The Legend of Zelda: Phantom Hourglass

Phantom Hourglassin varsin perinteinen juoni käynnistyy tutulla ja turvallisella tavalla. Prinsessa Zelda kaapataan ja vihreänuttuisen puutarhatonttumme Linkin on lähdettävä tätä pelastamaan. Apunaan Linkillä on miekka, bumerangi, pommeja ja muuta kättä pidempää.

Tällä kertaa pelimaailma koostuu pienistä, pelitahtia hyvin rytmittävistä saarista. Saarten välillä matkustetaan uljaan herra Linebeckin ja tämän laivan avulla. Saarilta löytyy kyliä, avomaastoa, luolia ja temppeleitä, joissa seikkailemalla Link löytää uusia esineitä ja vihjeitä Zeldan olinpaikasta. Eri kokonaisuudet toimivat hyvin, lukuun ottamatta useaan otteeseen vierailtavan temppelin ärsyttäviä aikarajoja. Aikarajat ovat alkupuolella armeliaita, mutta kiristyvät loppua kohden tehden osuuksista turhan stressaavia. Muuten seikkailu on aika leppoisaa.

Graafinen ulkoasu muistuttaa Gamecubelle julkaistun The Legend of Zelda: The Wind Wakerin pirteää, sarjakuvamaista cel-shading -tyyliä. Ratkaisu on onnistunut, sillä hahmot ja kentät piirtyvät selkeinä ja kauniina. Ainoastaan korkeuserot ovat välillä vaikeita hahmottaa. Musiikki noudattaa Zelda -pelien teemoja, ja toistuu DS:n omilla kaiuttimilla kauniisti.

Poikkeuksellisen Phantom Hourglassista tekee DS:n kaksois- ja kosketusnäyttö sekä mikrofoni. Linkiä ohjastetaan kuljettamalla stylus-kynää pitkin kosketusnäyttöä ja taisteluliikkeet tehdään vihulaisia tökkimällä ja huitomalla. Erilaiset liikkeet toimivat pääsääntöisesti ongelmitta, vain muutamassa tapauksessa pelillä on vaikeuksia ymmärtää annettuja komentoja. Taistelu sujuu erinomaisen tarkasti, ja pommit lentävät oikeaan kohteeseen. Osa vihollisista tottelee miekkaa sen kummemmin kikkailematta, mutta moniin vaaditaan jonkun erikoisesineen apua. Jopa DS:n mikrofonia tarvitaan joidenkin otusten voittamiseen.

Ristiohjain ja näppäimet ovat lähinnä pikanäppäinkäytössä, eikä niihin ole pakko koskea seikkailun aikana ollenkaan. Esimerkiksi bumerangia heitetään piirtämällä sen lentoreitti suoraan ruudulle. Vaikka ristiohjaimen käyttö vaihtoehtoisena ohjaustapana olisi miellyttänyt sarjan konkareita, ratkaisu toimii hyvin ja mahdollistaa monia temppuja joihin perinteinen ohjaustapa ei taivu.

Pelin juoni kulkee hyvää vauhtia eteenpäin. Seuraavaa käyntikohdetta tarvitse arvailla, kunhan muistiinpanot ovat kunnossa. DS:n kynällä voi (ja pitää) piirtää ohjeita ja muistiinpanoja suoraan karttaan. Ominaisuus on toteutettu niin hyvin, että sen soisi yleistyvän kaikissa peleissä ja tuo touhuun kunnon aarteenmetsästyksen meininkiä.

Pelin aikana taistellaan, ratkaistaan aivopähkinöitä ja murjotaan valtavia loppupomoja. Näiden päihittäminen vaatii oman kikkansa, joka liittyy yleensä uusimman hankitun apuvälineen hyödyntämiseen. Esimerkiksi mustekalamaisen, yläruudussa leijuvan jätin voi tiputtaa maan pinnalle viskomalla pommeja alaruudun pyörteisiin. Maassa lojuvaa otusta kurmotetaan sitten säilällä. Pomot poikkeavat toisistaan paljon, ja rikkovat rajoja mitä tulee esimerkiksi DS:n kahden ruudun hyödyntämiseen.

Link voi sompailla aavoilla aalloilla vapaasti muiden laivojen, saarille tai merenpohjaan kätkettyjen aarteiden sekä laivan ulkoasua ja ominaisuuksia päivittävien kustomointiosien perässä. Suurta sinistä kyntäessä vastaan tulee niin merihirviöitä kuin perinteisiä piraattejakin.

Pelistä löytyy myös WiFi -verkkoyhteyttä hyödyntäviä ominaisuuksia. Laivan kustomointiosia ja aarteita voi vaihdella kavereiden kesken, tai heidän kanssaan voi pelata erityistä Battle Modea. Lipunryöstöhenkisessä Battle Modessa pelaajat ohjaavat vuorotellen Linkiä ja tämän vastustajia.

Peli on kokonaisuutena erittäin onnistunut. DS:n erikoisominaisuuksia käytetään ahkerasti, ja Zelda-pelien vahvuudet on puristettu hyvin taskupelin muotoon. Pelin pääjuoni tarjoaa noin 15-20 tuntia peliaikaa, ja sivujuonet, aarteenetsintä ja muutamat minipelit tuovat kokonaisuuteen vielä 5-10 tuntia lisää. Jos peliä pelaa silloin tällöin junassa, tehtävää riittää useampaankin reissuun.

Joissakin yhteyksissä pelin on moitittu liian yksinkertaiseksi kokeneelle pelikonkarille. Vaikka muutamat pähkinät ovat turhan helppoja, koen uuden muodon palvelevan ennen kaikkea mobiilipelaamisen vaatimuksia. Vartissa ei ehdi kovin kummoista luolastoa nuohoamaan.

Lopuksi täytyy varoittaa, että allekirjoittaneella meni sormi suuhun eräässä aivopähkinässä, jossa DS:n ominaisuuksia käytettiin todella mielenkiintoisesti. Respektiä sille, joka keksii ratkaisun turvautumatta internetin apuun.