Legend of Zelda -pelejä on pelattu melkoisen monta vuotta ilman, että niiden nimikkohenkilö olisi saanut omaa peliään. Echoes of Wisdom korjaa tilanteen yhdistelemällä Pokémonia, pulmanratkaisua ja pientä tasoloikkaa pirteään pakettiin.
Vihreänuttuisen sankarin ja tämän arsenaalin sijaan Zelda on alusta lähtien altavastaajana. Outo purppura energia ja sen luomat railot uhkaavat Hyrulen valtakuntaa muuttaen tuttuja pahanmielisiksi varjo-olennoiksi. Miekan ja pommien sijaan Zelda luottaa "kaikujen" taikuuteen, ja voi luoda niin esineitä kuin vihulaisiakin omaksi avukseen. Uuden Tri-nimisen ystävänsä kanssa hän seikkailee tiensä läpi tutuista linnoista metsien läpi kaikenlaisiin pimeisiin syövereihin. Kuvakulma vaihtelee ylhäältä ajoittain sivulle tarjoten vaihtelua pulmanratkaisuun. Useimmiten haaste liittyy navigointiin tai taisteluun, ja molemmissa ratkaisuna on kopioida vastaan tulleita esineitä ja luoda niistä "kaiku".
Pulmanratkonnassa nämä kaiut voivat olla pöytiä tai sänkyjä päälle kiipeilemistä varten, tai erilaisia elementaaleja vaikka soihtujen sytyttämiseksi. Rajattu kerralla käytössä olevien kaikujen määrä pistää pelaajan pähkäilemään, miten seuraavan kielekkeen voisi saavuttaa käytössä olevilla esinetyypeillä. Näitä esineitä (sekä vihulaisia) kertyy koko reissun aikana melkoinen määrä, ja pelin turhan yksinkertainen valikko niiden selailuun käy nopeasti ärsyttävän hitaaksi. Koska pulmat voi ratkaista mukavasti monella eri tavalla, kehno valikko kääntyy nopeasti itseään vastaan. Yleiskäyttöisimmät kaiut ratkaisevat leijonanosan vastaan tulevista tilanteista, ja monet sinänsä hauskat ideat jäävät mätänemään varaston perille.
Taistelu toimii hieman samanlaisella logiikalla. Zelda itse voi pistää vain hitusen verran hanttiin, ja turvallisempaa onkin kutsua jo päihitettyjä vihollisia kentälle. Hommassa on mukava Pokémon-fiilis, sillä eri öttiäiset toimivat hyvin eri tavoin toisiaan vastaan. Nopeat pärjäävät hyvin hitaita vastaan, ampujat lentäviin, tuliolennot jääolentoja vastaan ja niin edelleen. Olentoja voi luoda saman kaikurajoituksen turvin, mutta niiden "kuolemasta" ei rangaista millään tavalla. Joskus taistelukohtauksen ratkaisu voikin olla jatkuva taistelijoiden esiin manaaminen, kunnes kaikki vastustajat on päihitetty. Pomot vaativat sitten enemmän pohdintaa kuin pelkkää loputtoman Keese-lepakkolauman kutsumista. Pidemmällä pelissä Zelda alkaa itsekin voimistua, eikä jokaista vihulaista vastaan tarvitse aina taikoa apua.
Pelin suurin yksittäinen ongelma on sen suorituskyvyssä. Link's Awakening kärsi samasta, mutta Echoes of Wisdomissa tämä tuntuu olevan vielä huonommalla tolalla. Peli pyrkii pyörimään 60 ruutua sekunnissa, mutta todellisuudessa tipahtelee tahdista säännöllisesti alueelta toiselle siirryttäessä tai isommissa taisteluissa. Joskus ruutu saattaa pysähtyä täysin sekunniksi tai pariksi, mikä tuntuu Nintendon lisenssillä varustetussa pelissä todella harmilliselta. Ikääntyvä Switch ei ole millään muotoa helppo kohdelaite, mutta erilaiset rakenteeltaan yksinkertaisemmat Mario- ja Zelda-pelit on totuttu saamaan pelattavaksi ilman tällaisia teknisiä ongelmia.
Legend of Zelda: Echoes of Wisdom on mukavan näköinen, erinomaisesti reissussa pelaamiseen sopiva ja kiva sekoitus sarjan aiemmista osista tuttuja elementtejä. On hienoa nähdä Zelda itse pääosassa, ja taisteluissa jotain muutakin kuin miekkoja ja jousipyssyjä. Pulmapuolella on harmillisen paljon tilaisuuksia käyttää samoja kaikuja uudelleen ja uudelleen, eikä kehno käyttöliittymä auta asiaa. Suorituskyky ontuu sen verran usein, että päivitys tai pari toivon mukaan keskittyvät puhtaasti sen parantamiseen.
