän nopeasti huomaa olevansa ainoa eloonjäänyt, ja nyt on koetettava löytää keino selviytyä omillaan.

Hän löytää nopeasti liikuteltavan avaruusaseman, eräänlaisen tukikohdan, joka on jättimäisen pyörän kaltainen, mutta joka on tyhjä. Ottamalla yhteyden yhtiöön, joka matkalle hänet laittoi, selviää, että olisi ryhdyttävä tutkimaan planeettaa. Ensimmäisellä matkalla tukikohdan ulkopuolelle hän löytää mystisen mineraalin nimeltä Rapidium. Käy niin, että kyseessä on jotain, mitä tiedemiehet ovat metsästäneet vuosia, ja joka saattaa kyetä pelastamaan ihmiskunnan. Kun hän sitten palaa tukikohtaan, pääsee hän käsiksi kvanttitietokoneeseen, jolla hän voi kloonata itsensä.

Mutta kyse ei ole pelkistä kopioista. Kloonit ovat versioita Janista vaihtoehtoisten elämänpolkujen seurauksena. Esimerkiksi yksi on sellainen, jossa Jan pysytteli äitinsä luona, ja kehitti kiinnostuksen mekaniikkaan. Tietokone luo uusia muistoja kloonille, jotka siis sopivat tähän vaihtoehtoiseen taustaan, ja äkkiä yhdestä tuleekin kaksi: Jan ja Mekaanikko Jan. Eikä se siihen jää. Kaikilla klooneilla on omanlaisensa erikoistumiset ja nimet, jotka istuvat heidän uusiin rooleihinsa ja persoonallisuuksiinsa. Esimerkiksi saattavat mukaan liittyä Kokki Jan, Insinööri Jan, Kasvitieteilijä Jan ja monta muuta. Jokaisella Alterilla on oma taustansa, dialoginsa ja tarpeensa, ja on pelaajan työnä ottaa selville, miten tulisi toimia yhdessä.

Ajatus on mahtava, ja juuri siksi pelin nimi on The Alters. Tarina on yllättävän hyvin rakennettu ja kiehtova. Pelaajan on koko ajan puhuttava klooneilleen, joilla kaikilla on omat traumansa, ajatuksensa ja reaktionsa, ja pelaaja kohtaa jopa Maan ihmisiä, jotka olivat mukana alkuperäisessä elämäntarinassa, josta kloonit ovat peräisin. Nämä keskustelut saattavat johtaa pohdintoihin ja tunteellisesti voimakkaisiin hetkiin, jolloin pelaaja todellakin tuntee, ettei kyseessä ole pelkkä strategiasimulaattori - kyseessä on inhimillinen tarina.

Joten siis käytännön tasolla kyseessä on osin kolmannen persoonan tutkimispeli alkuperäisellä Janilla, ja osin huoltoa, päivittämistä ja tukikohdan laajentamista, missä pelaajan kloonit ja pelaaja itse elävät. Kyseessä on poikkeuksellinen peli, jossa on hyvin paljon reaaliaikastrategiapelien erilaisten raaka-aineiden hallintaa hahmonkehityksessä. Kloonit reagoivat pelaajan valintoihin tulemalla onnelliseksi tai hermostuneeksi, ja saattavat he jopa riidellä keskenään. Pelaajan on otettava kantaa, ja saatava kaikki toimimaan hyvin yhdessä, sillä muuten kaikki alkaa mennä alamäkeä. Kloonit voivat masentua, vihastua tai kieltäytyä yhteistyöstä. Pelaajan on oltava johtaja, ystävä ja psykologi samaan aikaan.

Samaan aikaan pelaajan on tutkittava planeettaa, jossa on mysteereitä, vaaroja ja toki salaisuuksia. Kyse ei ole ainoastaan selviytymisestä, vaan tässä on hidas matka, jossa ei koskaan oikein tiedä, mitä seuraavaksi on edessä. Peli sekoittaa tukikohdan rakentamista, raaka-aineiden hallintaa, henkilöhahmoista huolehtimista ja tutkimista yhdeksi paketiksi, ja lopputulos toimii yllättävän hyvin. Esimerkiksi pelaaja voi löytää kummallisia esineitä erämaasta, joita yksikään klooni ei ymmärrä, ennen kuin ne tuo mukanaan kotiin, ja oikea asiantuntija on analysoinut tapauksen. Tämä avaa lukuisia pieniä sivutarinoita, ja lisää tunnetta siitä, että kyseessä on kummallinen ja elävä planeetta.

Keskeinen pelattavuus on liikkuvan tukikohdan hengissä pitämistä ja liikuttamista pois auringon tieltä, joka siis uhkaa polttaa kaiken. Mutta moinen vaatii raaka-aineita, ja niitä on kaivettava esiin planeetan pinnalta. Tämä tehdään pienen minipelin voimin, jossa skannataan maata, ja laitetaan pystyyn kaivuupaikka. Mutta se pitää olla kloonin miehittämä, sillä muuten mitään ei tapahdu. On siis jatkuvasti laitettava asioita tärkeysjärjestykseen: pitäisikö käyttää raaka-aineita rakentaakseen uusia moduuleja tukikohtaan, vai kloonata uusi versio itsestä, jolla on tarvittavat taidot? Tällaiselle pelille tavoitteet eivät ole uusia, mutta tällaisessa yhteydessä itse pelattavuus muuttuu omalaatuiseksi.

Peli pakottaa jatkuvasti tekemään päätöksiä, ja pitämään tarpeet tasapainossa. Yksi klooni saattaa tarvita paikan nukkumiseen, ja ilman unta muuttuu ärtyneeksi ja tehottomaksi. Toinen klooni ajattelee, että kasvitieteeseen tulisi keskittyä, ja taas kolmas haluaisi rakentaa uusia järjestelmiä. Ketä siis kuunnella? Mikä on tärkeintä? Pelaajan on päätettävä, ja se tuntuu jatkuvasti siltä kuin jatkuvasti tarvitsisi lisää apua, mutta samalla lisäapu tuo mukanaan lisää ongelmia. Tämä tekee pelaamisesta kiihkeää ja mielenkiintoista. Se tuntuu kuin olisi tutkimusretkikunnassa, missä jokainen päätös tuo mukanaan seurauksia, ja missä yhteistoiminta ei ole ainoastaan etu, vaan pakollista.

Tukikohta on kuin jättimäinen pyörä, missä on jatkuvasti aseteltava moduuleita uusille paikoille. Se on vähän samanlaista kuin tukikohdan hoitaminen XCOMissa, missä on tehtävä tilaa kaikelle, ja ajateltava asioita logistiikan kannalta. Mukana on osastoja kaikille kloonityypeille, yksi botanistille, yksi mekaanikolle ja niin edelleen. Ja jatkuvasti on laajennettava ja sopeuduttava. Aika on se suurin vihollinen, ja harvemmin tuntuu siltä, että on edellä aikaansa. Toisin sanoen jatkuvasti on optimoitava, säädettävä ja vastattava uusiin haasteisiin.

On kuitenkin sanottava, että kaikki muuttuu hieman liian vaikeasti hallittavaksi. Pelasin PC:llä, missä makrot ja hiirellä ohjaaminen tekevät pelaamisen vähän helpommaksi, ja on vaikea kuvitella, miten tämä voisi toimia konsolilla. Perehdyttäminen opastusosioiden osalta on niin ikään vajaa, ja olen hieman huolissani, että monet pelaajat jättävät pelaamisen kesken, sillä peli ei vain riittävästi kerro tarvittavia asioita ensimmäisten pelituntien aikana. Onneksi, jos jaksaa jatkaa, seisoo lopussa kiitos.

Yksi nautinnon lähteistäni oli planeetan tutkiminen. Se on kaunis, tunnelmallinen ja tuntuu aidosti vaaralliselta. Mukana on radioaktiivisuutta, magneettisia myrskyjä ja muita ilmiöitä muistuttamassa S.T.A.L.K.E.R. -peleistä. On jännittävää liikkua planeetalla, joka näyttää siltä, ettei pelaaja ole tervetullut. Ja ehkä mukana on enemmän kuin miltä päälle päin näyttää? Sellainen tunne tulee, että planeetta on henkilöhahmo itsessään: hiljainen vastustaja, joka jatkuvasti laittaa tielle esteitä.

The Alters on mahtava sekoitus lajityyppejä, jotka yhdessä muodostavat voimakkaan ja erityisen kokonaisuuden. Kyseessä on peli, joka vaatii ajatusta, johtajuutta ja strategiaa, mutta myös peli, joka tarjoaa syvällisen tarinan, vahvat henkilöhahmot ja maailman, jota haluaa ymmärtää. Suosittelen lämmöllä, jos tällainen kiinnostaa.