The Last Guy

Eräänä kauniina päivänä kuolettava säde pyyhkii läpi avaruuksien, kohteenaan armas kotiplaneettamme. Kaikki säteen tielle eksyvät muuttuvat zombeiksi. Ihmiskuntaa ei suinkaan uhkaa sukupuutto, sillä sisätiloissa kökötelleet selvisivät hengissä, ainakin toistaiseksi. Ongelmaksi muodostuukin kaduilla laahustavat verenhimoisten kalmakallejen laumat. Peräkammarissa WoWia tahkoavien toivo ei kuitenkaan ole menetetty, sillä nimettömän sankarin verkkareihin pomppaava pelaaja sotkee epäkuolleiden iltapalasuunnitelmat.

Wakawanhan Lemmingsin hengessä tehdyn hyperaktiivisen pulmapelin tavoitteena on etsiä kaupungista riittävä määrä selviytyjiä, jotta portit seuraavalle tasolle aukeavat. Etsintää vaikeuttavat kaupungin kaduilla partioivat zombit ja hirviöt. Yksinään rakennuksien sisällä kyhjöttävät siviilit ovat aivan pulassa, ellei pelaaja syöksy reippaasti avuksi. Paikallistetut kansalaiset liittyvät sankarin perään letkaksi. Kaksijalkaisten karjalauma pitää tämän jälkeen taluttaa turvallisesti pelastusalueelle.

Paimennusmaratonia piristetään kenttäkohtaisten aikarajojen lisäksi myös pienillä pulmilla. Etenemistä rajoittavat barrikadit saattavat olla murrettavissa vain riittävällä ihmismassalla, ja ilman reittien puhkomista jää kokonaisia kaupunginosia tutkimatta. Ellei etsintäaluetta saa laajennettua, jää tehtävän suorittamiseen vaadittava selviytyjämäärä vajaaksi. Kiintiötä ja reissaamista onkin mietittävä toistuvasti, eikä löydettyjä ihmisiä kannata opastaa noutopisteelle välittömästi. Jos hännystelijöitä taas on liikaa, eksyy ison lauman laitimmaiset ja laahustajat helposti nälkäisten zombien kulmahampaisiin. Monisatapäinen siviililetka myös liikkuu huomattavasti pikkuseuruetta hitaammin.

Alkukenttien jälkeen peli alkaa vaatia ajattelukyvyn lisäksi kissamaisia refleksejä. Vaikeustaso nousee varsin jyrkästi. Myöhemmissä kentissä hitaiden zombien kavereiksi ilmestyy pikajunan nopeudella liikkuvia jättihirviöitä, joten ihmisletkaa saa paimentaa kieli keskellä suuta. Peli muistuttaakin tietyllä tavalla Pac Mania satojen ihmisten kiertäessä kaupungin kortteleita pelaajan peesissä. Kintereillä ei kuitenkaan kulje söpö pikselihaamu, vaan jättikokoinen hirviö.

Siviileitä pystyy kontrolloimaan komentamalla niitä armeijatyyliin erilaisiin muodostelmiin. Pelaajalla on apunaan myös lämpökamera, jonka avulla selviytyjien paikantaminen helpottuu rahtusen. Päähahmo pystyy myös rajoitetusti spurttailemaan, mikä tosin imee osan kestävyydestä. Ohjaus toimii todella hyvin kautta linjan, varsinkin todella nopean pelirytmin huomioiden. Muutaman napin taakse kätketyt toiminnot jäävät mieleen nopeasti, eikä namiskoiden kanssa tarvitse arpoa.

Oman haasteensa peliin tuo sen minimalistinen toteutus. Kartalla piipertävät hahmot eivät ole juuri kärpäsen kakkaa suurempia, eivätkä zombit eroa valtaväestöstä muuten kuin väritykseltään. Erinäisten väriläikkien väisteleminen on televisioruudulta varsin haastavaa, eikä homma juuri helpotu kasvattamalla ruutukoko sataan tuumaan. Isot mörmylät ovat onneksi helposti tunnistettavissa, sillä kerrostalon kokoinen torakka ei takuulla jää huomaamatta puolisokealtakaan. Yksinkertaisen graafisen toteutuksen vastapainoksi peli suorastaan loistaa musiikkiraidallaan. Retrohenkiset teknoluritukset jäävät soimaan päähän jo lyhyenkin pelisession jälkeen.

The Last Guy ei ole varsinaisesti mitään klassikkokamaa, mutta tarjoaa tekemistä älynäppylälle ja reflekseille muutamaksi toviksi. Nopeatempoista puuhastelemista kaipaaville The Last Guy sopii, eikä hintakaan ole este. Aihepiiriltään ja toteutukseltaan peli on yhtä tuore kuin lähikaupan lihatiski, joten erilaista pelikokemusta havittelevat, mars verkkokauppaan!