The Incredible Hulk

Marvel-sarjakuvien ystäville Hulk on tuttu kaveri. Shrekin isompi ja ilkeämpi serkkupoika syntyi vahingossa epäonnistuneen tieteellisen kokeen sivutuotteena. Hulk on tiedemies Bruce Bannerin toinen puolisko, joka ottaa Bannerin pinnan palaessa. Kyseessä on siis modernimpi versio tohtori Jekyll ja herra Hyde -tarinasta.

Kun Hulk ottaa ohjat käsiinsä, ei mikään ole turvassa. Tavallinen ihminen yleensä mököttää suutuessaan, mutta Hulk pistää kaiken matalaksi kerrostaloja myöten. Kieltämättä joskus olisi mukava päästellä höyryjä Hulkin pohjalaistyyliin.

Vihreän raivopään toisen nykymuotin mukaisen sankarileffan peliversio tallaa tismalleen samoja latuja muiden hittielokuvien vanavedessä valmistettujen rahastusyritysten kanssa. Turhanpäiväinen pelitekele lainaa surutta vaikutteita myös Grand Theft Auto IV:stä, sillä valmiiksi purkitettujen tehtävien sijaan riehumaan pääsee vapaasti tutkittavalla Manhattanin kaupunkisaarella.

Viimeisimmillä erikoistehosteilla maustetun leffan jäljiltä odottaisi peliltäkin graafista ilotulitusta, mutta The Incredible Hulk on aivan käsittämättömän ruma peli. New York on rakennettu leikkaa ja liimaa -periaatteella, sillä lähes kaikki rakennukset ovat keskenään identtisiä. Virtuaaliloma Manhattanilla jää siis haaveeksi. Karmea kuvallinen anti ulottuu myös hahmomalleihin. Digitaalinäyttelijät ilmehtivät kuin Steven Seagal rauhoittavilla lääkittynä, joten lopputuloksen voi jokainen kuvitella.

Olin varovaisen toiveikas The Incredible Hulkin suhteen, sillä pelissä oli mainospuheiden mukaan myös täysin tuhoutuva ympäristö. Lisenssipelien markkinointii ei saisi koskaan luottaa, sillä irtaimiston tuhoaminen on tehty todella heikosti. Lyönti kerrostalon kylkeen irrottaa betonia, mutta jälki on joka iskun jälkeen samanlainen. Tarpeeksi nuijimalla talot saa nurin, mutta kököllä savuefektillä kuorrutettu, maan sisäään katoava pilvepiirtäjä on säälittävä ilmestys.

Ohjaus toimii toisaalta ihan hyvin, toisaalta huonosti. Ohjaus on todella yksinkertaista, mutta kamera toimii huonosti. Hulk lyö yhdestä napista, suojaa toisesta ja poimii tavaraa käsiinsä kolmannesta. Juoksuun viherpiipertäjä painelee hartianapista, joten ylitsepääsemättömän vaikeaa ohjaaminen ei ole aloittelijallekaan. Mättäminen on vaan helkkarin tylsää, koska se äityy saman nappulan hakkaamiseksi. Pelissä on myös erikseen avattavia yhdistelmäliikkeitä, mutta näitä ei ole tarvetta käyttää. Perusliike toimii tasaisen tappavasti.

Vihollisia voi kurittaa nyrkkien lisäksi myös kättä pidemmällä, joka Hulkin tapauksessä tarkoittaa takseja tai lyhtypylväitä. Varsinkin isompia vihulaisia on mukava pistää turpaan linja-autolla. Irtotavaraa voi käyttää myös kilpenä, jos vastustajalta löytyy ampuma-aseita.

Koska kyseessä on supersakaripeli, ei uskottavuuden luulisi siten olevan peli-iloa nakertava ongelma. Mutta onpa vain, sillä pelissä on paljon kaikenlaista häiriötä. Taksikuskit kolaroivat liikenteessä jatkuvasti, kaupunki näyttää Lego-palikoista kasatulta ja tuhoutuva ympäristö hädin tuskin toimii. Kakku on myös kuorrutettu aivan järkyttävän huonolla juonella.

The Incredible Hulk ei muodosta minkäänlaista poikkeusta huonojen lisenssipelien surullisenkuuluisaan kaavaan, eikä pelin tekijäporukka vaikuta sitä missään vaiheessa tosissaan yrittäneenkään. Peli on ruma, sitä ei ole mukava pelata eikä se tuo pelimaailmaan mitään uutta. Hermojen ja itsehillinnän testaamiseen peli on omiaan, mutta se ei käy kehusta. Surullista kyllä, elokuvapelien yleiseen tasoon suhteutettuna lopputulos ei ole aivan kelvoton. Sääli yhtä kaikki, sillä laadukkaille elokuvapeleille olisi takuuvarmasti kysyntää.