The House of the Dead: Overkill

Agentti G ja Isaac Washington ovat kovia jätkiä, joille ei kettuilla. Kun kieroutunut Papa Cesar päästää mutanttiarmeijansa valloilleen, alkaa kovaksikeitetyn kaksikon verinen kostoretki. Overkill ei edes yritä ottaa itseään vakavasti. Mutantit kuolevat liioitellun lihaisasti, hahmojen välinen dialogi ja jatkuvasti lentävät onelinerit ovat silkkaa kultaa, ja jopa raiteilla liikkuvasta pelityypistä otetaan kieli poskessa irti kaikki mahdollinen. Samaisesta syystä peli on selkeästi suunnattu vain ja ainoastaan aikuiselle yleisölle. Makaabereissa välinäytöksissä ei irvokkuudessa ja huonossa maussa ole säästelty ja Isaac on jatkuvasti putoilevine v-pommeineen todellinen törkyturpa. Peli ei todellakaan säästele keinoja herkempien pelaajien ärsyttämiseksi.

Tyylillisesti The House of the Dead: Overkill on napakymppi. Pulp-leffoja mukaileva tyyli on viety täydellisesti loppuun asti. Jälki ei ole teknisesti mitenkään erityistä, mutta vanhahtava grafiikka palvelee pelin visuaalista ilmettä silti loistavasti. Ääniraitana toimiva paksu funk mauttomine sanoituksineen toimii erinomaisesti, kuten myös ilmeisen tarkoituksellisesti yli vedetyt ääninäyttelyt. Erityisesti möreä-ääninen kertoja jaksaa huvittaa kerta toisensa jälkeen.

Pelillisesti Overkill ei juuri genren muista edustajista poikkea. Mutanttien listimisen lisäksi kenttien aikana kerätään kultaisia aivoja ja pelastetaan siviilejä. Pelkällä Wiimotella sihtailu on hauskaa jo itsessään, mutta muistuttaa kuitenkin hieman liikaa hiirellä pelaamista. Sen sijaan kunnollisen valopistoolikuoren kanssa viihdearvo kasvaa huomattavasti, varsinkin jos kaverille on antaa omansa. Sarjan edellisistä osista poiketen kentissä ei ole vaihtoehtoisia etenemisreittejä. Sen sijaan tarinapelin läpäisystä pelaaja palkitaan Director`s Cut -osiolla, jossa reitit ovat hieman pidempiä ja jatkomahdollisuudet ovat rajoitettu kolmeen. Tarinan lisäksi pelistä löytyy muutama lyhyt minipeli maksimissaan kolmen kaverin kanssa räiskittäväksi.

Erittäin harmillisesti pelin on todella helppo ja lyhyt. Molemmat pelimuodot sujahtavat hikoilematta läpi parissa tunnissa, jonka jälkeen kenttien anti on nähty. Uudelleenpeluuarvoa pelillä kuitenkin on, kiitos ostettavien aseiden ja pelin sisäisten saavutusten. Neljän läpipeluun jälkeenkin aseista on ostamatta vielä yli puolet ja konseptitaidetta on lukittuna runsaasti. Tosi kovat tyypit voivat kytkeä tähtäimen pois päältä, kolminkertaistaa mutanttimäärän ja pelata peliä kahdella Wiimotella yhtä aikaa, mikä kieltämättä lisää fiilistä kummasti. Vaikeustaso ei kuitenkaan kasva vaihtoehtojenkaan myötä tarpeeksi.

The House of the Dead: Overkill näyttää tylysti kaapin paikan muille genrensä edustajille. Meno on todella hurjaa, mutta pelatessaan huomaa silti hekottelevansa jatkuvasti ääneen. Headstrong on oivaltanut lajityypin sudenkuopat, mutta niiden kiertämisen sijaan peli kompuroi kuoppiinsa tietoisesti ja nauraa räkäisesti päälle. Nopean luonteensa vuoksi peli on helppo napata hyllystä uudelle kierrokselle, erityisesti yhteistyössä kaverin kanssa jolloin peli on luonnollisesti hauskimmillaan. Kun funk raikaa, mutanttia kaatuu ja röhönaurussa on pitelemistä, tulee yksi asia harvinaisen selväksi: The House of the Dead: Overkill on julmetun hyvä peli.