The Invincible sisältää liikaa keskustelua

Muun muassa entisen CD Project Redin työntekijöitä sisältävä pelitalo, Starward Industries, on juuri julkaissut ensimmäisen pelinsä. Puolalaisen Stanislaw Lewin 60-luvun scifi-kirjaan perustuva The Invincible tähtää omaperäiseen ja uskottavaan scifi-fiilistelyyn vieraalla planeetalla, ja mikäs sen siistimpää.

Astrobiologi Yasna herää vieraan planeetan pinnalta yksin ja tietämättömänä tapahtumista. Viimeisimmät muistikuvat ovat onnistuneen tutkimusmatkan jälkeiseen unikammioon menemisestä. Yasnan tavoitteiksi tulee löytää muut ryhmänsä jäsenet ja selvittää, mitä oikein on tapahtunut.

The Invincible vie pelaajaa rauhallisella tahdilla läpi tarinan mysteerien. Lähinnä kävelystä ja hyvin minimaalisista tehtävistä koostuvaa toimintaa rikastutetaan hahmojen välisillä keskusteluilla sekä muistelmilla aikaisemmista tapahtumista. Hyvin maanläheiseen ja omaperäisen retrohenkiseen sci-fiin perustuva tarina ruokkii pelaajaa alati kasvavilla mysteereillä ja pienillä jännitteillä. Kokonaisuus on kuitenkin hieman liikaa kallellaan tylsyyteen liian pitkien keskustelutilanteiden ja puuduttavien kävelyosuuksien takia.

Silmistä kuvatussa pelissä pelaajalle ei ole oikeastaan tattiohjauksen lisäksi käytössä kuin juoksu ja yleinen aktivointikäsky ennalta määrättyihin paikkoihin. Toiminnat ovatkin lähinnä etenemistä planeetan pinnalla ja reagoimista vastaantuleviin asioihin sekä keskustelua muiden hahmojen kanssa. Interaktiivisen elokuvan tyylisesti The Invincible pyrkii luomaan tunnelmaa tarinansa ympärille hyvin putkimaisen etenemisen avulla, ja pitämällä pelaajan mielenkiinnon yllä minimaalisella tekemisellä. Kuolemanpelkoa pelissä ei ole, ja koettavasta toiminnasta varsinaisen hallinnan saa oikeastaan vain satunnaisten monivalintaratkaisujen myötä, jotka kiteytyvät muutamaan erilliseen loppuratkaisuun.

The Invinciblen grafiikka on tyylitellyn minimaalista. Ilme keskittyy perusasioihin mutta tekee sen huolella, saaden kokonaisuuden tuntumaan uskottavalta ja luonnolliselta. Persoonallinen retrotyylittely 60-luvun laitteilla antaa sopivaa särmää planeetalla käyskentelyyn. Efektejä on lisäilty lähinnä tuleen ja sääolosuhteisiin, jotka kieltämättä näyttävät upeilta. Xbox Series X:lle ei tuota vaikeuksia pyörittää peliä sujuvasti eivätkä lataustauot ennätä häiritä.

Pelin tarinaa käsitellään paljolti keskustelujen kautta ja ääninäyttelykin on pääosin laadukasta. Päähahmon ilmaisutapa on hieman teatraalista ja osittain paperista luetun oloista, mutta hahmojen välillä on silti kemiaa ja vuorovaikutukset tuntuvat parhaimmillaan autenttisilta. Keskustelun viedessä peliä eteenpäin ääniefektit ovat varsin vähäisessä osassa. Perustoimintojen äänet ja muutamat tehosteet tekevät tehtävänsä, mutta ne on selkeästi suunniteltu pysymään taustalla. Minimaalinen musiikki luo osuvasti tunnelmaa elektronisella ja mystisellä äänimaailmallaan, joka täydentää hyvin vieraan ja karun planeetan ilmapiiriä.

The Invincible sortuu klassiseen visuaalisen tarinankerronnan helmasyntiin kertomalla enemmän kuin näyttämällä. Tekeminen on pelissä harmittavasti vähemmällä kuin mitä ympäristö mahdollistaisi, ja pelkät keskustelutilanteet venähtävät armottoman pitkiksi. Tämä on sääli, sillä tarina itsessään on mielenkiintoinen ja visuaalisesti peli on persoonallinen sekä kiehtova. Hieman alta kymmenessä tunnissa koettava seikkailu ei kuitenkaan ole täysi susi, sillä tekijöiden potentiaali on havaittavissa, mutta odotuksiin nähden olin kieltämättä pettynyt The Invincibleen.