The Legend of Spyro: Dawn of the Dragon

Spyro-sankarilohikäärmeen The Legend of Spyro -trilogian kolmannen osan tarina alkaa Spyron, Cynderin ja Sparxin herätessä Spyron luoman kristallin sisältä, jolla pieni sankarimme suojeli itseään ja tovereitaan edellisen pelin lopussa. Pikkulohharien tulevaisuus ei näytä ruusuiselta, sillä ilkeä Malefor uhkaa peittää koko maailman varjoihin. Spyron ja Cynderin on unohdettava aikaisemmat riitansa ja yhdistettävä voimansa yhteistä vihollista vastaan.

Ensimmäisenä Dawn of the Dragonia pelatessa huomaa aikaisempia osia vapaamman tuntuisen maailman. Tai ainakin pelaajalle yritetään luoda vaikutelmaa vapaudesta. Lohikäärmeellä voi milloin tahansa pyrähtää lentoon ja vapautta vaikuttaisi piisaavan, mutta todellisuudessa suurin osa kentistä on puhtaasti rajoitetussa tunnelissa juoksemista. Vapaata lentelyä rajoitetaan tuulivirtojen avulla. Pelin pari avointa kenttää ovat ehdottomasti sen parasta antia, joten perinteiseksi tasoloikaksi pelin taannuttavat rajoitukset tuntuvat oudolta.

Pelin ohjaus toimii pääosin kuten pitääkin. Pienet lohikäärmeet liitelevät pelaajan toivomalla tavalla. Pelaaja ohjaa vuorotellen Spyroa ja Cynderiä, tai mikäli peliseuraa löytyy, voi koko komeuden pelata läpi kaksinpelinä. Pelaamista vaikeuttaa kuitenkin pelin kankea kamera. Mikäli lohikäärmeen ympärillä on tarpeeksi tilaa, voi kameraa pyörittää lähes vapaasti. Tällöin pelaaminen on mukavan selkeää. Mutta auta armias, kun lähelle tulee seinää tai muu este. Tällöin kuvakulma muuttuu auttamatta liian kapeaksi. Esimerkiksi kiivetessä otetaan lähikuva lohikäärmeen selkään ja pelaajan on hankala hahmottaa etenemisreittiä. Toisaalta joissain tiukoissa taisteluissa kamera saattaa pyöriä miten sattuu. Hallinta voi vaihtua puhtaaksi tuuripeliksi, kuten eräässä haastavassa taistelussa, jossa kamera kuvasi tannerta ja kaksi kerrostalon kokoista mörköä lyttäsi pienen lohikäärmeen noin kolmessa sekunnissa.

Dawn of the Dragonin ulkoasu on todella hieno. Lohikäärmeet, viholliset ja kentät näyttävät upeilta. Varsinkin kukkaketojen yllä liitely on todella hienoa. Samaa ylistystä ei voi antaa äänisuunnittelulle. Pääosin kaikki on kunnossa, sillä tehosteet ovat todella jyriseviä ja musiikki pauhaa hienosti. Päähahmojen Spyron ja Cynderin ääninäyttely on sen sijaan todella huonoa ja aneemista. Se on outoa, sillä sivuhahmojen näyttelijöillä on tunnetta mukana ja Spyron äänenä on sarjan aiempien pelien tapaan Taru sormusten herrasta -leffatrilogiassa Frodoa näytellyt Elijah Wood. Toisaalta mikäli englanti ei taitu tai jos peliä haluaa pelata vaikka perheen pienimpien kanssa, voi koko pelin pelata läpi täysin suomenkielisenä.

Tunnelmaltaan peli on todella vakava ja välillä se velloo niin synkissä ja syvissä vesissä, että tunnelma kääntyy tahattoman komiikan puolelle. Pelatessa tulee mieleen väkisin myös Taru sormusten herrasta, eikä pelkästään Elijah Woodin takia. Jälleen matkataan kohti Tuomiovuorta, pysähdytään puolustamaan Lohikäärmekaupunkia kuin Minas Tirithiä konsanaan ja kuljetaan pimeissä luolissa Morian tyyliin.

The Legend of Spyro: Dawn of the Dragonissa olisi ollut todella paljon potentiaalia, mutta tällaisenaan se jää kelvolliseksi, mutta vähän tyhjäksi tasoloikaksi.