The Godfather II

The Godfather II on simulaatio järjestäytyneestä rikollisuudesta, taktisine karttoineen, finanssikäyrineen päivineen. Peli alkaa, kun elokuvista tutut mafiosot ovat kerääntyneet juhlimaan liiketoimintansa kukoistusta Kuubassa. Asiat menevät kuitenkin pieleen, kun mafialle suosiollinen El Presidente syöstään vallasta kapinallisten toimesta. Niinpä mafiosot ovat pakotettuja palaamaan takaisin Yhdysvaltoihin. Pelin päähenkilö Dominick auttaa Michael Corleonen pakoon kapinallisilta, ja saa tästä hyvästä tehtäväkseen perustaa oman "perheyrityksensä" New Yorkiin.

Peli pysyy kohtalaisen uskollisena itse elokuvalle. Dominickia kuljetetaan kaikkien juonen tärkeimpien osien läpi, vaikkakaan ei aivan kronologisessa järjestyksessä. Näyttelijät eivät ole alkuperäisiä, mutta kerrankin tarpeeksi lähellä, niin ettei asiaa edes pelin edetessä ajattele. Hahmomallit ovat kohtalaisen lähellä esikuviaan, vaikka ne ovatkin hieman siloteltuja kuvia oikean elämän vastineista. Kaiken kaikkiaan on helppo uskoa olevansa Kummisedän maailmassa.

Pelaaja lähetetään rakentamaan rikosimperiumiaan miltei tyhjin käsin, yritys kerrallaan. Bisnekset kerätään perheen suojelukseen uhkailemalla omistaja omalle puolelle. Kätevintä on hyödyntää johtajan arkaa paikkaa, mikä voi olla mitä tahansa pahoinpitelystä omaisuuden tuhoamiseen tai katolta heittämiseen. Liian pitkälle ei kannata mennä, sillä kuollutta omistajaa on paha kiristää. Pelaaja näkeekin pienestä mittarista milloin on hyvä lopettaa. Mittarin paukuttua punaiselle omistaja saattaa joko kuolla tai alkaa taistelemaan takaisin.

Yrityksen valtaaminen ei silti tarkoita ettäkö se olisi lopullisesti pelaajan käytössä, sillä kilpailevat perheet saattavat yrittää vallata sen takaisin. Ennen kuin Dominick saa kasvatettua perhettään suurilukuisemmaksi, on pelaajan penseä tehtävä juosta puolet peliajasta puolustamassa yrityksiään. Ajan myötä asiat kuitenkin helpottuvat, sillä kun tulot kasvavat tarpeeksi, pystyy Dominick asettamaan kunnollisen määrän vartijoita yritystensä suojaksi. Näin pelaaja ehtii keskittymään uusiin aluevaltauksiin ja kilpailevien perheiden eliminoimiseen.

Perheiden piekseminen onkin eittämättä yksi The Godfather II:n hauskimmista ominaisuuksista. Mafiosojen tappaminen ei ainoastaan rauhoita hyökkäyksiä omia yrityksiä kohtaan, vaan myös helpottaa lopullista iskua perheen kartanoon. Jokaiseen tappoon on aina omat erityisehtonsa, kuten kuristaminen, teloitus pistoolilla jne. Jos tappoa ei suoriteta käsketyllä tavalla, on gangsteri vain hetken poissa pelistä, kunnes palaa jälleen kiusaamaan pelaajaa.

Valitettavasti peli ei tarjoa liiemmin ylimääräisiä aktiviteetteja, vaan kaikki liittyy tavalla tai toisella juonen kuljettamiseen. Osa asukkaista pyytää Donilta palveluksia rahaa tai vastapalveluksia vastaan, mutta käytännössä näillä ei ole suurtakaan merkitystä. Vallatut yritykset tuottavat tarpeeksi pitääkseen Dominickin rahoissaan, eikä vastapalveluksilla tee käytännössä mitään pelin alkupään jälkeen.

Rahalla ei The Godfather II:ssa olekaan muuta virkaa kuin vartijoiden palkkaaminen ja hahmon kehittäminen. Dollarit ostavat hahmopisteitä pelaajalle, joilla voi ostaa taitoja kuten kestopisteitä ja erilaisten aseiden käsittelyä. Pisteet maksavat suuren summan rahaa, joten pelaaja ei yhtäkkiä ole puolijumalana tunkiolla. Mutta kun hahmo on kehitetty tappiin asti, vastaa Dominick suunnilleen yhden miehen armeijaa, eikä peli tämän jälkeen tarjoa suurempia haasteita.

Kummisetää riivaa lievän yksipuolisuuden lisäksi hieman kömpely ohjausjärjestelmä. Hahmon liikuttelu sekä tuliaseilla ammuskelu onnistuu melko helposti, mutta esimerkiksi suojaan hakeutuminen on ajoittain sekavaa. Samoin kauppiaiden uhkailu on välillä turhauttavaa. Useimmiten pelaaja retuuttaa raukkoja riveleistä ja hakkaa paran päätä milloin mihinkin esineistöön. Valitettavasti yliherkkien kontrollien tulkitessa turhan ärhäkästi pelaajan käskyjä päättyy yritetty vallankaappaus helposti omistajan telomiseen. Autolla ajelu puolestaan on täysin toiselta planeetalta. Koslat ovat ketteryydessään jossakin panssarivaunun ja tiejyrän välissä, eikä pakomatkat ole koskaan olleet yhtä hankalia.

Hahmon ohjauksessa on myös omat puutteensa. Dominick ei osaa lainkaan hypätä, ainoastaan liukua tiettyjen esteiden ylitse, jotka ovat tarkoin määriteltyjä. Tämä johtaa naurettaviin tilanteisiin, joissa pelaajan matkan pysäyttää kymmenen senttinen kieleke, joka tuskin olisi konttaavalle lapsellekaan ongelma. Toinen ikävä ominaisuus on se, ettei korkeista paikoista pysty tiputtautumaan lainkaan alas. Tämä johtaa toistuvasti ikävän pitkiin patikkaretkiin takaisin tuloreittiä, vaikka kielekkeeltä tiputtautuminen säästäisi useita minuutteja aikaa.

Virheet unohtuvat kuitenkin nopeasti silkan tekemisen meiningin ansiosta. The Godfather II ei kursaile lainkaan väkivallaan tai paljaan pinnan kanssa, vaan tykittää täyslaidallisen suoraan kukkahattutätien syliin. Jotkut lopetuksista ovat äärimmäisen verisiä, mukaanlukien suosikkini jossa Dominick työntää konepistoolin vihollisensa suuhun ja ampuu täyslaidallisen. Pikku nörtit pimeissä kammioissan voivat myös hieroa yhteen rasvaisia käsiään, sillä pelin tissibaareissa paino on ehdottomasti yhdyssanan ensimmäisellä puoliskolla. Tirkistely on kuitenkin kohta johon peli vetää rajan, joten muuta toimintaa ei ole odotettavissa.

The Godfather II on kaiken kaikkiaan onnistunut tekele. Se pysyy uskollisena elokuvalle, jopa siihen pisteeseen asti että pelaaja uskoo ajoittain elävänsä uudelleen kaikkia sen muistettavia hetkiä. Toki voidaan sanoa pelin hallinta-osuuden olevan kohtalaisen pinnallinen, eikä finanssiasioistakaan tarvitse välittää tuon taivaallista. Mutta uuden Donin elämän alkutaipaleen seuraaminen on vain yksinkertaisesti niin hauskaa ja mielenkiintoista, ettei ilmeisiinkään virheisiin jaksa kiinnittää huomiota.