Ritari Lionstone on urhea ja tunnettu sankari. Jokaisella sankarilla on mukanaan ritarioppilas, joka seuraa urhon otteita halki maiden ja mantujen samalla sankarin ammattiin opetellen. Eräänä päivänä Lionstonen seikkailu menee kuitenkin mistiin ja sankari katoaa teille tietämättömille. Jälkeensä urho jättää vain monikäyttöisen kilpensä - sekä tietenkin piskuisen ritarioppilaansa, joka lähtee etsimään sankariaan.
Näistä lähtökohdista starttaa The Knightling, värikäs ja velmu avoimen maailman seikkailu. Maailma tosin aukeaa tutkittavaksi vasta opettelujakson jälkeen, joka kestää jostain syystä poikkeuksellisen pitkään: yli tunnin verran. Sinänsä alkujakso kyllä esittelee hyvin pelin toisen pihvin, joka koostuu ongelmanratkonnasta ja tasohyppelystä.
Kun peli sitten lopulta aukeaa vapaasti tutkittavaksi, kokonaisuus muistuttaa yllättävän paljon viimeisimpiä Zelda-pelejä, 3D-tasohyppelyiden tavarankeräilyä sekoitellen. Pelimaailman kartta esimerkiksi aukeaa vähitellen sinne tänne ripoteltuja karttatorneja etsiskellen. Näihin pääseminen ei aina ole täysin yksinkertaista ja vaatii hieman päänrapsuttelua, aivan kuten Zeldoissa.
Itse sankarin ohella toista pääroolia The Knightlingissä näyttelee Lionstonen kilpi, joka hupaisasti on köykäiselle ritarinalulle hieman liian suuri. Kilvellä hoidetaan kokonaisuudessaan kaikki pelin taistelut, mutta sen lisäksi sille löytyy runsaasti muutakin käyttöä. Kilvellä voi surffailla pitkin maisemia, kiitää ilmojen halki ja tarvitaanpa sitä monella eri tavalla myös ongelmanratkaisussa.
Vanhan sanonnan mukaan kissa kiitoksella elää, mutta niin elävät ilmeisesti myös aloittelevat ritarit. Pelin päävaluuttana on nimittäin ylistys, jota sankari saa paitsi suorittamalla tehtäviä, myös keräilemällä sieltä sun täältä. Ylistyksellä ostetaan sekä ritarille että kilvelle uusia kykyjä, joilla matka eteenpäin aukeaa. Kaikkea ei tietenkään osteta, vaan osa kyvyistä opitaan juonitehtäviä suorittamalla ja luolastoja koluamalla.
Jos The Knightlingiä pitäisi kuvailla yhdellä sanaparilla, ne sanat olisivat "tosi kiva". Värikäs ulkoasu ja kevyt huumori ovat läsnä jatkuvasti ja maailmaa on ilo tutkia. Merkittävän tahran kokonaisuuteen tekee kuitenkin taistelu. Idea on taistella puolustusvoittoisesti kilvellä torjuen tai väistellen ja sitten vastapalloon iskien. Idea on hyvä, mutta harmillisesti tappelu on todella kankeaa ja sopivien ajoitusten löytäminen on usein tuskan ja työn takana. Etenkin silloin, kun ruudulle tungetaan isompi määrä vihollisia listittäväksi, taistelu muuttuu todella hankalasti hallittavaksi kaaokseksi. Sitä mukaa, kun kilven ominaisuudet päivittyvät, taisteluihin löytyy enemmän kulmaa, mutta sitä odotellessa seikkailua pitää jaksaa useamman tunnin verran.
Kankea taistelu ei silti kaada The Knightlingiä täysin. Seikkailtavaa ja löydettävää piisaa vaikka kuinka ja kilven monipuolinen käyttö onnistuu pysymään hienosti viihdyttävänä. Huumorikin on toisinaan ihan hauskaa, vaikkakin maailman asukkaiden hölynpöly-ääninäyttely on lähinnä rasittavaa. Silti seikkailuun tarttuu mielellään. Zelda-vertauksilta on toki vaikea välttyä, sillä niin ilmeisiä ne usein ovat, eikä seikkailu saavuta missään nimessä esikuviensa kekseliäisyyttä ja eeppisyyttä, mutta hyvä peli The Knightling kokonaisuutena kuitenkin on. Seuraavaa suurta seikkailua odotellessa ritarinalun kanssa matka taittuu oikein mukavasti.
