The Last Faith ei epäröi kunnioittaa selvästi innoituksensa lähteitä. Viittaukset niin Castlevaniaan kuin Bloodborneen ovat tämän indieseikkailun keskiössä. Mutta kun se oma tekeminen on kunnossa, ei The Last Faithin tarvitse hävetä isossakaan seurassa.
Ulkoasu on tietenkin se, joka ensimmäiseksi huomion vangitsee. Pikseliset maisemat luovat tunnelman, joka tuo erehtymättä mieleen Yharnamin kadut tai Draculan linnan. Kaikessa on synkistelevä kauneutensa, ja tämä yhdessä sujuvien liikeanimaatioiden kanssa tarjoilee jokaisella ruudullaan pelaajalle pienen mestariteoksen. Vaihtelu on sekin viimeisen päälle kohdallaan, sillä tie vie rapistuneista kartanoista kummitteleviin kryptiin. Välillä on aikaa tehdä kiertoreitti hiljaisille soille ja jäisille vuoristopoluille.
Mukana on myös surumielinen ja hienovarainen musiikki, joka laskee tietynlaisen peiton koko pelin ylle. Äänitehosteet luovat askelillaan ja jäisillä kirkaisuillaan sen kirsikan kakun päälle. Ääninäyttelijät tekevät kautta linjan hyvää työtä, mikä auttaa myös pelaajaa eläytymään luotuun maailmaan.
Pelattavuudessakin The Last Faith lainaa Castlevanialta ja Bloodbornelta, ja suunta on ennen kaikkea Castlevania: Symphony of the Nightin suuntaan. Painopiste on nopeudessa ja tempossa pelaajan tuntiessa nopeasti itsensä pystyväksi kuin Alucard tai Simon Belmont. Toisin sanoen nyt ei pelaajaa rökitetä niin kuin viime aikojen Soulslike-peleissä on ollut tapana.
Kaikesta huolimatta The Last Faith on haastava. Tämä haaste muodostuu yksittäisissä hetkissä, kuten joissakin pahiksissa tai pomotaistoissa. Tällöin on pysähdyttävä pohtimaan omaa taktiikkaa. Pomotaistot ovat paraatiesimerkki siitä, miten kohtaamisista tehdään vaikeita mutta reiluja. Onnistuminen jo ensimmäisellä yrityksellä on aina mahdollista.
Huonojakin puolia on. Alussa valittavana on yksi neljästä hahmoluokasta, joiden varusteet ovat kaikilla samanlaiset. Toinen kummallisuus on, että kuolema korjaa heti, jos hyppää kuvaruudun ulkopuolelle tai putoaa piikkeihin. Suuri harmi moinen ei ole, mutta se estää ottamasta riskejä salaisia käytäviä ja piilotettuja aarteita etsiessä. Koska jos yritys menee pieleen, joutuu aloittamaan alusta edelliseltä tallennuspisteeltä.
The Last Faith on pätevä seikkailu, joka ei häpeä ottaa innoitusta muualta. Mitään varsinaisesti uutta ei ole luvassa, mutta ei toisaalta pettymystäkään.
