Metsästyspelejä ei paljoa markkinoilla ole. The Hunter vie pelaavan kansan metsästysalueelle nimeltä Layton Lake District, ja perille saapumisen jälkeen kertoja perehdyttää rottien ja peurojen metsästämisen saloihin.
The Hunter: Call of the Wild haluaa olla metsästyssimulaattori. Toisin sanoen pelaajan tehtävänä on jäljittää eläimiä ja päästää ne päiviltä. Tämä tapahtuu liikuskelemalla ympäriinsä kohtuullisen vapaassa metsämaisemassa, joka tuo mieleen taannoisen Firewatch-pelin. Kaiken keskiössä on välttää paljastumista eläimelle ennen kuin on päässyt riittävän lähelle aseensa laukaistakseen. Menestys koostuu kolmesta osatekijästä: ääni, haju ja näkyvyys. Hajulle ei voi tehdä mitään, mutta liikkua voi niin kyyryssä kuin maatenkin. Ryömiminen on omiaan peittämään sekä näkyvyyttä että ääniä riistan suuntaan. Kohdetta kannattaa tietysti lähestyä sellaiselta suunnalta, ettei tuuli kuljeta omaa hajua riistan nenään ennen aikojaan. Kaikkien osatekijöiden oppimiseen menee jokunen tovi, mutta sen jälkeen homman nimi aukeaa.
Kokemus ensimmäisen persoonan peleistä on opettanut tähtäämään päähän maksimaalisen vahingon tuottamiseksi, mutta tämä ei päde The Hunterissa. Peuraa piti osua neljästi päähän ja kerran sydämeen ennen kaatoa. Mikäli kohde ei ole laaki ja vainaa, on saalista pakko ryhtyä jäljittämään jälkien ja veripisaroiden perusteella. Nämä asiat paljastavat saalislajin, liikkumissuunnan ja -nopeuden. Sama pätee erilaisiin ääniin: nappia painamalla voi katsoa, oliko ääni varoitushuuto lähestyvästä metsästäjästä vaiko kenties soidinkutsu. Jäljityskokemus on jokseenkin turhauttava, ja vaatii runsaasti kärsivällisyyttä. Jokaisen tehtävän aikana voi suorittaa vapaaehtoisia lisähaasteita, joilla saa ylimääräisten kokemuspisteiden ohella paremman käsityksen metsästysympäristöstä. Varsinaisen palkkion saa kuitenkin vain riistan kaatamisesta. Näillä pisteillä ja rahoilla pääsee sitten ostamaan parempia varusteita ja päivittämään oman hahmon kykypuuta.
<newpage>
Ympäristöt ovat sanalla sanoen upeita. Pelimoottorina hyrrää Apex Engine, joka loihtii ruudulle tunnelmallista ja suurikokoista maisemaa varsin kiitettävästi. Ajoittain on hyvä unohtaa metsästys ja vain samoilla pitkin poikin maisemia katsellen. Tämä yhdessä äänimaailma kanssa luo todella onnistuneen tunnelman metsästyksestä. Harmillisesti silloin tällöin tulee vastaan eläimiä, jotka vain seisovat paikoillaan reagoimatta pelaajaan mitenkään.
Ohjaus käyttäytyy yleensä odotetulla tavalla, ja nappien paikat ovat juuri siellä kuin pitääkin. Häiritsevää on kuitenkin kiikareiden käytön herkkyys. Jos koettaa liikkua tähystyksen aikana, on seurauksena melkoista heilumista. Jos sen sijaan liikuttaa kiikareita puolelta toiselle odotetulla tavalla, on liike suorastaan etanamaisen hidasta. Kameranäkymä noin yleisesti ottaen toimii kuitenkin hyvin, eikä ensimmäisen persoonan näkökulma aiheuta ongelmia.
The Hunterin rauhallinen tempo ja tunnelma saattavat olla sekä suurin vahvuus että pahin kompastuskivi. Nautinto riippuu täysin siitä, kuinka paljon jaksaa samoilla rauhallisesti metsämaisemissa samanlaisia toimintoja suorittaen tunnista toiseen. Kärsivällisyys on hyve, ja mokailuista rangaistaan armotta epäonnistumisella. Peli toistaa hieman liikaa itseään, jolloin se ei onnistu imaisemaan mukaansa riittävän tiukasti. Lisäksi The Hunter tuntuu keskeneräiseltä lukuisten bugiensa vuoksi. Toimiessaan kyseessä on kuitenkin varsinkin teknisesti erittäin vaikuttava julkaisu.
