Yhtenä Xboxin parhaista peleistä pidetty The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bay esitteli peliyleisölle synkeän antisankarin, joka viihtyi varjoissa ja oli tappavan tehokas lähitaistelussa. Jos Richard B. Riddickiä käsittelevät teokset eivät ole tuttuja, tiivistettynä voitaisiin sanoa, että Riddick on universumin kovin jätkä.
The Chronicles of Riddick: Assault on Dark Athena on suoraa jatkoa alkuperäiselle Riddick-pelille. Butcher Bayn turvavankilasta pakeneminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä pelit ovat paljolti erovia kokonaisuuksia, eikä Dark Athenan tarina juurikaan nojaa edellisen osan tapahtumiin. Riddickin ja palkkionmetsästäjä Johnsin miehittämä avaruusalus kaapataan palkkasoturien miehittämän Dark Athena -aluksen toimesta. Johns joutuu palkkasoturien vangiksi ja Riddick joutuu etsimään pakokeinoa pimeys turvanaan.
Butcher Bayn vankilaa aiemmin kolunneille pelattavuus on pitkälti tuttua tavaraa. Riddick luottaa pääasiassa pimeässä hiippailuun, muttei kaihda läheisempää kontaktia vihamielisten palkkasoturien kanssa. Riddickin eduksi toimii Butcher Bayn vankilassa saatu pimeänäkökyky. Valoherkkien silmiensä takia Riddick joutuu käyttämään hitsauslaseja, joten huipputyylikkäät speksit eivät ole vain cooliuden takia. Pimeänäön lisäksi pelaajalla on kyky tietää olevansa piilossa, sillä värimaailma muuttuu sinihehkuiseksi kun Riddick ei ole vihollisten näkyvillä.
Piilossa hiippaileva Riddick voi yllättää vihollisensa yhdellä väkivaltaisella iskulla, jonka tyyli määräytyy valitun aseen mukaan. Verellä mässäily on kuitenkin jätetty vähäiseksi, sillä raa'impienkin iskuyhdistelmien päätteeksi viholliset lähinnä lyyhistyvät maahan. Ruumiinnesteiden säästelystä huolimatta The Chronicles of Riddick: Assault on Dark Athenan väkivalta on raakaa ja tyyliteltyä. Riddickin joutuessa suoraan lähitaisteluun vihollisten kanssa on pelaajan ajoitettava hyökkäyksensä oikein ja suojauduttava vastustajan iskuilta. Lyhyen harjoittelun jälkeen perusvihollisten nujertaminen käy helposti, eivätkä nämä juurikaan suojaudu päällekäyvältä Riddickiltä.
Dark Athenaa miehittää palkkasoturien lisäksi lauma kauko-ohjattavia ihmisparkoja, jotka ovat Riddickin sanojen mukaan ihmisten ja teknologian epäpyhän liiton tuotoksia. Punaisista valoista tunnistettavien koneihmisten nitistämisen jälkeen Riddick voi roikottaa raatoa lihakilpenä itsensä ja muiden vartijoiden ampuman tulimyrskyn välillä. Elossapysymisennusteen paranemisen lisäksi Riddick voi hyödyntää ex-konemiehen käsiin kiinnitettyä asetta. Temppu on kompromissi liikkuvuuden ja tulivoiman välillä, ja fiksu pelaaja pyrkiikin pysymään piilossa partioivilta vihollisilta ja välttämään yhteenottoa kokonaan.
Ajoittain Riddick kohtaa merkittävämpiä vihollishahmoja, jotka ovat myös tavallista tehokkaampia lähitaistelijoita. Välipomojen kukistaminen tarjoaa toisaalta mukavasti haastetta, mutta vaatii myös vihollisten liikkeiden ulkoaopettelua. Parhaimmillaan puukkohippa on viihdyttävää puuhaa, mutta välillä touhu äityy turhauttavaksi. "Pomotaistelut" ovat kuitenkin pieni osa peliä, vaikka kohtaamiset ansaitsisivatkin hieman lisää viilausta.
Edistääkseen pakoaan Dark Athenalta Riddick joutuu suorittamaan pieniä askareita. Tehtävät eivät edusta pelikäsikirjoituksen kultahetkiä, vaikka varsinainen tekeminen onkin laadukasta. Hankkiessaan etenemiseen tarvittavan ruuvimeisselin täytyy Riddickin vältellä vartijoita ja valokeilaa. Kissa-hiiri -leikin päätteeksi meisseli löytyy kätevästi lojumasta hissin lattialta, josta Riddickin olisi muutenkin jatkettava matkaansa. Käytännössä pelaaja siis etenee ainoaan mahdolliseen suuntaan, ja työkalu tulee vastaan puolivahingossa. Puolivillaisesti suunnitellut tehtävät eivät pilaa pelinautintoa, mutta syövät ikävästi sitä kuuluisaa siellä olemisen tuntua.
The Chronicles of Riddick: Assault on Dark Athena on näyttävä peli etenkin pimeimmillään. Aluksen vartijoiden lamppujen valokeilat hohtavat komeasti metallipinnoista, ja pelin ulkoasussa on realismin tavoittelun sijaan keskitytty tyylittelyyn. Pintakäsittelyn saanut Escape from Butcher Bay näyttää entistä komeammalta, joskin The Chronicles of Riddick: Assault on Dark Athenan ilme tuntuu sopivan paremmin uuden pelimoottorin pyöriteltäväksi. Myös pelin äänimaailma saa puhtaat paperit, vaikka Vin Dieselin baritonia lukuunottamatta mitään erityisin mieleenpainuvaa ei korville tarjoillakaan.
Riddickin aikakirjat saavat lisää laadukasta täytettä The Chronicles of Riddick: Assault on Dark Athenan myötä, vaikka itsenäisenä pelinä uusi seikkailu ei olekaan aivan edeltäjänsä tasoa. Keskinkertaisen Riddickin aikakirjat -elokuvan yhteydessä julkaistun The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bayn sisällyttäminen samaan pakettiin takaa kuitenkin laatuviihteen maailman rankimman vankikarkurin parissa, ja etenkin alkuperäistä peliä pelaamattomien on korkea aika tutustua Richard B. Riddickiin.
Toinen mielipide
Se alkuperäinen Chronicles of Riddick oli elokuvana mielenköyhää toimintapurkkaa, mutta pelinä poikkeuksellisen tiukkaa tavaraa. Hiipimisen tärkeys, aikaansa edellä ollut lähitaistelumekaniikka ja vankilan brutaalit olosuhteet tekivät teoksesta nautittavan elämyksen, jota olen muistellut lämpimästi vielä vuosia myöhemmin. On suorastaan helpotus huomata, että AoDA pistää vain paremmaksi. Ennen kaikkea tyyli ja asenne ovat ihan omassa luokassaan. Laatuteos aikuiseen makuun, jonka johdosta arvon herra Virtanen antaa pelille kirkkaan ysin.
Lisäarvosanat
- Grafiikka
- 9 / 10
- Ääni
- 8 / 10
- Pelattavuus
- 8 / 10
- Kesto
- 8 / 10
