Vuonna 2020 julkaistu Last of Us Part II oli kovasti odotettu jatko-osa vuoden 2013 The Last of Usille. Sittemmin kakkososalla on päästy kerryttämään Sonylle liikevaihtoa nopeassa tahdissa useampaan otteeseen, sillä remasterointi putkahti ulos viime vuonna, alle neljä vuotta alkuperäisestä julkaisusta.
Remasteroinnista on kuitenkin iloa, sillä samaa kehitystyötä jatkettiin PC-pelaajien iloksi saapuvalla porttauksella. Työmyyränä on häärinyt luottopakki Nixxes Software, jonka tuottama jälki on jälleen kerran odotusten arvoista. Maagisesti "sattumalta" myös The Last of Usin televisiosarjan kakkostuotantokauden ensimmäinen jakso tupsahtaa eetteriin runsaan viikon kuluttua PC-julkaisusta.
Tarina jatkuu nelisen vuotta ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen. Joel ja Ellie ovat päässeet turvaan Jacksonin kaupunkiin, joka on onnistunut muodostamaan keskisuuren ja vakaasti toimivan hyvin vartioidun pienoisyhteiskunnan kapakoineen ja palveluineen.
Menneisyyttään ei voi kuitenkaan jättää taakseen. Koston karmiva koura saavuttaa parivaljakon vuosien takaa, jolloin lopputuloksena on pitkä matka kohti Seattlea. Tällä kertaa matkakumppaniksi tarttuu Ellien vahtipari ja ihastus Dina. Tarinaa kerrotaan myös useammasta näkökulmasta, mikä auttaa luomaan tarinasta vähemmän mustavalkoisen ja moralisoivan kertomuksen.
Kyyneliä tirauttava juoni ja kerronta ovat edelleen tärkeimpiä syitä tarttua ohjaimeen. Hahmonrakennus ja julma kerrontatapa ovat edelleen erinomaisia, enkä ihmettele lainkaan, miksi pelistä päätettiin tehdä myös televisiosarja. Vaikka omissa kirjoissani Naughty Dogin Unchartedit ovatkin messevämpää menoa, ei niiden veijarimaista menoa voi verrata Last of Usien kirjaimellisesti kiduttavaan tunnelmaan.
Pelimekanismissa ei ole varsinaisesti mitään uutta, varsinkin kun maailma on useimmille pelaajille tuttu. Mitä korkeamman vaikeusasteen on tullut valinneeksi, sitä olennaisempaa hiiviskelymekanismien hallinta on. Tartunnan saaneet ja kliksuttelijat ovat matalammillakin vaikeusasteilla vaarallisia vastuksia, mikäli niiden lukumäärää ei onnistu harventamaan ennen paljastumista.
Oma pelikokemukseni PC:llä on luultavasti luppoisampi kuin konsolipelaajilla, sillä tarkkojen pääosumien napsuttelu hiiren avustuksella on kohtuullisen helppoa, varsinkin jos peijoonit eivät juoksentele vauhdilla päälle. Vaikka resurssit ovat jatkuvasti tiukassa, ovat terävät ja ammusekonomiset täsmälaukaukset erinomainen resepti selviytymiselle.
Vaikka kertomus on lähtökohtaisesti perinteisen lineaarinen ja narratiivinen kokemus, avautuu maailma paikoitellen puoliavoimiksi suvannoiksi matkalla kohti seuraavaa kerronnan koskea. Erityisesti alkupuolen Seattle on sopiva kokemus, jossa alue on mahdollista lampsia läpi nopeasti, mutta halutessaan oman elämänsä seikkailijattaret voivat lähteä penkomaan paikallisia pankkiholveja.
Graafinen ulosanti on erinomaisen tasokasta, eikä jätä moitteen sijaa. Graafisten asetusvaihtoehtojen määrä on valtaisan laaja, ja vaikka arvosteluvaiheessa en pääsekään käyttämään Nvidian oman sovelluksen optimointimahdollisuuksia, oli ulosanti melkoisen näyttävää ilman näytönohjaimen tuulettimien kuolonkiljuntaa.
Muutoinkin PC-porttaus on oikein onnistunut. RTX 3080 -näytönohjaimeni riitti hyvin 4K-pelaamiseen, kunhan parhaimmista herkuista suostui hieman joustamaan. Oikeastaan vain yksittäisissä kohdissa jotain kummallista tapahtui, sillä ruudunpäivitys putosi suoranaisesti mateluksi, vaikka mitään suurempaa ei tapahtunut pelissä. Tykimpien näytönohjaimien omistajat pääsevät luonnollisesti nauttimaan entistä makeammista herkuista.
Varsinaisen pitkän pääjuonen lisäksi kaikki remasteroinnin mukana tulevat pienet lisäherkut, kuten selviytymistaistelu No Return ja soittimienrämpyttelytila. Itselleni nämä ovat mitättömän arvoisia lisäpalasia kokonaisuutta arvostellessa.
Koska käännöstyö on jälleen kerran erinomaisen tasoisesti tehty, on arvosana perustellusti samalla tasolla kuin alkuperäisen ja myöhemmän remasteroinnin kanssa (https://www.gamereactor.fi/the-last-of-us-part-ii-remastered-julkaistaan-liian-varhain-1140833/" target="_blank">PS4-julkaisussa</a>.
Seikkailusta on helppo nauttia, mutta minulle ainoa turhautumista tuottanut havainto oli seikkailun kesto. Vaikka tiedossani oli järjellisellä tasolla se, että pituutta on tullut runsaasti enemmän kuin ensimmäisessä osassa, pääsi melkoinen pidennys silti yllättämään.
Vaikkapa God of Warin ja Ragnarökin kestot ovat olennaisesti samanlaisia. The Last of Usissa seikkailun mitan pitkälti yli tuplaantuminen tuottaa melkoisen muutoksen rytmityksessä. Varsinaisia turhia hetkiä ei ole, mutta siitä huolimatta koen, että napakampikin tarina olisi riittänyt. Luulen, että useimmat eivät ole kanssani samaa mieltä.
Tästä huolimatta lopputulos on erinomainen, eivätkä pelien kestoon liittyvät epäsuositut mielipiteeni vähennä sitä, että kyseessä on - edelleen - eräs tärkeimmistä videopelijulkaisuista kautta aikojen. Kiitos Sonylle siitä, että se on nyt myös PC-pelaajien saapuvilla. Nauttikaa vastuullisesti.
